Alppikadun kortteli on ollut lasten seikkailumaailma

”Tämä oli pienelle pojalle kiva paikka asua. Lapsia oli paljon ja niin oli myös jännittäviä leikkipaikkoja”, muistelee Matti Luoso. 1950-luvun Alppikadun kortteli oli hänen elinympäristönsä ensimmäiset 10 elinvuotta.

Luoson lapsia Metsästysmajan edessä. Rakennus purettiin 1964 uuden rakennuksen vuoksi. Se on merkitty pihakarttaan kirjaimella E. Kartta on artikkelin lopussa. Kuva Matti Luoson kotialmbumi.

-Suurin osa korttelin rakennuksista näyttää samoilta kuin ennen, toteaa Matti – vain Hianlinna tuntuu kutistuneen. Jyhkeän kallion päällä sijaitseva silloinen lastensairaala (nykyinen rakennus H, Hia) saattoi näyttää pienestä pojasta hieman toisen kokoiselta kuin aikamiehen silmin.

-Kortteli tuntui silloin olleen yhtä puistoa, sillä autoja oli vähän eikä niiden paikoitukselle tarvinnut varata tilaa. Autoille oli oma autotalli nykyisen C-rakennuksen pohjakerroksessa.

Diakonissalaitoksen lämmitykseen käytettiin kokosia. Työtä tehtiin vuoroissa. Kuvassa Risto Luoso. Kuva Matti Luoson kotialbumista.

Matti Luoson isä Risto työskenteli Diakonissalaitoksella lämmittäjänä ja äiti hoiti kotia ja lapsia. Matin ensimmäiset ikävuodet perhe asui Elimin (rakennus F*korttelikartta artikkelin lopussa) pohjakerroksen asunnossa, josta ikkunoiden suunta oli Helsinginkadulle. Pidempiaikaiseksi asuinpaikaksi muodostui Metsästysmaja, jossa oli kaksi asuntoa. Toinen niistä oli käsitti huoneen ja keittiön, toinen oli hieman isompi. Siellä kaikki oli suurempaa ja huoneita oli yksi enemmän. Luoson nelilapsinen perhe asui aluksi pienemmässä asunnossa. Isommassa asui autonkuljettaja Lindqvist vaimonsa kanssa.

-Kun Lindqvist jäi eläkkeelle, he muuttivat pois ja perheemme sai heidän asuntonsa. Uusi autonkuljettaja muutti entiseen asuntoomme.

Lapsirikas kortteli

Korttelissa asui diakonissojen eli sisarten lisäksi apulaispappeja, lääkäreitä ja kiinteistönhoidon työntekijöitä. Sisaria asui päärakennuksessa, uudessa sisarkodissa (rakennus J) ja Elimin yläkerroksissa sekä Alppikulmassa (G). Oppilaiden asuntoja oli uuden sisarkodin (rakennus J, vanha puoli) ylemmissä kerroksissa ja lääkäreiden ja apulaispappien asuntoja oli rakennuksen päädyssä. Muille työntekijöille oli asuntoja Elimin pohjakerroksessa, Pihalassa ja Metsästysmajassa.

-Pihalassa oli monta työntekijöille tarkoitettua asuntoa. Lämmittäjä Kanervo asui siellä ja Pihalan Alppikadun päädyssä Tervoset, joilla oli kaksi poikaa. Pihalan keskimmäisestä ovesta mentiin kahteen asuntoon, joista toisessa asui kummiperheeni Nummelat. Myös Pihalan toisessa päädyssä oli asunto, mutta siellä emme käyneet koskaan.

-Lääkäri Raine Jussilan perheessä oli kolme poikaa ja Mattilalla myös useampi, Matti muistelee. Hän myös toteaa, että poikia tuntui olleen enemmän kuin tyttöjä.

Lapset istuvat Elim-rakennuksen edessä. Rakennuksen pohjakerroksessa oli aikoinaan asuntoja työntekijöille. Kuva Matti Luoson kotialbumista.

Lähes kaikkialle sai mennä

– Kortteli oli mitä mainioin lapsille, turvallinen mutta kuitenkin jännittävä. Elimin vieressä näyttää olevan vieläkin kiviset portinpylväät, joiden päällä me istuttiin aivan liikkumatta ja hiljaa ja säikyteltiin Helsinginkadulla kulkeneita. Lastensairaalan (rakennus H) puistoalue oli periaatteessa kiellettyä aluetta meiltä lapsilta.  Syy oli se, että lapsipotilaat eivät saa nähdä terveitä lapsia, ettei tule paha mieli. No, kyllä me seikkailtiin varsinkin puisen parvekepäädyn alla. Siellä oli kiva penkoa ja katsoa mitä “aarteita” sieltä löytyi.

– Lastensairaalan edustalla oli kallioinen puisto, jossa kiipeiltiin. Kallion alapuolella kasvoi paljon herkullista suolaheinää. Sen lähellä oli ruumishuone, jossa käytiin kurkkimassa. Saunan pesuhuoneen ikkunoiden takana oli myös kiinnostava paikka, varsinkin kun oli naisten saunavuoro. Sielläkin me kakarat kurkittiin.

Matti muistelee saunan olleen todella suuri ja sitä käyttivät kaikki. Naisille ja miehille oli erilliset saunavuorot.

-Saunan kiuas oli niin suuri, ettei siitä saanut löylyjä vettä heittämällä vaan kiukaan yläpuolella oli vesiputki, josta vettä laskettiin.

Matti kertoo, että sauna- ja autotallirakennuksen vieressä oli paikka, jossa ruokajätteet kerättiin suuriin metallisiin tynnyreihin. Ne autonkuljettaja vei kaksi kertaa viikossa Diakonissalaitoksen Pellaksen tilalle Espooseen sikojen ruoaksi.

-Pääsimme joskus hänen kyytiinsä. Se oli seikkailu kauas pois kotoa.

-Pellaksesta tulikin perheellemme tuttu paikka myöhemmin. Isäni jäätyä eläkkeelle, hän ja äiti muuttivat sinne laitoksen vuokramökkiin. Sitä ennen asuimme koko perhe Etelä-Haagassa Kauppalantiellä. Saimme vuokra-asunnon laitoksen uudesta kerrostalosta, kun Metsästysmaja purettiin uudisrakennuksen tieltä 1960-luvun alussa. Taakse jäivät Alppikadun kortteli ja sen lapset.

Yhteydet muihin silloisiin lapsiin ovat jääneet vuosikymmenten aikana, toteaa Matti Luoso. Olisi kiva joskus tavata!

Matin takana on kerrostalo, joka valmistui 1965. Sen rakentamiseksi purettiin Metsästymaja, joka oli Matin perheen koti useamman vuoden.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä viestinnän asiantuntijana ja intendenttinä. Hän on erikoistunut laitoksen historiaan.