Aika muovaa johtajuutta

28.1.2025

Diakonissalaitoksen toimitusjohtajana aloittaa 1.8.2025 Elina Juntunen. Hän on tehtävässä ensimmäinen nainen, mutta edeltäjiensä tapaan teologi. Aivan uutta naisjohtajuuus ei Diakonissalaitoksella ole, sillä kaikki johtajattaret ovat olleet naisia.

Nainen, jolla on vanhanmallinen diakonissan päähine päässään. Hän ei ollut johtaja vaan johtajatar.

 

Diakonissalaitos toimi vuoteen 1959 saakka Sisarkoti-periaatteen mukaisesti. Toimintaidea tuli Saksasta: laitos kouluttaisi nuoria naisia heikommassa asemassa olevien auttajiksi, diakonissoiksi, harjoittelu ja työhön oppiminen sairaanhoitotaitojen osalta tapahtuisi omassa sairaalassa ja puitteina tälle olisi Sisarkoti. Sen johdossa oli johtajatar, ”äiti”, joka vastasi kodin sisäisistä asioista ja koulutuksesta sekä johtaja, ”isä”, jonka vastuulla olivat ulkosuhteet ja hengellinen kasvatus.

Mies, jolla on partya. Hän on Diakonissalaitoksen johtaja.

Diakonissalaitos aloitti toimintansa vuonna 1867 tuon toimintamallin mukaisesti. Ensimmäinen johtajatar oli Amanda Cajander, mutta johtajan tehtävää hoiti johtokunnan jäsen oman päivätyönsä ohella. Ensimmäinen varsinainen johtaja oli pastori Carl Gustaf Olsoni, joka aloitti tehtävässä vuonna 1893. Olsonia on seurannut kahdeksan johtajaa, kaikki miehiä ja pappeja.

 

Johtajuus muuttuu 1900-luvulla

Johtokaksikon toimenkuvat alkoivat muuttua 1900-luvun edetessä, vahvemmin viimeistään viisikymmentäluvulla. Johtajattaren tehtäviä karsittiin vuodesta 1928 alkaen, kun laitoksen kasvun myötä toimintoja organisoitiin uudelleen ja vastuuta jaettiin laajemmin: koulutuksesta ryhtyi vastaamaan rehtori ja sairaalan hoitajakunnasta ylihoitaja. 1910-luvulla perustetuilla lastenkodeilla oli omat vastuuhenkilönsä, samoin 1930 aloittaneella Rinnekodilla.  Sisarkodin lakkauttaminen 1959 kavensi edelleen johtajattaren tehtäväkenttää. Nimike muutettiin johtavaksi diakonissaksi vuonna 1985. Osallistuminen laitoksen johtamiseen päättyi 1990-luvulla. Viimeinen johtava diakonissa oli Kirsti Rinta-Panttila, joka jäi eläkkeelle vuonna 2023.

Johtajasta toimitusjohtajaksi

Johtaja sai rinnalleen apulaispapin jo 1900-luvun alussa. Osa hengellisestä kasvatuksesta ja sielunhoidosta siirtyi apulaisten vastuulle.  Viimeistään 1950-luvulla johtajan työnkuva alkoi muotoutua yhteiskunnan vahvan muutoksen myötä kohti nykyistä toimitusjohtajuutta. Viiden viimeisen johtajan aikana Diakonissalaitos on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Siihen on tarvittu toimialan ja sen toimintaympäristön hyvää tuntemusta, ajassa elämistä, muutoshalukkuutta ja reagointikykyä.

Johtajat

Carl Olsoni 1893–1898

Artur Palmroth 1899–1919

Edvin Wirén 1919–1950

Valter Björklund 1951–1956

Pauli Vaalas 1957–1970

Matti Ojala 1971–1987

Tapani Vuorela 1987–2001

Antti Lemmetyinen 2002–2011

Olli Holmström 2012–2025

 

Linkki uutiseen Elina Juntusen nimityksestä toimitusjohtajaksi.

 

Kirjoittaja  on Diakonissalaitoksen intendentti Jaana af Hällström. Hän on erikoistunut Diakonissalaitoksen historiaan. 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: