Ihmisarvoinen kohtaaminen on vaikuttavan työn ydin

26.9.2024

Kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen nousevat kerta toisensa jälkeen kaikkein tärkeimmäksi asiaksi, kun tutkitaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa tehtävää työtä. Mitä tämä kohtaaminen tarkoittaa? Miksi se on niin tärkeää?

Terhi Laine, puolivartalokuva.

Katutyössä kohdatut kertovat tulleensa kuulluiksi, ymmärretyiksi ja ihmisarvoisesti kohdatuiksi, kertoo etsivää ja jalkautuvaa päihde- ja mielenterveystyötä tekevän Tukialuksen työstä tehty tutkimus.

Polarisoituvassa maailmassa tämä aito ja hyväksyvä kohtaaminen toimii heidän kohdallaan vastapuheena tuomitsevalle, säälivälle tai paheksuvalle katseelle.

Saman kiireettömän kohtaamisen todettiin olevan myös vaikuttavan, työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille suunnatun Vamoksen työn ytimessä.

Kun Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (ITLA) tutki nimittäin Diakonissalaitoksen Vamos -nuortenpalveluiden vaikuttavuutta, tuloksena oli, että toiminnan vaikutusmekanismit kytkeytyivät kohtaamiseen, kiireettömyyteen, hyväksytyksi ja välitetyksi tulemiseen sekä pienin askelin etenemiseen ja tarpeen mukaan tarjolla olevaan tukeen. Kohtaaminen on siis tutkitustikin vaikuttavuuden osatekijä.

Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnassa, matalankynnyksen toiminnoissa ja kadulla tehtävässä työssä torjutaan kohtaavalla työllä yksinäisyyttä ja rakennetaan yhteisöjä. Esimerkiksi matalan kynnyksen toiminnoissa mukana olleista 76 prosenttia koki yksinäisyytensä vähentyneen ja 72 prosenttia luottamuksen toisiin ihmisiin vahvistuneen. Viime vuonna näitä kohtaamisia oli lähes 55 000.

Kohtaaminen tarvitsee aikaa ja osaamista

Mitä tarkoitamme, kun puhumme kohtaamisesta? Puhumme aidosta kiinnostuksesta, pysähtymisestä ja toisen ihmisen asemaan asettumisesta. Tarkoitamme myös sitä, että ihminen otetaan vastaan ilman luokittelua ja kategorisointia juuri siinä tilanteessa, missä hän on.

Tällaisessa kohtaamisessa ammattilaisella tulee olla ainakin kaksi asiaa: kiireetöntä aikaa keskittyä kuulemaan ihmisen tilanteesta, sekä ammattitaitoa tukea juuri niissä asioissa, joissa ihminen tukea tarvitsee.

On oltava aikaa kysyä: “Mitä sinulle kuuluu, miten voit? Mitä tarvitset tänään?”.

Ihmisyys perustuu suhteessa olemiseen, kohtaamiseen ja dialogisuuteen. Kohtaamisessa yhteyden kokemus pitää sisällään haavoittuvuuden. Toimijuutta taas on kyky kokea oma haavoittuvuus, kannatella ja tulla kannatelluksi.

Sosiaalityön tutkimuksen päivillä professori Kirsi Juhila puhui löydetyistä, tavoitetuista ja kohdatuista asiakkaista. Ihminen voi olla palvelujen piirissä ja tavoitettu useammassakin paikassa, mutta silti kokea, että ei tule kohdatuksi. Silloin ihmisen tarpeet sivuutetaan, eivätkä he tule kuulluiksi. Löydetty, tavoitettu ja kohdattu ovat eri asioita.

Ratkaisu moneen asiaan

Noin 2000 nuorta vuosittain ympäri maata tiiviisti tukeva Vamoksen työn ytimessä on nuoren ja Vamos-valmentajan suhde, eli se, että nuorella on elämässään ainakin yksi aikuinen joka kuulee, kohtaa ja tukee eteenpäin. Tämän lisäksi nuorella on mahdollisuus nuorten vertaisryhmään ja sitä kautta tärkeään kokemukseen yhteisöön kuulumisesta.  Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun taustalla on esimerkiksi kiusaamisen kokemuksia, joita monella Vamoksessa on.

Tukialuksen jalkautuvassa päihdetyössä olemme kehittäneet inhimilliseen kohtaamiseen perustuvan menetelmän, joka mahdollistaa sillan asiakkaan arjen ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän välille. Ihmisarvoinen kohtaaminen on tarjonnut kohdatuille inhimillisiä kokemuksia nähdyksi tulemisesta.

Päivittäin toistuva ihmisarvoinen kohtaaminen on palauttanut asiakkaiden uskoa siihen, että heilläkin on aito mahdollisuus – niin halutessaan – saada elämäänsä monella tapaa turvallisemmaksi ja terveellisemmäksi. Ihmisenä nähdyksi tuleminen lisää uskoa paitsi omaan ihmisyyteen, myös siihen, että joku toinen ihminen voi välittää.

Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta tarvitsee kohtaamista

Kohtaaminen ei ole ainoastaan kahden ihmisen välinen asia, vaan sillä on aina myös rakenteellinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus. Silloin kohtaamisessa ovat läsnä esimerkiksi köyhyys, marginaalinen asema tai vaikuttamismahdollisuuksien puute.

Professori Juhilaa mukaillen: haluammeko löytää ja tavoittaa, vai myös kohdata?

Sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentaminen edellyttää mahdollisuutta kohdata ja tulla kohdatuksi. Kohtaaminen on risteyskohta. Se pitää sisällään muutoksen mahdollisuuden ja avaa erilaisia tulevaisuuksia.

Kirjoittaja Terhi Laine vastaa johtajana Diakonissalaitoksen osallisuutta vahvistavista hankkeista ja kehittämisestä

Lue lisää

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: