En saa käärijänvihreää pehmokäärmettä ajatuksistani

“Muurit romanien ja muiden välillä ovat ihmisten rakentamia. Niiden purkaminen on niin ikään ihmisten käsissä. On meidän kaikkien vastuulla purkaa ne, jotta tulevaisuuden viisivuotiailla olisi uskoa tulevaisuuteen – missä he asuvatkaan”, kirjoittaa Carolin Ahlvik-Harju.

Se roikkui jonkinlaisessa metallitelineessä korkealla rapatulla kiviseinällä. Ehkä sen oli heittänyt sinne lapsi, joka ei ihan osunut, tai sitten joku oli laittanut sen sinne vähän huolimattomasti. Oli miten oli, Ikeasta hankittu käärijänvihreä pehmokäärme tuntui olevan ihan väärässä paikassa romanilasten päiväkodissa Slovakiassa.

Oli samalla toivoa herättävää ja vaikea ymmärtää, että oman viisivuotiaani leikeissä on mukana aivan samanlainen pehmolelu kuin viisivuotiailla toisella puolella maailmaa. Lapset nauravat samantapaisille asioille, unelmoivat samantapaisista asioista, samantapaiset asiat saavat heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Se, että lapset ovat lapsia riippumatta siitä, missä he ovat ja minkälaisessa tilanteessa elävät, herättää toivoa. Vaikea on ymmärtää, etteivät kaikkien lasten elämän puitteet anna heille mahdollisuutta nauraa, unelmoida ja olla turvassa. Monille romanilapsille Slovakia on sellainen paikka.

Slovakiassa asuu 400–600 000 romania, eli heitä on lähes 10 % väestöstä. Köyhyysrajan alapuolella heistä elää 87 %. Monet asuvat joissakin maan 1043 slummista tai alueilla, jotka on tarkoitettu vain romaneja varten. 65 % niistä romanilapsista, jotka käyvät koulua – monet nimittäin eivät käy – ovat vain romaneille tarkoitetuissa kouluissa tai muissa erityiskouluissa. Tilastot surettavat.

Todellisuus on kuitenkin vielä tilastojakin surullisempaa.

Todellisuudessa romanit eivät vain asu erillisillä alueillaan, vaan slummialueilla, joissa puhdasta vettä ja sähköä on vain rajoitetusti. Jotkut asuvat luhistumaisillaan olevissa taloissa, toiset ovat rakentaneet vanhoista peltikatoista itselleen vajantapaisia. Ruoasta ja vaatteista on pulaa. Romanivanhemmat eivät kehtaa lähettää lapsiaan päiväkotiin tai kouluun, koska heillä ei ole ehjiä vaatteita eikä lounasrahaa. Slummin ja valkoisten slovakialaisten siistien puutarhojen välillä on usein muuri. Tämä on se todellisuus, jossa romanilapset kasvavat EU-maassa 2020-luvulla.

Ja sitten muistan taas sen käärijänvihreän pehmokäärmeen.

Se roikkui erään Pelastusarmeijan Slovakiassa pyörittämän päiväkodin seinällä. Päiväkodissa tehdään aktiivisesti työtä romanien syrjinnän ja segregaation vastustamiseksi. Päiväkodissa lapset saavat käydä suihkussa, pukea ehjät vaatteet ja syödä ruokaa. Heitä halaavat varhaiskasvattajat, jotka katsovat heitä hellyydellä. He saavat kokea, minkälaista on, kun kukaan ei sylje päin. He saavat laulaa, piirtää, leikkiä. He saavat levätä mukavissa sängyissä. Hetken ajan heille suodaan olosuhteet, joissa on mahdollista unelmoida. Se saattaa muuttaa kaiken.

Pelastusarmeijan työ romanilasten parissa keskittyi ensin viisivuotiaisiin, mutta nyt pääpaino on siirtymässä kolmivuotiaisiin. Syy siihen ei ole, että kaikkien kolmivuotiaiden pitäisi olla päiväkodissa, vaan koska on huomattu, että viisivuotiaat romanilapset ovat jo menettäneet uskonsa tulevaisuuteen. Kolmivuotiasiin voi vielä vaikuttaa.

Slovakian matkani tarkoituksena oli tutustua työhön romanien parissa ja puolesta eri Euroopan maissa. Sain käydä monta mielenkiintoista keskustelua romanien syrjinnästä, rasismin vastaisista suunnitelmista ja syrjinnän vastaisista ohjelmista.

En saa käärijänvihreää pehmokäärmettä ajatuksistani. Sitä, jollainen on myös omalla lapsellani. Sitä, joka halaa ja lohduttaa ja tuottaa suurta iloa. Sitä, joka muistuttaa minua siitä, että toisessa ajassa ja paikassa omat lapseni olisivat voineet elää olosuhteissa, jotka tappavat unelmat.

Slovakian muurit romanien ja muiden välillä ovat ihmisten rakentamia. Niiden purkaminen on niin ikään ihmisten käsissä. Meillä Suomessa ei ole fyysisiä muureja, mutta näkymättömiä kylläkin. On meidän kaikkien vastuulla purkaa ne, jotta tulevaisuuden viisivuotiailla olisi uskoa tulevaisuuteen – missä he asuvatkaan.

Carolin Ahlvik-Harju on Romaniportin työllisyyslab -hankkeen projektipäällikkö. Hanke edistää maahanmuuttajaromanien työllistymistä ja monimuotoisia työyhteisöjä Pietarsaaressa. Blogiteksti on julkaistu ruotsiksi Österbottens Tidning -lehdessä 31.5.2023.