Alppikadun korttelin väestönsuoja oli kauan sitten myös sairaala

Varautumista kemialliseen sotaan, potilaiden hoitoa maan uumenissa ja 300 vaurioitunutta huonetta –  nämä kahteen sotaan 1939–1944 liittyvät tapahtumat ovat osa Diakonissalaitoksen historiaa. Niistä on Alppikadun korttelissa vielä joitakin jälkiä, niin kuin Väestönsuoja.

Neuvostoliitto kutsui Suomen lokakuun alussa 1939 neuvottelemaan erinäisistä alueluovutuksista. Suomi ei kuitenkaan niihin suostunut. Suomessa julistettiin yleinen liikekannallepano 10.10. Helsingissä aloitettiin vapaaehtoinen väestönsiirto. Diakonissalaitos ryhtyi tyhjentämään Alppikadun korttelia: sairaalan potilaita, Elim-rakennuksen vanhojen naisten kodin asukkaita, vanhoja sisaria, kaikkia heitä, joilla oli sukulaisia tai ystäviä maaseudulla, kehotettiin matkustamaan sinne. Lastensairaala siirrettiin huvilaan Espoon Kauklahdessa, vanhoja sisaria Diakonissalaitoksen tilalle Heponiemeen Karjalohjalle ja Elimin asukkaita Kotivalliin Sipoossa. Rinnekodin lapset siirrettiin Espooseen Diakonissalaitoksen omistamille Pellaksen ja Skogbyn tiloille. Kodinhoitokoulun oppilaat saivat lähteä huoltokoteihinsa (tuon ajan tyttöjen huoltokoti oli suojeluskasvatusta tarvitseville) eri osissa maata. Samaan aikaan seitsemän laitoksen lääkäriä ja apulaispappi sekä yhdeksän muuta miespuolista työntekijää kutsuttiin sotapalvelukseen.

Marraskuun lopulla neuvottelut Moskovassa katkesivat, Neuvostoliitto sanoutui irti hyökkäämättömyyssopimuksesta ja katkaisi diplomaattisuhteet: 30.11. se hyökkäsi Suomeen pommittaen mm. Helsinkiä. Seuraavana päivänä Diakonissalaitoksen ensiapuasema aloitti toimintansa. Jo samana päivänä siellä hoidettiin 16 eriasteisesti loukkaantunutta.

Pommeja hoitolaitoksiin

Helsinki joutui pommitusten kohteeksi joitakin harvoja kertoja. Torstaina 21.12.1939 pudotettiin Neuvostoliiton hallitsijan Josef Stalinin syntymäpäivän juhlistamiseksi kymmenkunta pommia Kalliossa ja Alppilassa alueelle, jossa sijaitsi Diakonissalaitoksen lisäksi monia hoitolaitoksia. Ne kaikki saivat lievempiä vaurioita, mutta raskaimmin kärsi Diakonissalaitos. Alppikadun kortteliin ja sen läheiselle katualueelle pommeista putosi yhteensä neljä – vaikka Diakonissalaitos oli merkitty sairaalaksi.  Yksi pommeista putosi Helsinginkadun ratikkakiskoille saaden aikaan kiskojen vääntymisen ja syvän kuopan. Toinen pommi putosi Elimin pihaan, jossa suuria puita kaatui ja alakerran autotallissa kaksi autoa syttyi tuleen. Leviämään alkanut tuli saatiin sammutettua mutta rakennus kärsi vaurioita. Kaikki ikkunat sekä pihan- että kadun puolella olivat särkyneet, useita sisäovia oli vahingoittunut ja seiniin oli syntynyt syviä koloja. Lastensairaalan (nykyisin Hia) tiilikatosta ilmanpaine irrotti tiiliä. Kaikeksi onneksi kumpikin rakennus oli tyhjä asukkaista ja potilaista. Kolmas pommi osui kolme vuotta aiemmin valmistuneeseen Uuteen sisarkotiin (opistorakennuksen vanha osa). Pommi tempaisi pois suuren osan peltikattoa, pirstoi ullakon ja tunkeutui yhden kerroksen läpi vahingoittaen huoneita. Neljäs pommeista iski rakennuksen eteen pihan puolella muodostaen suuren kuopan.

”Surkea näky kohtasi meitä, kun räjähdyksen jälkeen tarkastelimme kotimme aluetta, talojamme ja huoneitamme. Melkeinpä kaikki ikkunat pihanpuolella kaikissa rakennuksissa olivat rikki. Koko korttelin alue ja noin 300 huonetta oli lasinsirujen peitossa. Rikkinäisen lasin pois korjaaminen ja sirujen lakaiseminen kesti useita päiviä. Seinien rappaus, varsinkin Elimin huoneissa, on pahasti pilalla ja vaatii paikoittain uusimista.”, kuvattiin vuoden 1939 toimintakertomuksessa. Hyökkäyksen vaurioita lisäsi seuraavan yön lumimyrsky, joka tuprutti lunta ikkunoita vailla oleviin huoneisiin. Ja seuraavina päivinä vesi lämmitysputkissa jäätyi, putket halkeilivat ja aiheuttivat vesivahinkoja useissa kerroksissa.

Sisarkodin katto peitettiin tilapäisesti ja ikkunat levytettiin, mutta suuriin korjauksiin ryhdyttiin alkuvuodesta 1940 uusien ilmahyökkäysten pelossa. Pommituksen jäljet oli korjattu suurelta osin huhtikuussa 1940 mutta Elimissä sijainneen vanhainkodin korjaustyöt kestivät pitkälle kevääseen Diakonissalaitos kärsi noin 2 milj. markan vahingon (runsaat 700 000 €).

