Kiinnostaako ketään?

Diakonissalaitoksen Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa -hankkeessa kehitettiin menetelmiä ja materiaaleja, jotta jokaisella olisi olla mahdollisuus keskustelemassa yhteisestä tulevaisuudestamme. ”Usein asiantuntijapainotteisissa tulevaisuustyöpajoissa tunteet ja arvot jäävät faktoihin pohjautuvan analyysin jalkoihin. On ollut etuoikeus päästä kuulemaan monenlaisten ihmisten ajatuksia ja samalla laajentamaan omaa tulevaisuuskuvaamme”, Maiju Lehto ja Kati Lehtiö kirjoittavat blogissaan.

Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa -hankkeen projektipäällikkö Maiju Lehto ja projektityöntekijä Kati Lehtiö.

Vuoden 2023 alussa Diakonissalaitoksen toimipisteet muuttuivat Ilmiöasemiksi, joissa keskusteltiin tulevaisuudesta toimintaan osallistuvien ja palveluita käyttävien ihmisten kanssa. Tavoitteena oli nostaa tulevaisuuskeskusteluun ääniä yhteiskunnan joka laidalta.

Saman vuoden syksynä käynnistyneessä, Sitran rahoittamassa Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa -hankkeessa ryhdyimme kehittämään uudenlaisia, saavutettavampia menetelmiä ja materiaaleja tulevaisuusajattelun- ja keskustelun tueksi. Menetelmiä kehitettiin yhdessä Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien asiakkaiden, kävijöiden ja työntekijöiden kanssa, jotta jokaisella olisi mahdollisuus olla mukana, kun keskustelemme yhteisestä tulevaisuudestamme.

Hankkeen alkaessa tiesimme olevamme todella kiinnostavan ja tärkeän, mutta samalla vaikean tehtävän äärellä. Suuri ja tuntematon kenttä edessä, meillä työkintaat käsissä ja mieli täynnä intoa ja kysymyksiä: kiinnostaisivatko tulevaisuustyöpajat ketään?

Tulevaisuus herättää tunteita

Tulevaisuustyöpajoja on järjestetty vuosikymmeniä, mutta äänessä taitavat useimmiten olla asiantuntijat tai muuten aktiiviset vaikuttajahahmot. Nyt yhteisestä tulevaisuudestamme olivat keskustelemassa ne, joille tulevaisuudesta puhuminen oli uusi asia ja ne, ja jotka eivät halua tai pääse osallistumaan kansalaisille järjestettyihin keskusteluihin tai paneeleihin – tai edes tiedä niiden olemassaolosta.

Nopeasti kävi ilmi, että tulevaisuus herättää tunteita. Usein asiantuntijapainotteisissa tulevaisuustyöpajoissa tunteet ja arvot jäävät helposti faktoihin pohjautuvan analyysin jalkoihin. Eniten yllättikin se, kuinka latautuneita keskustelut olivat: ihmisillä oli paljon sanottavaa Suomen tulevaisuudesta.

Työpajat olivat usein kuin venttiileiltä, joita pitkin edes osa keskustelijoiden pitkäänkin kypsyneistä ajatuksista pääsi ilmoille. Vaikka henkilökohtaistenkin asioiden läpikäymiselle oli tilaa, pysyi keskustelujen päähuomio silti yhteisen tulevaisuuden hahmottelussa. Siitä keskustellessa nousi esiin monenlaisia tunteita, huolta ja pelkoakin.

Tulevaisuudentutkija ja tietokirjailija Alvin Toffler kirjoitti vuonna 1970 julkaistussa Future shock -teoksessaan tulevaisuussokista: kun tutut asiat omassa elinpiirissä muuttuvat, tulevaisuus tuntuu saapuvan elämäämme ennenaikaisesti. Toffler vertasi ilmiötä kulttuurisokkiin, jossa uuteen maahan muuttanut vierastaa kieltä, outoja tapoja, kummallista liikennekulttuuria, erikoista ruokaa. Tulevaisuussokissa tuntuu vieraalta, kun omassa ympäristössä tutut asiat ja tavat alkavat muuttua ja kehittyä. Ei siis ihme, että muutos herättää tunteita tai se jopa pelottaa. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus käsitellä näitä tunteita. Mikä olisikaan parempi paikka, kuin tulevaisuustyöpaja!

Tulevaisuuskeskustelut tuovat toivoa

Tulevaisuustyöpajat alun perin kehittänyt Robert Jungk piti tärkeänä, että keskustelu aloitetaan nykyhetken epäkohdista, ja vasta sen jälkeen siirrytään kuvittelemaan tulevaisuutta. Järjestämämme työpajat noudattivat samaa kaavaa, ja ehkäpä senkin ansiosta pajat toimivat niin hyvin.

Tämä aika tuntuu olevan kriisiä kriisin perään, eikä uutisissakaan puhuta muusta. Tulevaisuustyöpajat tarjosivat ihmisille mahdollisuuden jakaa pelkojaan ja keskustella niistä. Osallistujat pääsivät ensin purkamaan tunteitaan, ja me järjestäjät saimme käyttää niitäkin rakennusaineina toivottavien tulevaisuuksien hahmottelussa. Kun ei hypätty heti kuvittelemaan hyvää tulevaisuutta, parempi Suomi 2040 ei tuntunut liian utopistiselta, saati naiivilta, vaan poikkeuksetta sen kuvittelu koettiin tärkeäksi ja siitä jäi toiveikas olo.

Tulevaisuustyöpajoissa syntyi monia erilasia toivottavia kuvia Suomesta 2040. Toivottavista tulevaisuuksista keskustellessa luonto nousi toistuvasti esiin, mutta sen rinnalla myös esimerkiksi kaikkien ihmisten tasavertainen kohtelu ja halua auttaa kanssaihmisiä ja tulevia sukupolvia.

Meille hienoin kiitos on ollut se, kun ihmiset ovat kertoneet saaneensa toivoa tulevaisuuden ajattelusta. Siitä on tullut itsellekin toiveikas olo. On ollut etuoikeus päästä kuulemaan monenlaisten ihmisten ajatuksia ja samalla laajentamaan omaa tulevaisuuskuvaamme. Kohtaamiset ovat herättäneet tunteita myös meissä työpajojen järjestäjissä: Hämmästystä siitä, kuinka upeita oivalluksia ihmisillä on tulevaisuuksista, ja raivoa, surua ja voimattomuutta kohdatessamme sen, kuinka yhteiskunnassamme kohdellaan esimerkiksi ihmisiä, joilla on jokin riippuvuussairaus.

Kolme kuukautta, 109 keskustelijaa ja 18 työpajaa ovat myös tarjonneet vastauksen siihen alkuperäiseen kysymykseemme: tulevaisuudesta keskusteleminen kyllä kiinnostaa ihmisiä, kunhan siihen tarjotaan mahdollisuus.

Maiju Lehto työskentelee projektipäällikkönä Diakonissalaitoksen Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa – ja Ilmiöasema-hankkeissa. Kati Lehtiö työskentelee Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa -hankkeessa projektityöntekijänä. Hän on opiskellut tulevaisuudentutkimusta Turun yliopiston maisteriohjelmassa ja hänellä on myös pitkä kokemus palvelujen kehittämisestä, kouluttamisesta, ohjauksesta ja fasilitoinnista. Puolivuotinen Kohti ihmisarvoista tulevaisuusvaltaa -hanke on Sitran rahoittama.