”Olisipa joku sanonut, etten ole yksin” – Kiusaamisesta voi selvitä, kun saa apua

Koko lapsuutensa kiusaamista kokenut Kasperi pelkäsi pitkään toisia ihmisiä. Vamoksessa hän on rohkaistunut puhumaan ja oppinut ymmärtämään paremmin itseään ja muita.

Pienenä koululaisena Kasperi saattoi olla päiväkausia hiljaa, koska ei uskaltanut puhua kenellekään. Sosiaaliset tilanteet pelottivat. Jos vaikka hississä oli muita, hän vältteli sinne menemistä.

”Olin monta vuotta käytännössä yksin”, nyt 21-vuotias Kasperi kertoo.

Hän on kärsinyt masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä, joiden taustalla on pitkälle teini-ikään jatkunut kiusaaminen ja väkivalta.

Kun läheinen vinkkasi, että Vamoksesta voisi olla apua, Kasperi tarttui mahdollisuuteen. Vuoden alusta lähtien hän on käynyt nuorten valmennusryhmässä kahdesti viikossa. Hän tapaa myös säännöllisesti omaa valmentajaansa, joka tukee arjen asioissa.

Vamos on auttanut Kasperia hyväksymään itsensä ja ymmärtämään myös toisia paremmin.

”Uskallan nyt puhua enemmän muille ihmisille ja mennä vaikka tapahtumiin. Esimerkiksi viime kesänä Pride-kulkueessa pystyin olemaan yhdessä ryhmäläisten kanssa rekan lavalla, ja sen jälkeenkin jäimme vielä puistoon juttelemaan.”

”Luulin, että tällaista tämä vain on”

Kasperilla on ADHD ja autismikirjon piirteitä, joita ei hänen mukaansa perheessä ymmärretty. Pahinta olikin, että vaikeaa oli sekä kotona että koulussa.

”Tuntui, ettei missään ollut turvallista.”

Koulussa kiusaaminen oli enimmäkseen sanallista, mutta opettajan silmän välttäessä myös fyysistä. Huudeltiin ja syrjittiin, vietiin tavaroita, potkittiin ja hakattiin. Pahimpina aikoina Kasperi yritti vain selviytyä ja ajatteli: joskus tämä loppuu ja pääsen pois.

”Toivoisin, että joku olisi sanonut, että en ole yksin. Tai että vaikka juuri silloin olisinkin, niin se tulee helpottumaan.”

Kasperille kiusaamisella on ollut pitkäkestoiset jäljet, mutta Vamoksessa hän on rohkaistunut puhumaan ja oppinut ymmärtämään paremmin itseään ja muita.

Kiusaaminen jatkui ammattikouluun asti. Silloin Kasperi alkoi ymmärtää, että hänellä oli oikeus vetää omat rajansa.

”Luulin tosi pitkään, että tällaista tämä vain on. Minulla oli vähän ystäviä, ja suurin osa heistäkin oli kiusattuja. Vasta 15–16-vuotiaana tajusin, että se, mitä olin kokenut, ei ollut normaalia”, hän kertoo.

Kiusaamisella on pitkät jäljet

Vamos auttaa koulutuksen ja työn ulkopuolella olevia 16–29-vuotiaita nuoria. Monilla heistä on taustalla kiusaamista, kertoo johtaja Terhi Laine Diakonissalaitokselta.

Kiusaamiskokemukset voivat vaikeuttaa arjen sujumista ja yhdessäoloa muiden kanssa pitkään jälkeenpäin. Nuori on usein epävarma tai sosiaalisesti ahdistunut. On vaikea luottaa keneenkään. Uudet tilanteet, kuten toisen asteen opintojen aloittaminen tai kesätyöt, saattavat nostaa vanhat pelot pintaan.

Vamoksessa nuori kohdataan kokonaisvaltaisesti. Tärkeää on kuuntelu ja läsnäolo sekä sen sanoittaminen, että nuori on hyvä omana itsenään. Kaikki lähtee nuorten tarpeista ja tavoitteista. Ne voivat olla pieniäkin arjen asioita.

”Valmentaja voi lähteä mukaan vaikka kirjastoon tai julkisiin kulkuneuvoihin, joihin nuori ei itse uskaltaisi mennä”, Laine sanoo.

Ryhmätoiminnassa taas on mahdollisuus kohdata muita samankaltaisessa tilanteessa eläviä. Osalle nuorista ryhmä on ensimmäinen paikka, jossa he saavat positiivista palautetta vertaisiltaan.

Vamoksen tuki vaikuttaa

Vamoksen valmennusmalli on tutkitusti vaikuttava: joka toinen nuori jatkaa työ- ja koulutuspoluille. Nuorten palautteissa toistuu usko tulevaisuuteen. Itseluottamus on vahvistunut, tunteille on löytynyt sanoja.

Nuoruus ja nuori aikuisuus on identiteetin rakennuksen aikaa, Laine huomauttaa. Silloin myös oman tarinan voi kehystää uudelleen – voi ajatella vaikka, millainen selviytyjä olenkaan.

Kasperi kertoo oppineensa paljon itsestään ja siitä, millaisten ihmisten kanssa haluaa olla läheinen. Nuorempana hän ajautui välillä huonoon seuraan, kun ei tunnistanut, millaisia ihmissuhteiden tulisi olla.

Vuosien varrella musiikkiharrastus auttoi jaksamaan. Samoin ne ystävät, joita Kasperilla oli, sekä isoveli, joka kohteli häntä hyvin.

Nytkin elämään tuovat eniten iloa ja merkitystä ystävät ja taide. Kasperi on aloittanut myös terapian. Hän haaveilee matkustamisesta, uusista opinnoista ja siitä, että pääsisi näyttämään taidettaan muille, ehkä joskus vielä suunnittelemaan oman rakennuksenkin.

Muille kiusatuille hän haluaa antaa toivoa.

”Vaikka saattaa tuntua siltä, että kukaan ei välitä sinusta, niin aina joku välittää. Tulee uusia ihmisiä, jotka auttavat. Löydät aina uusia tapoja ymmärtää itseäsi ja pärjätä paremmin.”

Teksti: Anna Tommola / Noon Kollektiivi
Kuvat: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi