Asunnottomuus kasvussa Jyväskylässä – asiantuntijat toivovat lisää varhaista tukea

16.10.2024

Koko Suomessa asunnottomuus on laskussa, mutta Jyväskylässä, kuten monissa muissakin maan suurimmissa kaupungeissa asunnottomuus jatkaa kasvuaan. Asiantuntijat näkevät trendin takana useita syitä, mutta ovat myös yksimielisiä siitä, mitä asunnottomuuden vähentämiseksi pitäisi tehdä.   Torstai 17.10. on  Asunnottomien yö.

Joukko ihmisiä seisoo betoniportailla taskulamput käsissään. Valoista muodostuu sydän. 17.10. on Asunnottomien yö.

Suomessa on vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää Asunnottomien yön merkeissä. Kuvassa Asunnottomien yön viettoa Jyväskylässä 17.10.2023.

ARAn tilastojen mukaan Suomessa oli viime vuonna runsaat 3 400 yksinelävää asunnotonta, 260 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Jyväskylässä oli tilastojen mukaan 118 asunnotonta, 12 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Asunnottomuusasioiden jyväskyläläiset asiantuntijat Hanna-Riikka Alasippola ja Hanna Lamberg pitävät Jyväskylän lukuja turhan maltillisina.

“Arjen työssä näemme, että asunnottomia on nyt selvästi enemmän kuin vaikka vielä viisi vuotta sitten. Erilaisten ja yhä vahvempien päihteiden käyttö on lisääntynyt ja samaan aikaan esimerkiksi nuorten itsenäisen elämisen taidot ovat heikentyneet.”

Hanna-Riikka Alasippola ja Hanna Lamberg ovat molemmat työskennelleet nuorten ja asunnottomien parissa 1990-luvun lopusta alkaen. Lamberg työskentelee Diakonissalaitoksen Vamoksen Nuortentalo Katutasossa, ja kohtaa asunnottomia ja asunnottomuusuhan alla olevia nuoria työssään päivittäin. Alasippola vetää Jyväskylässä Rinnekotien liikkuvan asumisen tuen palvelua, jonka tavoite on kotiin vietävän tuen avulla taata asumisen pysyvyys niissä tilanteissa, kun esimerkiksi häädön uhka on ilmeinen.

Asunnottomuuden syyt ovat hyvin moninaisia. Osalla elämään liittyy hallitsematonta päihteiden käyttöä tai mielenterveyden häiriöitä, osa on juuri vapautunut vankilasta suoraan kadulle. Nykyään on myös yhä enemmän heitä, joilla on tuloihin nähden liian kallis asunto, ja kun etuuksien myöntämistä on kiristetty, ei vuokrasta selviä, mutta uuttakaan asuntoa ei löydy.

“Jos maksamattomiin vuokriin ei puututa ajoissa, ja vuokralaiselle ehtii kertyä kahden tai kolmen kuukauden vuokravelka, niistä on yleensä aika mahdoton selvitä, ainakin ilman apua”, Alasippola huomauttaa.

Tukea tarvitaan sinne, missä asiakkaat ovat

Asunnottomuus herättää häpeää, eikä sitä aina haluta myöntää ääneen. Moni nuori ei edes koe olevansa asunnoton, koska ei asu kadulla.

“Jyväskylässä piiloasunnottomuus näkyy siten, että kun kaveriporukassa jollain on asunto, useampi asuntoa vailla oleva hakeutuu sinne. Tämä tietenkin aiheuttaa asumiseen häiriöitä ja voi pahimmillaan johtaa häätöön”, Alasippola toteaa.

“Yksin omassa asunnossa asuminen voi myös pelottaa, ja siksi ollaan mieluummin toisen luona.”

Palveluiden pirstaleisuus ja vähäinen yhteistyö harmittavat Alasippolaa ja  Lambergia.

“Kovin moni taho ei ole kiinnostunut ihmisistä kokonaisvaltaisesti tai heidän toimenkuvansa on sellainen, että mahdollisuudet toimia ovat rajalliset. Asunnoton ansaitsee saada tukea asunnottomuuden syihin, jotta asuminen voi onnistua. Parhaimmillaan asunnottoman nuoren ympärillä pyörii joukko ammattilaisia, mutta kukaan ei näe kokonaiskuvaa”, Lamberg sanoo.

Alasippola korostaa liikkuvan tuen ja kotiin tuotavan palvelun merkitystä asunnottomuuden ehkäisyssä. Kotiin vietävä tuki auttaa, jos elämänhallintaan liittyy haasteita tai asioiden hoitaminen esimerkiksi viranomaisten kanssa tuntuu vaikealta.

“Me kuljemme rinnalla arjessa ja tuemme asumiseen liittyvissä asioissa, on se sitten kodin siisteyteen, tukihakemuksiin tai vaikka kaupassa käyntiin liittyvää.”

Lamberg on samoilla linjoilla: ”Apu tulee viedä sinne, missä ihmiset ovat, eli joko kadulla tai omassa omassa kodissa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esimerkiksi nuori saa tukea, sitä varmemmin hän pääsee elämässään eteenpäin.”

Jyväskylässä Asunnottomien yötä vietettiin 17.10.2024 klo 16–22 Lounaispuistossa. 

Suomessa on jo vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää Asunnottomien yön merkeissä. Sen yleisenä tavoitteena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon. Tänä vuonna tapahtuman yhteinen teema on ”Piilossa asunnottomana”. Diakonissalaitos ja Rinnekodit ovat mukana Asunnottomien yö -kansalaisliikkeessä, joka koordinoi tapahtuman järjestelyjä valtakunnallisesti.  

Lisätiedot:

Hanna-Riikka Alasippola, palveluyksikön johtaja, Rinnekodit
050 413 6801, hanna-riikka.alasippola@rinnekodit.fi

Hanna Lamberg, projektipäällikkö, Diakonissalaitos
044 767 7964, hanna.lamberg@hdl.fi

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: