Ihmiskauppa, nykypäivän moderni orjuus

”Ihmiskaupan tunnistaminen Suomessa on kehittynyt valtavasti viime vuosina, mutta meidän on pystyttävä kehittämään toimintaamme vielä enemmän, jotta pysymme perässä alati muuttuvassa ilmiökentässä”, Diakonissalaitoksen Ihmiskaupan uhrien työelämänvalmennus -hankkeen työntekijä Ville Luhtaranta kirjoittaa blogissaan.

Diakonissalaitoksen Ihmiskaupan uhrien työelämänvalmennus -hankkeen (IKUT2) hanketyöntekijä Ville Luhtaranta.

Aika tasan tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten, helmikuussa 2005 astelin Espoon Olarin Länsikeskuksessa sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan työpaikkahaastatteluun. Tämä oli ensimmäinen työpaikkahaastattelu valmistuttuani suurtalouskokiksi ja olin kaiken lisäksi myöhässä, sillä matkustin ensimmäistä kertaa Espooseen ja jäin vahingossa Niittykummun pysäkillä pois bussista.

Olin hermostunut jo pelkästään myöhässä olemisesta mutta myös siksi, koska olin vasta nuori koltiainen vailla mitään työkokemusta ravintola-alalta. Avoin paikka oli ravintolan keittiöapulaiseksi ja ajattelin, että tämä voisi olla hyvä aloitus työuralleni. Ravintolan omistaja suostui pitämään haastattelun ja lopulta sain kuin sainkin työpaikan. Hieman huonommilla työehdoilla, mutta omistajan lupaukset palkan nousemisesta koeajan jälkeen kelpasivat minulle tuolloin.

Työskentelin kiinalaisen kokin kanssa kahdestaan lounasaikana. Hänen tehtävänsä oli ruoan valmistus ja minä tein kaiken muun. Tulimme hyvin toimeen, vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä. Kommunikoimme elein ja yksittäisten sanojen avulla. Lisäksi hänellä oli käytössä taskulaskinta muistuttava laite, jolla pystyi kääntämään sanoja ja lauseita kiinasta englanniksi.

Vähän aikaa työskenneltyäni minulle selvisi, että hänen työpäivänsä olivat kaksitoista tuntia pitkiä viikon jokaisena päivänä. Muistan tuolloin ajatelleeni, että ahkeraa kansaa nuo kiinalaiset. Palkkaa hän kertoi saavansa 1000 euroa kuukaudessa ja työnantaja järjesti hänelle majoituksen sekä lisäksi hän sai käyttää työnantajan luottokorttia. Koin olevani hieman kateellinen, sillä tuolloin mielsin nämä asiat työsuhde-eduiksi ja itse tienasin vain seitsemän euroa tunnilta koeaikana.

Se mikä vuonna 2005 tuntui kateudelta, vuonna 2025 tuntuu huolestuttavalta ja silloinen työkaverini voisi olla nykyinen asiakkaani, ihmiskaupan uhri. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948 kieltää kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot. Termi moderni orjuus voi olla hieman raflaava, mutta ei kuitenkaan kovinkaan kaukana totuudesta, kun puhutaan ihmiskaupasta.

Sana orjuus voi tuoda lukijalle monenlaisia mielikuvia. Tässä tekstissä käsittelen modernia orjuutta – pakkotyötä, joka on yksi ihmiskaupan muodoista, rikoslainmukaisena vaurastumisen keinona, jossa moderni orja on vaurastumisen väline.

Suomessa pakkotyö on nopeinten kasvava ihmiskaupan muoto

Oikeusministeriö julkaisi tammikuussa 2025 Ihmiskaupan tunnistus- ja ohjausmekanismi (NRM) -käsikirjan (pdf), jossa ihmiskauppaa kuvataan prosessiksi, jossa uhrit otetaan määräysvaltaan asteittain. Tekijän ja uhrin välinen suhde on voinut alkaa yhteisymmärryksessä, mutta se on muuttunut ihmiskaupaksi myöhemmin. Tilanteen edetessä uhrista voi tulla riippuvainen tekijään ja vallitsevat olosuhteet saattavat tehdä uhrista erityisen haavoittuvan. Tekijä pyrkii saavuttamaan valta-aseman suhteessa uhriin ja kontrolloimaan uhria siten, että tilanteesta irtautuminen saattaa tuntua uhrista mahdottomalta. Kontrolloinnin keinoina voi olla sekä fyysinen että psyykkinen kontrolli.

Suomessa pakkotyö on yleisin ihmiskaupan muoto. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän puolivuotiskatsauksessa vuodelta 2024 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana tunnistettuja pakkotyön uhreja oli 16 ja vuonna 2023 heitä oli 47 (Ihmiskaupan puolivuosikatsaus 2024, 7–8).

Pakkotyössä tekijä pyrkii käyttämään uhrin tietämättömyyttä hyväkseen tarjoamalla työehtosopimusten vastaisia työehtoja tai olosuhteita. Näitä voivat olla muun muassa liian pieni palkka, liian pitkät työpäivät, viikkolepoajan puuttuminen, palkan takaisin maksaminen tai täysin palkatta työskenteleminen.

Kuitenkaan kaikki tapahtuva työperäinen hyväksikäyttö ei rikoslainmukaista ihmiskauppaa. Tällöin saatetaan puhua ihmiskaupan lähirikoksista, jos rikos ei täytä kaikkia ihmiskaupan tunnusmerkistöjä, joita määrittelevät rikoksen tekotapa, keinot, tarkoitus, riippuvainen asema, turvaton tila ja määräysvaltaan ottaminen.

Työnantaja saattaa aluksi esiintyä uhrille auttajana, vetoamalla tunteisiin tai samaan alkuperään pystyäkseen muodostamaan luottamukselliselta vaikuttavan suhteen uhrin välille.

Parinkymmenen vuoden takaisen työkaverini kohdalla on jäänyt näyttämättä toteen hänen todelliset työolosuhteensa. Hän on voinut suostumuksellisesti olla työsuhteessa kokematta olevansa rikoksen uhri, sillä vastaavat työolosuhteet voivat olla täysin normaaleja kiinalaisessa yhteiskunnassa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tässä tapauksessa tekijä on hyötynyt taloudellisesti tarjoamalla sekä hänelle että minulle työehtosopimusten vastaista palkkaa ja jättänyt työnantajan velvollisuuksia noudattamatta jättämällä työelämaksut maksamatta.

Moderni orjuus on piilorikollisuutta, jossa uhrien kahleita ei voi havaita ulkoapäin. Uhrit voivat usein kokea, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa olosuhteisiinsa ja voivat olla kyvyttömiä irtautumaan tilanteesta. Ihmiskaupan tunnistaminen Suomessa on kehittynyt valtavasti viime vuosina, mutta meidän on pystyttävä kehittämään toimintaamme vielä enemmän, jotta pysymme perässä alati muuttuvassa ilmiökentässä.

Kirjoittaja Ville Luhtaranta on Diakonissalaitoksen Ihmiskaupan uhrien työelämänvalmennus IKUT2 -hankkeen hanketyöntekijä. Hanketta rahoittaa EU:n Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto AMIF.