Diakonissalaitoksen kortteliin suunnitellaan täydennysrakentamista

17.3.2025

Diakonissalaitoksen kortteliin suunnitellaan täydennysrakentamista sisäpihalle, Helsinginkadun ja junaradan varrelle sekä Alppikadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitsevan asuinrakennuksen paikalle. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala on käynnistänyt korttelissa asemakaavoitusprosessin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustava viitesuunnitelma selvityksineen on nähtävillä 17.3.–7.4.2025. Kaupunki järjestää korttelissa kaavakävelyn tiistaina 25.3.2025.

Piirroskuvassa monta punatiilistä rakennusta kuvattuna ilmakuvana. Kokonaisuus on Diakonissalaitoksen kortteli.

Kuva: Arco Architecture Company.

Rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävän kokonaisuuden arvokkaat rakennukset suojellaan ja pihaympäristöä parannetaan. Uusi kaava pyrkii yhdistämään korttelin rakennukset siten, että uudet ja olemassa olevat suojellut rakennukset sopivat yhteen ja muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Kortteli säilyy Diakonissalaitoksen käytössä. Rakennusten käyttötarkoitukset täsmentyvät myöhemmin.

Diakonissalaitoksen kortteli sai alkunsa 1890-luvulla

Korttelin rakennushistoria  alkoi, kun laitos sai Eläintarhan kallioiden eteläpuolelta oman tontin. Sille rakennettiin vuonna 1897 arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema sairaala ja arkkitehti Karl-August Wreden suunnittelemat kirkko, sisarkoti ja talousrakennus Pihala. Rakennukset edustavat uusgotiikkaa ja sisältyvät valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ”Eläintarhan huvilat ja yleishyödylliset laitokset”. Vuosikymmenten kuluessa kortteliin on rakennettu uutta toiminnan muuttuessa ja myös vanhoja rakennuksia on muutettu uusille toiminnoille. Tällä hetkellä korttelissa on Diakonissalaitoksen ja Rinnekodit Oy:n pääkonttori sekä Rinnekotien asumispalveluja ikäihmisille, kehitysvammaisille ja entisille asunnottomille Asunto ensin -periaatteella. Lisäksi korttelissa toimii Suomen Diakoniaopiston Helsingin kampus.

Tutustu suunnitelmiin ja osallistu kaavakävelyyn 25.3.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustava viitesuunnitelma selvityksineen on nähtävillä 17.3.–7.4.2025 Helsingin kaupungin verkkosivuilla: www.hel.fi/suunnitelmat

Tutustu suunnitelmiin ja osallistu kaavakävelyyn tiistaina 25.3. kello 17.00–18.30 Diakonissalaitoksen korttelissa. Kävely alkaa Diakoniaopiston yläauditoriossa, Alppikatu 2.

Lisätietoja hankkeesta

Raija Rinta-Erkkilä, kiinteistökehityspäällikkö
puh. 050 050 1167, raija.rinta-erkkila@hdl.fi

Median yhteydenotot
Laura Niemi, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
puh. 050 373 8602, laura.niemi@hdl.fi

Jaana af Hällström, intendentti
puh. 040 485 3545, jaana.af.hallstrom@hdl.fi

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: