Kidutettujen lasten ja nuorten kuntoutukselle UNICEFin Lasten oikeuksien vaikuttaja 2022 -tunnustus
Suomen UNICEF on tänään jakanut vuosittaisen Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksensa Diakonissalaitoksen työlle kidutettujen lasten, nuorten ja perheiden kuntouttamiseksi. ”Lasten oikeus on aikuisten velvollisuus”, muistutti palkinnon työryhmänsä kanssa vastaanottanut projektipäällikkö Marjo Neste.
”Sodat ja kriisit osuvat erityisesti lapsiin, joiden kasvu on vielä kesken, ja jotka tarvitsevat osakseen erityistä suojelua. Tämän vuoden tunnustus myönnetään työstä, joka tukee kaikkein haavoittuvimpia lapsia ja nuoria Suomessa”, sanoi lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen nimitysvaliokunnan puheenjohtaja, rouva Jenni Haukio.
Lapset kokevat ja näkevät sodan keskellä asioita, joita ei yhdenkään lapsen tulisi kokea.
”Jokaisella meille tulleella lapsella on selviytymistarina kerrottavanaan. Meidän tehtävämme on kuulla lasta ja luoda toivolle tilaa, jonka varassa on turvallista unelmoida ja rakentaa tulevaisuutta. Tuntuu hienolta saada tämä tunnustus työllemme”, sanoi projektipäällikkö Marjo Neste.
Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksessa toimivan kidutettuja lapsia ja nuoria kuntouttavan työryhmän ensisijaisia potilaita ovat kiintiöpakolaisina Suomeen tulleet alle 24-vuotiaat kidutetut ja vaikeasti traumatisoituneet lapset ja nuoret perheineen.
Moniammatillinen työryhmä tarjoaa hoidon tarpeen arviointeja, kuntoutusta, perhe- ja verkostotyötä sekä palveluohjausta. Kliinisen potilastyön lisäksi yksikkö tuottaa materiaaleja sote-ammattilaisille, kouluttaa, konsultoi ja työnohjaa tarvittaessa muita pakolaisten kanssa työskenteleviä ammattilaisia.
”Kuntoutus lähtee siitä, että sotaa ja kidutusta kokeneita lapsia kuullaan ja heille tulee kokemus siitä, että heidän tarinansa on arvokas. Vaikka historiassa on menetyksiä, niiden ei tarvitse värittää koko tulevaisuutta. Lapsella on oikeus ihmisarvoiseen tulevaisuuteen traumaattisista kokemuksista huolimatta”, Marjo Neste sanoo.
Kidutettujen lasten ja nuorten toiminnan, sekä koko Psykotraumatologian keskuksen työ pohjaa Suomen ratifioimiin kansainvälisiin sopimuksiin, ja se rahoitetaan määräaikaisten hankerahoitusten turvin. Vuoden 2022 loppuun Lasten ja nuorten kuntoutuksen toimintaa rahoittaa Turvapaikka-, maahanmuutto ja kotouttamisrahasto (AMIF).
Lisätietoa
projektipäällikkö Marjo Neste, marjo.neste@hdl.fi, 050 502 7601
Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustus on Suomen UNICEFin vuosittain jakama tunnustus lapsen oikeuksien puolesta työtä tehneelle henkilölle tai taholle. Nimitysvaliokunnassa ovat edustettuina Tasavallan presidentin puoliso, Suomen UNICEFin suojelija Jenni Haukio (pj.), lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes, Suomen UNICEFin hallituksen jäsen, Suomen UNICEFin pääsihteeri (sihteeri). Vaikuttamistyön johtaja on toiminut asiantuntijatukena ja valmistelijana. Vuoden 2022 Lapsen oikeuksien viikon viestinnän teema on lapsen oikeus turvallisuuteen.