Aurora Karamzin – laitoksen uskollisin ystävä

Aurora Karamzin teki aloitteen Diakonissalaitoksen perustamisesta Helsinkiin 1867. Laitos on hänen sosiaalityönsä mittavan muistomerkki, se toimii edelleen 2020-luvulla Auroran viitoittamalla tiellä, rohkeasti ihmisarvon puolesta. Aurora vaikutti laitoksen toimintaan miltei elämänsä loppuun saakka. Diakonissalaitoksen perustaja kuoli 1902. 

Niin kuin äidin muisto on lapsille rakas, niin säilyköön kalliina keskuudessamme muisto hänestä, joka perusti ja herätti eloon Diakonissalaitoksemme; hellävaroen me, laitoksen sisaret, sitä vaalikaamme!”

Näin totesi laitoksen johtajatar Lina Snellman kirjoittamansa ”Everstinna Karamzinin muisto” -kirjassa 1909. Hän halusi kirjallaan välittää Auroran ajatuksia ja tekoja tuleville diakonissojen sukupolville, heille joilla ei ollut mahdollisuutta tuntea laitoksen perustajaa.

Helsingin Diakonissalaitos perustettiin everstinna Aurora Karamzinin aloitteesta kulkutautien riivaamassa Helsingissä. Laitos aloitti toimintansa 1867. Yksin hän ei laitosta perustanut, vaan kumppanina oli neljä lähetystyötä edistävää miestä. Kolme heistä oli tiiviisti mukana Suomen Lähetysseuran hallinnossa: esittelijäsihteeri G. M. Waenerberg oli johtokunnan puheenjohtaja, patologian professori Otto E. A. Hjelt johtokunnan jäsen ja K. A. Sirelius seuran johtaja. Miehistä neljäs oli pastori E. V. Pettersson, jonka sydäntä lähellä oli sisälähetys, mihin Diakonissalaitoksen katsottiin kuuluvan. Aurora oli matkoillaan tutustunut eurooppalaisiin “armeliaisuuslaitoksiin” sekä vuodesta 1836 alkaen perustettuihin diakonissalaitoksiin. Niissä nuoret naiset saivat sairaanhoidon opetusta auttaakseen hätääkärsiviä – ja samanlaisen laitoksen Aurora halusi perustettavaksi myös Suomeen. Hän oli tehnyt ehdotuksen diakonissalaitoksesta ensimmäisen kerran seitsemän vuotta aikaisemmin, mutta vasta todellisen hädän hetkellä Aurora sai tukea ajatukselleen.

Uuden laitoksen johtajattaren hän palkkasi Pietarista. Mikkelistä kotoisin ollut Amanda Cajander oli perheen menetyksen jälkeen päättänyt omistaa loppuelämänsä hätääkärsivien auttamiseen ja oli hakeutunut Pietarissa toimineeseen diakonissalaitokseen, Pietarin Evankeliseen Hospitaaliin. Siellä hänet vihittiin diakonissaksi 1866. Alkukesästä 1867 sisar Amanda saapui Auroran kutsusta Helsinkiin tehtävänään diakonissalaitoksen toiminnan käynnistäminen ja laitoksen johtajattaren tehtävät. Pietarin laitos ja sen toiminta oli Auroralle hyvin tuttua. Se toimi myös esikuvana kun Helsinkiin perustettiin laitos. Toinen esikuva oli Tukholmassa toiminut Ersta.

Helsingin Diakonissalaitoksen sääntöjen mukaan Aurora Karamzin vastasi taloudellisesti laitoksen toiminnasta. Varoja toimintaan kertyi myös potilasmaksuista ja varakkaiden ystävien tuesta, muun muassa lahjoituksista ja testamenteista. Aurora oli myös itseoikeutettu johtokunnan jäsen.

