Diakonissa – sote-alan ammattilainen

Helsinkiin vuonna 1967 perustetun Diakonissalaitoksen perustehtävänä oli kouluttaa nuoria naisia huono-osaisten auttajiksi, diakonissoiksi. Oppilasaikaa seurasi monen vuoden kasvuvaihe, joka päättyi diakonissavihkimykseen. Koulutuksessa korostui kutsumus, ammatillisuus ja vastuu.

Koulutus Helsingin Diakonissalaitoksessa aloitettiin melko pian laitoksen perustamisen jälkeen 1867. Ensimmäinen diakonissa vihittiin tehtävään 1873. Kesti kuitenkin useita vuosikymmeniä ennen kuin sekä tulijoiden että vihittävien lukumäärä alkoi kasvaa. Koulutusta annettiin laitoksen ja sen sairaalan yhteydessä vuoteen 1932, jolloin Helsingin Diakonissalaitoksen Sairaanhoitajakoulu aloitti toimintansa. Koulun nimi oli 1960-luvun lopusta vuoteen 2016 Helsingin Diakoniaopisto. Nykyisin koulu on Suomen Diakoniaopiston Helsingin kampus. Opistosta valmistuu lähihoitajia. Diakonissoja on koulutettu vuodesta 2000 alkaen Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak). 

Helsingin Diakonissalaitoksen diakonissoja eli sisaria lähetettiin jo varhain erilaisiin tehtäviin oman laitoksen ulkopuolelle. Heitä toimi muissa sairaaloissa, lastenkodeissa, seurakunnissa,  kaupunkilähetyksissä sekä Helsingin kotisairaanhoidossa ja köyhäinhuollossa. Vaikka heillä kaikilla oli sama koulutus, muodostui kunkin työura ja elämäntehtävä varsin erilaiseksi. Monet heistä olivat uranuurtajia toimessaan. Voi sanoa, että diakonissat olivat ensimmäisiä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.

Sisar

Saadessaan Helsingin Diakonissalaitokselta kirjeen, jossa ilmoitettiin hyväksymisestä laitokseen, puhuteltiin vastaanottajaa nimellä ”Sisar”. Se oli alku elinikäiselle liittymiselle osaksi sisaryhteisöä, hengelliseen perheeseen. Diakonissalaitoksesta oli muodostuva nuorelle naiselle, tulevalle hätääkärsivien auttajalle – sisarelle –  koti.

Oppilas

Ennen koulun perustamista 1932 oppilasaika kesti noin 1,5 vuotta. Oppilasajan alussa sisarilla oli muutama päivittäinen oppitunti. Muuten he saivat harjaannusta käytännön töihin siivousapuna, keittiössä, ruokasalissa ja laitoksen muissa toimipaikoissa. Oppilaat asuivat useamman hengen huoneissa. Mukanaan he toivat vain henkilökohtaisia tavaroita, kaikki muu tuli talon puolesta.

Oppilaat olivat testaamassa kutsumustaan, halua palvella hätääkärsivää, kanssasisarta ja viime kädessä Jumalaa. Joku ehkä lopetti koska tuntee, ettei kutsumus ole tarpeeksi vahvaa ja jonkun kohdalla laitoksen johto saattaa tulla samaan lopputulokseen.

Koesisar

Oppilasajan lopulla laitoksen johto arvioi oppilaan kutsumuksen lujuuden. Koesisareksi otto merkitsi kiinteämpää yhteyttä Diakonissalaitokseen ja sairaanhoidon syvempää opiskelua. Johtaja puhutteli jokaisen koesisareksi otettavan yksityisesti. Hänen tuli myös valita Raamatusta ns. koesisarlause, jonka hän lausui koesisareksiottotilaisuudessa. Tunnusmerkiksi he saivat ns. koesisaren pikkumyssyn. Koesisareksiottotilaisuus oli koruton. Siihen sisältyi hengellinen laulu, rukous ja johtajan puhe. Koesisarelle ryhdyttiin maksamaan taskurahaa. Monille uskottiin jo tässä vaiheessa vaativampia tehtäviä laitoksen ulkopuolella esimerkiksi seurakuntien palveluksessa.

Diakonissa

Diakonissaksi vihittiin 5–6 koesisarvuoden jälkeen (ennen vuotta 1932. Koulun perustamisen jälkeen noudatettiin valtakunnallista opintosuunnitelmaa.) Vihkimystä edelsi kymmenen päivää kestänyt diakonissakurssi, ns. hiljainen kurssi. Silloin hiljennyttiin Raamatun sanan ääreen, keskusteltiin ja ommeltiin ensimmäinen diakonissan rusettimyssy.
Juhlapäivänä sisar pukeutui ensimmäisen kerran diakonissan juhla-asuun, mustaan kepsipukuun. Alttarille kuljettiin parijonossa. Vihittävät polvistuivat alttarin ympärille ja jokaiselle annettiin oma raamatunlause. Tilaisuudessa laulettiin seisten diakonissojen laulu ”Oi Ylipaimen, astu keskellemme…”. Kirkkojuhlaa seurasi taulujenjakotilaisuus. Kukin uusi diakonissa sai sisartaulun, jossa oli koesisarlauseen lisäksi vihittäessä annettu raamatunlause.
Vihkimys suoritettiin Diakonissalaitoksen kirkossa vuoteen 1952 saakka ja vihkimisen suoritti laitoksen johtaja. Vuodesta 1953 alkaen vihkimys tapahtui Kallion kirkossa ja sen suoritti Helsingin piispa avustajineen. Tämä muutos korosti diakonissan asemaa kirkon työntekijänä. Tilaisuus ajoitettiin useimmiten sisarpäivien eli yhteyspäivien ja laitoksen toukokuussa vietetyn vuosijuhlan yhteyteen.

Vuonna 1918 vihittyjen diakonissojen ryhmä.

Lue lisää

Diakonissalaitoksen juuret ovat kotimaisessa kulkutautiepidemiassa

Yhteiskunnan mullistuksissa syntyi uusi ammatti – diakonissa

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä ja on erikoistunut Diakonissalaitoksen historiaan.

Artikkeli on julkaistu tammikuussa 2018.