Jyväskylän nuoret tietävät: Katutasolla on kiellettyä kuolla

Jyväskylän Vapaudenkadulla, kirjaimellisesti katutasossa, sijaitsee Vamos ja sen Nuortentalo Katutaso. Keskustan kaupunkiolohuone täyttyy iltaisin ja viikonloppuisin nuorista aikuisista, jotka pyörittävät tilaa omilla avaimillaan, riisuvat kenkänsä, keittävät kahvit ja toivottavat vertaisensa tervetulleiksi. Päihteettömyyden lisäksi vain yksi sääntö on ehdoton. Katutasolla kuoleminen on kielletty.

Katutasolla käy aktiivisesti 800 nuorta aikuista. Yhtenä iltana talossa saattaa olla 60 nuorta. Kuvan nuorta ei ole haastateltu juttuun. Kuva: Mirkka Torikka.

Nuortentalo Katutason vakikävijät ja vapaaehtoiset valuvat tilalle viimeistään iltapäivällä kolmen maissa. Osa painaa summeria, osa saapuu sisälle omilla avaimilla. Sohvat täyttyvät nopeasti. Kattoon on teipattu pahvifiguuri, jolla on pulun pää ja Janne Katajan vartalo. Mikään tavanomaisesta poikkeava ei aiheuta täällä reaktioita.

Keittiön pöydältä löytyvä kävijälista täyttyy etenkin tiistaisin kuuteenkymmeneen saakka.

Pseudonyymi tilatoiminta toteuttaa kävijäseurantaa numeroiduilla vip-korteilla, jotka kaikki uudet nuoret saavat ensimmäisellä kerralla ylitettyään Katutason matalan kynnyksen.

Täällä ollaan välittömästi VIP eli Very Important People – saman tien sisäpiirissä.

Kävijäkorttien numerot juoksevat yli kolmessa tuhannessa. Se tarkoittaa, että yksittäisiä kävijöitä on ollut kaikkina Katutason vuosina yhteensä useita tuhansia, joista vuositasolla tilaa aktiivisesti käyttää noin 800 eri nuorta.

Katosta roikkuu pahvifiguuri, jolla on pulun pää ja Janne Katajan vartalo.

Arkea ja juhlaa yhdessä

Tiistain suosittu yhteisöruokailu on yksi viikon vakituisista ohjelmista lauantain saunan ja maanantain ukrainalaisten vertaisillan ja opintopiirin lisäksi. Nuoret suunnittelevat ruoan, käyvät euro per pää -budjetilla kaupassa ja kokkaavat yhdessä kaikille. Katutason palvelulupaus on uskallus toteuttaa maksimaalista osallisuutta, missä nuoret pyörittävät tilaa mahdollisimman itsenäisesti. Työntekijät ohjaavat alhaalta eivät ylhäältä.

Katutasolla on poikkeukselliset puitteet kohdata nuoria arjessa ja juhlassa, juhannuksesta jouluun. Juhlassa telttasauna lämpiää taloyhtiön takapihalla ja kaikkien synttärit vietetään köntässä kahdesti vuodessa.

Arjessa puheensorina koostuu aiheista ääripäästä toiseen, ilosta löytyneestä asunnosta ja hädästä, kun häätö uhkaa. Tasapainon illuusion sijaan Katutasolla tavoitellaan epätasapainon sietokykyä. Kestetään keskeneräisyyttä, ihmetellään epäreiluuksia ja voimaannutaan vertaistuesta.

Kuolemastakin saa puhua

Täynnä elämää olevassa talossa käsitellään ajoittain myös kuolemaa. Itsensä tappamisen toivetta sanoitetaan siinä missä muitakin tulevaisuuden suunnitelmia. Paljastuu, että itsetuhoiset ajatukset ovat yllättävänkin yleisiä. Oivalletaan, että niitä ei tarvitse säikähtää, eikä niitä tarvitse totella.

Kun jonot psykiatrisiin palveluihin sakkaavat, Katutasolla otetaan koppia.

Pale, 21, arvostaa sitä, että Katutasolla kuolemasta voi puhua ilman, että heti soitetaan ambulanssi.

”Ambulanssin soittaminen ei auta, kun osastolle ei pääse kuitenkaan. Siitä jää käteen vain lasku, jota ei ole varaa maksaa.”