Tavoitteena oma talo

Jo Diakonissalaitosta perustettaessa Aurora Karamzin ja hänen poikansa Paul Demidov olivat ilmoittaneet, että osa heidän lahjoittamistaan varoista oli tarkoitettu pohjarahaksi oman talon rakentamista varten. Ensimmäisten vuosien aikana laitos joutui muuttamaan usein ja toimimaan huoneistoissa, jotka sopivat tarkoitukseen huonosti. Vuoden 1872 toimintakertomuksessa ylilääkäri ja johtokunnan puheenjohtaja professori Otto E. A. Hjelt huomautti everstinnan usein palanneen tähän kysymykseen ja tiedustelleen sen käytännön ratkaisua.

Pontimen oman talon suunnittelulle antoi Pietarin Diakonissalaitoksen uuden rakennuksen vihkiäisjuhla 1873. Se oli suunniteltu laitoksen tarpeita silmällä pitäen. Aurora Karamzin lupasi rahoittaa Helsingin Diakonissalaitokselle talon, mikäli kustannukset olisivat kohtuulliset ja sitä varten saataisiin hyvä tontti. Kun Diakonissalaitoksella 10.3.1873 vietettiin Auroran päivää, rohjettiin lausua ajatus, että seuraavan kesän vuosijuhlassa laskettaisiin uuden Diakonissalaitoksen peruskivi. Tilapäisenä johtajattarena toiminut Charlotta Molin korosti Suomen tyttärien tarvitsevan oman talon; pojat sellaisen olivat jo saaneet kun Vanha ylioppilastalo valmistui. Nyt odotettiin pojilta käsirahaa, jottei hanke lepäisi vain yhden henkilön – Aurora Karamzinin – anteliaisuuden varassa.

Muutto Katajanokalle

Helsingin kaupunki luovutti laitokselle jo saman vuoden toukokuussa kolme tonttia Puistokadun ja Neitsytpolun kulmasta. Seutu oli vielä tuolloin karua ja asumatonta. Rakennusta varten laadittiin kahdet piirustukset. Toiset laati Pietarin Diakonissalaitoksen johtaja Carl von Meyer Auroran pyynnöstä ja toiset nuori arkkitehti Theodor Höijer. Uuden rakennuksen myötä laitos olisi saanut uuden nimen, Aurora-Säätiö (Aurore-Stift). Näin pitkälle päästiin, mutta nyt laitoksen johtohenkilöt alkoivat perääntyä: oliko hanke sittenkään tarpeellinen? Lisäksi sen pelättiin tulevan kalliiksi. Ja tutustumismatka tontille osoitti paikan olevan kaukana. ”Käynti siellä oli kuin olisi maalle mennyt”, kerrotaan professori Hjeltin todenneen. Lopulta Helsingin Diakonissalaitoksen toimipaikaksi tuli runsaan 20 vuoden ajaksi kolmikerroksinen kivitalo Katajanokalla. Sen hankki Aurora Karamzin, lainarahalla. Diakonissalaitos toimi 1875–1897 osoitteessa Satamakatu 9.

Samoihin aikoihin Aurora oli asettumassa takaisin kotimaahan. Hän kunnostutti asunnokseen isäpuolensa rakennuttaman Hakasalmen huvilan. Siellä hän piti ns. vastaanottotunteja; niissä köyhät kävivät hakemassa apua joko henkilökohtaisesti tai kirjeiden välityksellä. Aurora jakoi huoliaan avunpyytäjistä muutamien diakonissojen kanssa; kaikki eivät olleet oikeasti avuntarpeessa, ja Aurora oli monta kertaa joutunut petetyksi. Helsingin Kaupunkilähetyksen palveluksessa toimineet Blomqvistin sisarukset, sisar Cecilia ja sisar Elisabeth, auttoivat Auroraa hankkimalla tietoja niistä tuntemattomista avunhakijoista, joita tämän luokse tulvi. Aurora osallistui myös diakonissa Pauliina Huttusen aloitteesta perustetun Sörnäisten sairastuvan perustamiskustannuksiin 1897. Lisäksi hän rahoitti nälänhädästä kärsivälle Suomussalmelle 1890-luvun alussa soppakeittiön.

