Kansalaistoiminta valmentaa työelämään – mokaaminen sallittu

Diakonissalaitoksen yhteistyö Helsingin yliopiston kaupunkiteologian kanssa on johtanut myös uusiin kumppanuuksiin kansalaistoiminnan kehittämiseksi. Syksystä 2019 myös sosiaalitieteiden opiskelijat ovat voineet sijoittua kansalaistoimintaan sekä kandi- että maisteritason harjoitteluihin.

Eräs ainejärjestö Statuksen järjestämiin työelämäharjoittelujaksoihin osallistuneista on Tommi Ostrovskij (kuvassa oikealla). Kysyimme Tommilta, minkälaista harjoittelu on ollut.

“Opiskelen viidettä vuotta sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistolla. Päädyin syksyllä 2019 harjoitteluun Diakonissalaitokselle Kanssalaan ainejärjestöni kautta. Harjoittelu tehtiin yhteistyössä yliopiston kanssa niin, että siitä sai viiden opintopisteen suorituksen kandivaiheen työelämäopintoihin. Kokemuksen myötä hain Diakonissalaitokselle myös maisterivaiheen työharjoitteluun ja aloitan sen helmikuun lopussa.

Yhteisöjen toiminta ja niistä muodostuva yhteisöllisyys kiinnostavat minua. Kun olin käynyt tutustumassa Diakonissalaitoksen kansalaistoimintaan keväällä 2019, minulle välittyi vahva tunne siitä, että täällä ajetaan minulle tärkeitä asioita. Erityisesti iski silmään, että harjoittelijalta edellytettiin “sopivassa suhteessa luovaa joutilaisuutta”, mikä vetosi vahvasti persoonaani. Kandivaiheen harjoittelusta minulle jäi niin hyvä kokemus työyhteisön innostavasta ilmapiiristä, että hain myös maisterivaiheen työharjoitteluun.

Konkreettisesti  kandivaiheen harjoittelussa teetimme kolmen harjoittelijan tiimissä raporttia siitä, millaisia mielikuvia kaupunkilaisilla on vapaaehtoistoiminnasta. Jalkauduimme ympäri Helsinkiä tekemään niin gallupeja kuin syvähaastattelujakin. Tutustuimme Helsingin erilaisiin yhteisöjen tiloihin. Tänä keväänä olen mukana vapaaehtoistoiminnan ohjaajan roolissa käynnistämässä Kanssalan naapuripiirin saattajatoimintaa iäkkäille ihmisille. Toiminta on näin yleensä ollut hyvin käytännönläheistä ihmisten ja yhteisöjen kohtaamista – raikas tuulahdus yliopiston teoreettiseen painotukseen.

Diakonissalaitoksella parasta on se, että minusta on tuntunut, että osaamiseni ja näkemykseni ovat arvokkaita työyhteisölle.

Sosiaalipsykologian opinnoissa tulisi muodostaa itse omaa asiantuntijuutta, mutta yksin se voi olla vaikeaa. Harjoittelun aikana työyhteisö on voimaannuttanut uskomaan, että yliopistossa kertyneellä kokemuksella niin opinnoista kuin vapaaehtoistoiminnastakin on kosketuspintoja työelämän moniin kysymyksiin.

Yllätyksiä ja oppimista

Mielikuvani työelämästä on ollut avokonttoreissa pönöttämistä, mutta Diakonissalaitoksen todellisuus osoittautui toisenlaiseksi. Täällä eletään ja koetaan asioita yhdessä. Mokien tekemiseen rohkaistaan, kun suorituspaineet voisivat muuten turhaan ajaa täydellisyyden tavoitteluun. Myös uusien, erilaisten ihmisten kohtaaminen on ollut herättävää.

Työelämäyhteistyöprojekti sosiaalitieteiden kanssa on ollut Diakonissalaitokselle eräänlainen pioneerikokeilu. Sen huomasi työnkuvan keskeneräisyydestä, eikä harjoittelu heti täysin sopinut yliopiston esittämään muottiin. Onneksi molemmat osapuolet olivat kuitenkin joustavia, joten tästä ei tullut ongelmaa. Toisaalta tämä liittyy myös Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnan vahvuuksiin: uskalletaan kokeilla asioita ja katsoa mitä niistä tulee. On tärkeää ottaa kokeiluista saadut opit talteen.”