Apua on vaikea saada.

”Ei se riitä, että itsensä uhkaa tappaa, vaan itseään tulee oikeasti satuttaa, ennen kun hätä otetaan tosissaan”, sanoo Tino, 22. Hän toivoo pääsevänsä osastolle muutamaksi päiväksi, koska kokee, ettei pärjää kuolemankutsun kanssa kotona. ”Päivystyksessä huolehdittiin, otanko lääkkeeni. Sanoin niille, että sehän se juuri tässä on, kun otan niitä liikaa.”

Keinot ovat äärimmäisiä äärimmäisen pahan olon hetkellä

Tino kertoo, että aikoo seuraavalla kerralla ottaa lääkkeet mukaan ja uhkaa niellä ne hoitajan silmien alla. ”Joo ja kysy, että ottaako triage-hoitaja vastuun, jos joudut nielemään ne saadakseen apua”, puuskahtaa ystävä. ”Toi voi toimia, tai sitten saat päihdeongelmaisen leiman ja mt-hoito evätään sillä syyllä”, kommentoi palveluiden pompottelusta lannistunut nuori.

Katutason arki on iloja ja suruja, ja paljon yhdessä tekemistä. Kuvan nuorta ei ole haastateltu juttuun. Kuva: Mirkka Torikka

Omia kokemuksia jaetaan avoimesti. Hätää tunnetaan myös itsetuhoisen läheisen rinnalla. Kun kumppani vaikenee tunniksi discordissa, Elli, 20, soittaa hätäkeskukseen. Huoli pakottaa reagoimaan, vaikka syyksi hiljaisuuteen selviääkin nukahtaminen. Kumppani on pahoillaan ja pyytelee anteeksi aiheuttamaansa hätää. Syyllisyys toistuvan huolen aiheuttamisesta, on monelle itsetuhoiselle raskas. Kokemus siitä, että on toiselle taakka.

Itsemurha ei ole hyväksyttävä ratkaisu, mutta sitä on tärkeä ymmärtää

Vaikka itsemurhapuhe on Katutasolla normalisoitu, itse tekoa ei normalisoida. Itsemurha ei ole koskaan hyväksyttävä ratkaisu, mutta sitä on tärkeä ymmärtää.

Elli on oppinut itsetuhoisen kumppanin rinnalla, että itsemurha on kaikkea muuta kuin itsekäs teko. ”Ensin ajattelin, että eikö se ajattele mitään muuta kuin itseään, mutta sitten ymmärsin, että se on täysin päinvastoin. Itseään hän ajattelee tässä vähiten, ja se juuri on se ongelma.”

Itsensä tappaminen ei ole helppo tie. Se on äärimmäinen uhraus, jonka taustalla on pyrkimys vastuunottoon näennäisen vastuun pakenemisen sijaan.

Itsemurhia eivät tee välinpitämättömät nuoret, vaan he, jotka ajattelevat ja välittävät jopa liikaa.

Miten itsemurha-ajatuksista voi keskustella?

Toisin kuin mitä ulospäin usein näyttää, masentuneen mieli on aktiivinen. Itsetuhoisen käytöksen taustalla on aktiivinen pyrkimys selviytyä. Kuolemantoive on harvoin varsinainen toive, vaan enemmänkin kutsumaton vieras. Se manipuloi ottamaan oman elämän haltuun äärimmäisin keinoin. Kuoleman suunnittelu voi olla keino saada hallinnan kokemus kaoottiseen mieleen tai kaoottiseen elämäntilanteeseen.

Suunnitteluun on hyvä tarttua. Millä tavalla on ajateltu kuolla? Kuinka pitkällä nuori on suunnitelmassaan? Onko jo tehty konkreettisia toimia, kuten tarvehankintoja? Onko nuori selvittänyt juna-aikatauluja? Kun suunnitelma on selvillä, siitä etsitään aukkoja.

Mira, 23, avaa suunnitelmaansa kuolla metsään lenkkipolun varrelle, mutta tulee toisiin ajatuksiin, kun ymmärtää, että sieltä hänet saattaisi löytää joku lapsi. Suunnitelma hylätään ja sovitaan, että mahdollinen uusi hanke tsekataan taas yhdessä ennen toteutusta.