Talvisodan aikana lentohälytykset keskeyttivät laitoksen työn yli 80 kertaa.

Pelko kemiallisten aseiden käytöstä

Vanerikyltti sisältyy Diakonissalaitoksen historiallisten esineiden kokoelmaan.

Diakonissalaitoksen sairaala oli yksi Helsingin kolmesta sairaalasta, joihin kuljetettiin vaikeasti haavoittuneet. Kaupunki oli jaettu lohkoihin, Diakonissalaitoksen lohkon ollessa Sörnäinen.  Siviilien lisäksi sairaala toimi sotasairaalana. Lisäksi talvisodan syttyessä Diakonissalaitos oli yksi niistä ensiapuasemista, jossa oli varauduttu antamaan puhdistus- ja ensihoitoa ”kaasusaastutettuille ja kaasusairaille”. Sörnäisten lohkossa näitä asemia oli kaikkiaan kahdeksan. Erikoisasemat oli perustettu siksi, että hyökkääjän pelättiin käyttävän taistelukaasuja. Onneksi niitä ei käytetty, sillä kemiallisten aseiden käyttö on erityisen julma sodankäynninmuoto.

Sairaala Alppikadun alle

Helsinkiin perustettiin Väestönsuojelulautakunta talvisodan jälkeen 1940. Sen tehtävänä oli kouluttaa väkeä väestönsuojeluun, valmistella evakuointisuunnitelmia ja huolehtia suojien rakentamisesta. Jatkosodan alkuun mennessä kesäkuussa 1941 valmistuivat kalliosuojat mm. Tähtitorninvuoreen, Diakoniapuistoon Helsinginkadulle, Vallinkoskenpuistoon, Siltavuorenrantaan ja Katri Valan puistoon ja Temppeliaukiolle. Sodan syttyessä kaupungissa oli lähes 30 kallio-, tunneli- ja kellarisuojaa. Sairaaloiden yhteyteen louhittiin ns. kalliosairaaloita. Yksi niistä oli Diakonissalaitoksen käytössä, ja tuli käyttöön hyvin pian uuden sodan sytyttyä.

Ensimmäiset pommituksensa Neuvostoliitto teki 22.6. Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiota koneet eivät päässeet Helsinkiin kuin harvoin.

Kalliosairaala saa potilaita

Pahin hävitys sattui 9.7. kun kuusi pommikonetta pommitti Kallion kaupunginosaa. Pommit tuhosivat kahdeksan puutaloa ja kolmen kivitalon ullakot. Parikymmentä ihmistä kuoli ja toista sataa sai erilaatuisia vammoja. Ambulanssi toisensa perään ajoi Diakonissalaitoksen pihaan. ”Verisiä ja pölynpeittämiä ihmisiä vietiin kallioon 9–15 metriä maan pinnan alapuolelle valmistuneeseen sairaalaan”, kirjoitettiin syyskuussa ilmestyneessä Viesti-lehdessä. Yhteensä sairaalaan kuljettiin tuona yönä 65 loukkaantunutta. Heistä suurin osa pääsi pois nopeasti mutta viimeiset potilaat siirrettiin vasta kuukauden kuluttua sairaalaan maan pinnalle.

SA-kuva.

Asukkaat ja potilaat suojaan pommeilta

Diakonissalaitoksen asukkaita ja potilaat oli evakuoitu 15.–21.6.1941. Ainoastaan pieni osa potilaita jäi sairaalan alakertaan. Ennakoiva toiminta ei johtunut ainoastaan pommitusvaarasta vaan siitä, että suuri osa lääkäreistä ja sisarista oli kutsuttu puolustusvoimien palvelukseen. Myös suuri osa miespuolisista työntekijöistä oli saanut komennuksen. Jo syksyllä suurin osa evakuoiduista palasi takaisin Alppikadun kortteliin.

Uusi suurevakuointi tehtiin ensimmäisen helmikuun 1944 suurpommituksen jälkeen. Diakonissalaitoksen omat tilat Espoossa ja Karjalohjalla saivat jälleen toimia tilapäissuojana. Lisäksi laitos hankki vuokrahuoneistoja lähikunnista kroonisesti sairaille vanhuksille, Kotitalouskoulun oppilaille ja myös Pitäjänmäen lastenkodin lapsille. Takaisin Alppikadulle ja Pitäjänmäelle päästiin vasta syksyllä välirauhan solmimisen jälkeen.

Linkki: Helmikuun suurpommitukset 1944

Jatkosodan aikana Diakonissalaitoksen sairaalassa hoidettiin siviilien ohella myös sodassa haavoittuneita. Sairaala kuului Helsingin 1. Sotasairaalapiiriin. Tästä on muistutuksena Päärakennuksen ulko-oven vieressä oleva metallikyltti.

Runsaan kolmen sotavuoden aikana laitoksen alue ei kärsinyt samanlaisia vaurioita kuin edellisessä sodassa, vain joitakin ikkunoita rikkoutui.

Kallioon louhitussa väestönsuojassa toimi koko jatkosodan aikana sairaala. Nykyisin tilan sisäänkäynnin vieressä on edelleen Väestönsuoja-merkki. Luolien käytävillä on vielä erotettavissa heikkoja jälkiä entisistä väliseinistä ja nurkissa on muutamia vanhoja, ruostuneita kalusteita. Merkkejä menneestä maailmasta.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksella viestinnän asiantuntijana ja Diakonissalaitoksen historiaan erikoistuneena intendenttinä.