Laitos muuttaa Töölönlahden maisemiin

Katajanokan toimipaikka kävi pian ahtaaksi. Etenkin sairaala tarvitsi lisää tarkoituksenmukaista tilaa. Sairaalassa annettu hoito oli hyvää ja henkilökunta alansa parhaimmistoa, joten ei ollut ihme että potilasmäärä kasvoi. Vuonna 1895 käynnistettiin uudisrakennushanke. Se oli johtokunnan kokousten yksi keskeisimmistä asioista 1890-luvun puolivälissä, ja johtokunnan jäsenenä Aurora otti usein osaa näihin kokouksiin. Hankkeen tuloksena Töölönlahden rannalle Eläintarhaan valmistui uusi Diakonissalaitos vuonna 1897. Se rakennettiin kaupungin lahjoittamalle tontille. Siellä sijaitsi jo entuudestaan Finskt Jaktföreningin (metsästysseura) puinen metsästysmaja. Sen Aurora Karamzin lunasti seuralta yhdessä neiti Elina Igmanin kanssa. He lahjoittivat majan myöhemmin Diakonissalaitokselle. Maja purettiin 1964 ja sen tilalle rakennettiin asuinkerrostalo. Sille annettiin nimi D-talo. Vuonna 2008 rakennuksen nimi muutettiin Ceciliaksi, sisar Cecilia Blomqvistin mukaan.

Töölönlahden tienoille muuton myötä Aurora Karamzinin matka Diakonissalaitokselle lahden toisella puolella sijaitsevasta Hakasalmen huvilasta lyheni. Hän olikin usein nähty vieras laitoksella, tai vanhemmat sisaret saivat päivälliskutsun hänen luokseen. Eräältä ulkomaan matkaltaan Aurora kirjoitti kirjeen, jossa hän ilmaisi toiveensa voida muuttaa asumaan Diakonissalaitokselle. Ajateltu muutto ei kuitenkaan lopulta toteutunut.

Aurora lahjoitti Katajanokan kiinteistön Diakonissalaitokselle 1896. Laitos oli joutunut ottamaan runsaasti rakentamisvelkaa uudisrakennusta varten. Velan lyhentämistä helpotti lahjakiinteistön myynti kolme vuotta myöhemmin.

Diakonissalaitoksen perustaja osallistuu laitoksen tapahtumiin

Auroran kuulo heikkeni hänen 1890-luvun kuluessa. Hän seurasi muun muassa suurella mielenkiinnolla kesäkuussa 1895 skandinaavista diakonissakonferenssia, joskin huono kuulo esti häntä osallistumasta keskusteluihin. Hän kutsui konferenssin osanottajia huvilaansa: ”ihana olikin kaikille se aamupäivän hetki, jonka me uutteran konferenssityön lomassa vietimme hänen luonaan”, muisteli johtajatar Lina Snellman. Aurora osallistui myös joulunviettoihin Diakonissalaitoksella 1890-luvun lopulla. Hänen kerrotaan katselleen sairaalan suurta joulukuusta ja ilmaisseen ilonsa siitä, että hän sai olla mukana yhdessä lepotuoleissa makaavien sairaiden kanssa. Laitoksella potilaiden parissa hän koki saavansa osan Jumalan sanan neuvosta ja lohdutuksesta.

Kiitoksen sanoja 90-vuotiaalle

Aurora Karamzin juhli 90-vuotisjuhlaansa 3. elokuuta 1898. Merkkipäivän aattoiltana hän vietti Diakonissalaitoksen kirkossa hiljaisen hetken sisarten kanssa, omasta toivomuksestaan. Seuraavaa päivää hän odotti hieman levottomana – tulossa oli onnentoivotuksia, kunnianosoituksia, kiitosta ja ylistystä, ystäviä läheltä ja kaukaa. Se ei tuntunut vilkkaan seurapiirielämän jättäneestä enää kovin mukavalta.

Juhlapäivänä ulkopuolisten onnittelijoiden virran aloitti Helsingin Diakonissalaitoksen johtokunta. Johtokunnan puolesta Auroraa onnitteli laitoksen johtaja C. G. Olsoni, joka kiitti tätä huolenpidosta ja kaikesta siitä hyvästä, jonka hän laitoksen hyväksi on tehnyt. Olsoni luovutti laitoksen lahjana Auroralle taiteilija Hanna Frosterus-Segerstrålelta tilatun akvarellin. Valokuvien perusteella maalattu teos kuvaa laitoksen toimintaa ja sen tiloja. Taulu palautui takaisin laitokselle Auroran kuoleman jälkeen.