Kuoleman suunnittelu on kuormittavaa. Joskus välittömän ratkaisun etsimisen sijaan voi olla arvokkaampaa saada vain validoitua ahdistus. Saada kuulla se, että oma umpikuja vaikuttaa todella umpikujalta, eikä pakoteta kaivamaan tietä kiviseinän läpi vähillä voimavaroilla.

”Täällä hädän äärelle uskalletaan jäädä, eikä pelkoa pakkopeitetä pumpulilla ja teennäisellä sekä vähättelevällä tsempillä siitä, kuinka olen vielä nuori ja koko elämä edessä”, komppaa Elli.

Raskaita asioita ei tarvitse ruotia yksin

Kodinomaisessa ympäristössä ahdistus voidaan haastaa arkisesti.

”Katutaso on käsi olkapäällä”, kuvaa Elli kumppaninsa itsetuhoon saamaansa tukea talolta.

”Raskaita asioita ei aina tarvitse ruotia tai yrittää pakkoratkaista. Pelkkä Katutasolle tulo harhauttaa pahimmasta ahdistuksesta ja vie kivulta kärjen. Kaikkea kun ei voi korjata hetkessä, niin sitten kun ei muuta voida, niin leivotaan vaikka pullaa.”

Äärimmäisen hädän hetkellä ihminen ei kaipaa to do -listan kasvattamista, vaan kokemusta kuulluksi tulemisesta. Katutasolla tarjoillaan vertaisvoimin uusia näkökulmia ja pieniä polkuja pois pimeydestä.

Avain piti hengissä

Yksi keino pelastuspolutukseen on nuorille uskotut omat avaimet, jotka mahdollistavat talolle pääsyn myös aukioloaikojen ulkopuolella. Niin sanotut ”itsariavaimet”, ehkäisevät itsemurhia kahdella tavalla. Kun itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen kotona, Katutasolle voi tulla kuolemantoivetta karkuun. Katutasolla on nimittäin kiellettyä kuolla. Talolla ei ole sallittua satuttaa ketään muita, ei siis myöskään itseään. Turvallisen tilan sääntöjen lisäksi sääntöjä on vähän, mutta ne ovat sitäkin ehdottomampia.

Nuoret tukevat toisiaan. Kuvan nuoria ei ole haastateltu juttuun. Kuva: Mirkka Torikka.

Tarveperusteisesti jaettuja avaimia on noin kolmellakymmenellä nuorella. Arvokkaita avaimia ei saa hukata tai hävittää. Jos nuori tappaa itsensä, niin avain ei palaudu Katutasolle.

Kuolema otetaan vakavasti, mutta niin avaimen menettäminenkin. Näin avain tuo sivutuotteena vastuun hengissä pysymisestä. Kun itsensä huolehtiminen on haastavaa, voi avaimesta huolehtiminen kuitenkin onnistua.

Tänä päivänä Pale sanoo, että on parantunut kuolemantoiveesta. Avain oli siinä merkittävässä roolissa. ”Minulla oli velvollisuus pitää huolta avaimesta. Kun suunnittelin kuolemaa, yritin palauttaa avainta, mutta ohjaajat eivät huolineet sitä helpolla takaisin. Kun pidin huolta avaimesta, pidin samalla huomaamattani huolta myös itsestäni. Tavallaan voi sanoa, että pysyin hengissä avaimen ansiosta.”

Joskus itsemurhan voi estää myös jokin täysin odottamaton, kuten infrastruktuuri.

”Täällä Jyväskylässä ei oo ees raitiovaunua eikä metroo, jonka alle hypätä”, toteaa Tino. ”Pitäis lähteä Tampereelle asti kuolemaan, niin ei jaksa.”

On tärkeä muistaa, että itsetuhoisuus ei ole ikuinen tila, vaan sitä voidaan haastaa ja hoitaa. Katutason mittareilla ennuste on erinomainen. Aktiivisestakin kuolemantoiveen kantamisesta on mahdollista toipua takaisin elämään. Jopa Tampereella.

Teksti ja kuvat: Mirkka Torikka. Kirjoittaja toimii valmentajana Vamos Jyväskylän Nuorten Katutasolla.