Kokemustietoon ja nuoriin liittyy ennakkoluuloja – eikä sillä ratkaista syrjäytymistä
14.6.2024
“Kokemustiedon tarjoamat näkemykset antavat mahdollisuuden tehdä sellaisia nuoria koskevia päätöksiä, jotka oikeasti ehkäisevät nuorten syrjäytymistä ja ahdinkoa”, kirjoittaa kokemustyöntekijä Elina Nikkinen. Elinaa ja muita nuoria kuultiin Porin SuomiAreenalla järjestetyssä “Nuorten ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisyyn” -brunssitilaisuudessa.
Kokonaisena työssä -hanke ja Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelma ovat edistänyt aktiivisesti nuorten kokemusosaamisen merkitystä. Kokemusosaamisella tarkoitetaan erilaisista elämänkokemuksista syntynyttä tietotaitoa, jota voi hyödyntää työelämässä, opinnoissa ja esimerkiksi yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.
Kokemustiedosta syntyy kokemusosaamista silloin, kun oma hiljainen ja piilevä kokemuksista karttunut tietämys tunnistetaan ja käsitellään osaamiseksi. Tämän jälkeen kokemusosaamista pystytään käyttämään taitavasti itsen ja muiden hyödyksi.
Ilman nuorten kokemustietoa meillä on palvelujärjestelmä, joka ei toimi niin hyvin kuin se voisi toimia
Yhteiskunta hyötyisi kokemusosaamisesta edellyttäen, että kokemustiedon arvo ensin tunnustettaisiin. Kokemustiedon tarjoamat näkemykset antavat mahdollisuuden tehdä sellaisia nuoria koskevia päätöksiä, jotka oikeasti ehkäisevät nuorten syrjäytymistä ja ahdinkoa, kun ihmisten aidot kokemukset esimerkiksi palveluista ja niiden rakenteista otetaan huomioon uusia ja parempia päätöksiä tehdessä. Päätöksentekijöiltä tämä kokemuksellinen näkökulma usein puuttuu, mikäli he eivät itse keskustele vaikeissa tilanteissa olevien nuorten kanssa. Kokemustieto olisikin merkittävä voimavara myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Nuorelle on voimaannuttavaa, kun omista, mahdollisesti vaikeista ja traumaattisista kokemuksista saadulla tietämyksellä voi saada aikaan jotakin hyvää yhteiskunnassa — sen sijaan, että kokisi ettei itsellä ole mitään annettavaa. Kun omia kokemuksiaan pääsee hyödyntämään, esimerkiksi merkityksellisyyden ja yhteenkuulumisen tunteet lisääntyvät. Omat vaikeat kokemukset voivat toimia taakan sijasta uutena voimavarana.
Nuoria yleensä kuullaan ja osallistetaan näennäisesti, ei aidosti
Vaikka nuorten kokemusosaamisen hyödyntäminen vaikuttaisi merkittävästi myös vaikeasti työllistettävien nuorten työllistymiseen ja parhaimmillaan vaikuttavaan päätöksentekoon, estävät asenteet ja ennakkoluulot sen toteutumista.
Ennakkoluulot saattavat liittyä niin nuoriin kuin kokemustietoonkin: kokemusperäinen tieto ei ole oikeaa tietoa, tai ettei nuoria kiinnosta vaikuttaa asioihin tai mennä töihin — sillä hehän ovat laiskoja. Tosiasiassa moni vaikeuksia kokenut nuori haluaisi vaikuttaa ja osallistua yhteiskuntaan, mutta usein heille ei ole tarjottu riittävästi valmiuksia ja mahdollisuuksia siihen. Esimerkiksi osatyökykyistä tai pitkään työttömänä ollutta nuorta on vaikeampaa saada liikkeelle kuin hyvinvoivaa nuorta, ja siinä vaiheessa nuori tarvitsee toimivia palveluita ja jonkun, joka jaksaa kannustaa ja kulkea rinnalla. Ei nimittäin tarkoita, etteikö näitä nuoria kiinnostaisi, tai etteikö heillä olisi tarjota arvokkaita näkökulmia nuorten tilanteesta tai vaikkapa mielenterveyspalveluiden kehittämisestä.
Ratkaisu ei ole liian monimutkainen
Ota meidät mukaan päätöksentekoon, kuuntele aidosti ja avoimesti, tue ja tarjoa meille uusia, meille yksilöinä sopivia mahdollisuuksia osallistua työelämään, toimintaan tai vaikuttamiseen. Ilman näitä toimia meidän nuorten voi olla vaikeaa luottaa itseemme, omaan potentiaaliimme ja ylipäätänsä koko yhteiskuntaan, sillä me emme pärjää pelkillä tsempeillä ja jaxuhaleilla.
Teksti: Elina Nikkinen työskentelee kokemustyöntekijänä Kokonaisena työssä -hankkeessa, joka on osa Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelmaa.
Tule kuulemaan Elinan ja muiden nuorten ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisyyn!
Ratkaisuista keskusteltiin SuomiAreenalla Porissa kesäkuussa 2024. Tilaisuuslinkit on poistettu syyskuussa 2024.
Lue myös: Nuoret ovat tiiviisti mukana kokemusosaamisen edistämisessä