Diakonissalaitoksen jälkeen vuorossa oli Helsingin kaupunginvaltuusto sekä kaupungin koulujen edustajat ja heidän jälkeensä kymmeniä muita. Kaupunkilaiset olivat keränneet päivänsankarille lahjaksi 13 600 (noin 6 700 euroa), minkä summan Aurora lahjoitti Diakonissalaitokselle vapaavuoderahastoksi.

Heikentynyt terveys sitoo kotiin Hakasalmen huvilaan

Viimeisinä vuosinaan hän lähetti usein vaununsa laitokseen saadakseen luokseen laitoksen pastorin Artur Palmrothin. Tämä oli tullut laitoksen johtajaksi ja papiksi 1899. Talvella 1901–1902 Aurora sai uusiutuvia taudinkohtauksia eikä enää kyennyt vierailemaan Diakonissalaitoksella. Hän kuoli 13. toukokuuta 1902, 94-vuotiaana. Diakonissalaitoksella päivä oli surun päivä: koko talon väki kutsuttiin koolle iltapäivällä, jolloin pidettiin poisnukkuneen kunniaksi hartaushetki. Myöhemmin joukko sisaria meni Hakasalmen huvilaan. ”Vuoteellaan makasi rakas vainaja kauniit kasvonpiirteet rauhan valaisemana, lempeä hymy kasvoillaan. Nuortuneelta ja kirkastetulta hän meistä näytti. Raamattu ja Kristus-kuva olivat viereisellä yöpöydällä”, kirjoitti sisar Lina.

Liljoja uskollisemmalle ystävälle

Aurora siunattiin neljä päivä myöhemmin ja laskettiin hautaan Hietaniemen hautausmaalle. Hautajaispäivänä hänen arkkunsa kuljetettiin Hakasalmen huvilasta neljän mustiin verhotun hevosen vetämissä vaunuissa Vanhaan kirkkoon. Vaunujen perässä saattojoukossa olivat ensimmäisenä sukulaiset ja heidän jälkeensä Diakonissalaitoksen diakonissat. Siunauksen jälkeen arkku lähti kohti Hietaniemen hautausmaata sankan, jopa tuhansiin nousevan saattojoukon katsellessa arkun kulkua. ”Kun arkku oli painunut maan poveen, katettiin hauta kannella, jonka päälle laskettiin seppeleitä suunnaton määrä. Diakonissalaitoksen johtokunnan seppeleessä oli yksinkertainen teksti ”Från bestyrelsen från Diakonissanstalten i Helsingfors. Joh. 11:25” (Jeesus sanoi hänelle: Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”). Sisarkunnan eli diakonissojen puolesta kaksi sisarta laski valkoisista liljoista solmitun seppeleen rakkaimmalle ja uskollisimmalle ystävälleen maan päällä. Viimeisenä laskivat kukkakimppunsa pienet kansakoulutytöt, jotka olivat aikaisemmin seisoneet kunniavartiossa kadunvarrella.

Hautajaispäivän iltana laitoksessa järjestettiin ruotsinkielinen muistojumalanpalvelus. Aurora muisti jälkisäädöksessään Helsingin Diakonissalaitosta testamenttirahastolla.

Aurora Karamzinin haudalla paljastettiin vuonna 1905 kuvanveistäjä Ville Vallgrenin valkoisesta marmorista veistetty hautamuistomerkki. Herkässä veistoksessa hätääkärsivä nainen on langennut laupeuden enkelin jalkojen juureen. Siinä on teksti: “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kieltä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali”.

Voisit olla kiinnostunut myös artikkeleista

Aurora – Stjernvallista Karamziniksi

Auroran sosiaalista toimintaa Träskändassa ja Hakasalmen huvilassa

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä asiantuntijana ja laitoksen historiaan erikoistuneena intendenttinä.