Hoitajien palkalla on iso yhteiskunnallinen merkitys

Korona-ajan kuuma puheenaihe on ollut hoitajapula, ja puhe kiihtyi entisestään aluevaalien alla. On puhuttu siitä, arvostammeko hoito-, hoiva- ja ohjaustyötä tekeviä henkilöitä ja heidän työtään. On puhuttu hoitajien palkoista sekä sote-palvelujen kilpailutuksista ja kattohinnoista, kirjoittaa Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström.

Jokainen näistä teemoista on jo yksinään monisyinen asia. Ne kaikki nivoutuvat kuitenkin samaan vyyhtiin, jonka keskeisenä lankana on huoli koko Suomen ja kaikkien hyvinvointialueiden sote-palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Siitä, miten turvaamme sen, että palvelut ovat ihmistä lähellä, että ne ovat tasalaatuisia, tehokkaita ja vaikuttavia, ja että niitä on myös mahdollista kehittää.

Olemme kaikki yksimielisiä siitä, että tärkeästä, kriittisestä ja suurella sydämellä tehdystä hyvästä työstä on maksettava käypä palkka. Hoitajapulassa palkasta on tullut myös kilpailutekijä. Vaarana on, että julkisten ja yksityisten toimijoiden hoitohenkilöstön välille syntyy merkittävä palkkaero. Se syntyy, kun hyvinvointialueet joutuvat harmonisoimaan henkilöstönsä palkat. Jo nyt lähihoitajan palkassa voi olla jopa 300 euron ero sen mukaan, työskenteleekö hän kunnallisella vai yksityisellä toimijalla. Näin suurta palkkaeroa on vaikea kuroa umpeen tarjoamalla hyvää johtamista ja työilmapiiriä, sujuvia prosesseja tai liikuntaseteleitä. Jos ja kun hyvinvointialueen sote-henkilöstön palkat harmonisoidaan ja niihin ei ole oletettavasti osattu varautua, säästöt haetaan muualta – yhtenä huonona vaihtoehtona vaikkapa ostopalveluista.

Ostopalveluista haettavilla säästöillä on lyhyt tie

Jos hyvinvointialueet lähtevät säästämään ostopalveluistaan, joutuvat yksityiset sote-palveluntuottajat väistämättä vaikeuksiin. Kun yksityisen palveluntuottajan ei ole mahdollista seurata julkisen puolen palkkakehitystä, alkaa työvoima liikkua isomman palkan perässä ja yksityiset toimijat ovat pulassa.

Henkilöstön saatavuusongelma puolestaan voi luoda huomattavia eroja palveluiden laatuun, kun koulutettu ja osaava työvoima liikkuu palkan perässä. Inhimillisemmät, hyvän asiakas- ja henkilöstökokemuksen kannalta kriittiset vetovoimatekijät jäävät tällöin taka-alalle.

Palkkaharmonisaatio on oikeudenmukaisuuskysymys

Sote-palveluja tuotetaan kansalaisille verovaroin, joten palvelu tulisi saada samantasoisena ja -laatuisena, tuottipa palvelun julkinen tai yksityinen toimija. On niin kansalaisten, hyvinvointialueiden kuin koko Suomen etu, että eri toimijoiden toimintaedellytykset turvataan. Jotta yksityinen ostopalveluiden tuottaja voi maksaa työntekijöilleen saman palkan kuin julkinen työnantaja, on lopetettava puhe hintakatoista ja mahdollistettava hinnantarkistukset.

Jos säästöt haetaan palveluntuottajien kustannuksella, ollaan pian tilanteessa, ettei julkinen puoli suoriudu palveluiden järjestämisvastuustaan, kun palveluntuottajien rivit harvenevat. Yksityiset palveluntuottajat ovat vuosikymmenten saatossa tehneet merkittäviä investointeja ja rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaa. Yksityiset tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluista jo neljänneksen, yksin sosiaalipalveluissa peräti kolmanneksen. Jos hyvinvointialueilla unohdetaan pitää huolta yksityisistä toimijoista, voi niiden kaatuminen koitua hyvinvointialueille kalliiksi.

Yhteiset mittarit päätösten tueksi

Terve ja tehokas sote-palvelujen verkosto voi syntyä, kun julkisella ja yksityisellä toimijalla on samat kriteerit palvelun tuottamiseen ja sisältöihin. Julkisesti tuotettujen palvelujen kustannusten tulisi olla läpinäkyvästi esillä, jotta aito kilpailu on mahdollista. Yksityisesti tuotettua palvelua pidetään usein kalliina. Kuntaliiton Kuusikkokuntavertailun ja HALIn kustannusvertailun mukaan kuntien maksama hinta ikäihmisten tehostetussa asumispalvelussa on tällä hetkellä tyypillisesti kuitenkin noin 30 % alle kunnan oman tuotantokustannuksen, eli jo nyt kyse on kuntien säästökeinosta.

Yksityistä ja julkista toimijaa tulisi myös valvoa viranomaisten taholta yhdenmukaisesti. Nyt palveluja on mahdoton vertailla, koska ei ole yhteisiä mittareita. Päätösten tulisi aina perustua yhteismitalliseen arviointiin: laatu, kustannukset ja vaikuttavuus. Näin turvataan verorahojen järkevä ja säästeliäs käyttö.

Tulevien hyvinvointialueiden päättäjien on kyettävä myös rohkeasti linjaamaan, minkä tasoisia ja laajuisia palveluja maassamme voidaan tuottaa. Päättäjien ja valvontaviranomaisten tulisi arvioida uudelleen muun muassa hoitajamitoitusta ja koulutusvaatimuksia, jotta välttämättömien sote-palveluiden saanti turvataan kansantaloutta vaarantamatta.

On tärkeää mahdollistaa terveet toimintaedellytykset monituottajamallille, jotta palveluntuottajat ja hyvinvointialueet voivat kirittää toisiaan sote-palveluiden kehittämisessä ja uusien innovaatioiden synnyttämisessä.

Kirjoittaja Olli Holmström toimii Diakonissalaitoksen toimitusjohtajana ja on Hyvinvointiala HALI ry:n hallituksen jäsen.

Kirjoitus on julkaistu Hoiva & Terveys -lehden kumppaniblogissa 25.1.2022.