Kokemustyöntekijää tukevat rakenteet ja välittävä ilmapiiri sitouttavat työhön

6.11.2024

Kokemustyöntekijä Mira on työskennellyt Nuorten ohjelmassa reilun vuoden ajan. Tässä blogitekstissä hän jakaa kokemuksiaan siitä, miten tiimin tuki ja henkilökohtainen kasvu ovat muokanneet hänen työuraansa ja auttaneet häntä löytämään oman paikkansa työelämässä.

Tummatukkainen nainen.

Mira Viinamäki on Nuorten ohjelman kuukausipalkkainen kokemustyöntekijä.

Nuorten ohjelma on tulossa päätökseen. Olen itse saanut olla mukana nyt vähän päälle vuoden, kuukausipalkkaisena kokemustyöntekijänä. Kun viime syksynä työt alkoivat, en osannut odottaa, kuinka ainutlaatuinen kokemus tästä tulisi – niin henkilökohtaisten työkokemusten kuin yleisen työkulttuurinkin puolesta.

Välittävä ilmapiiri ja työn merkityksellisyys

Tiimiin oli alusta asti hyvä tulla, en ollut ainoa kokemustyöntekijä, meitä oli kolme. Kaksi meistä aloitti samaan aikaan. Se, että oli joku, jolle kaikki oli yhtä uutta ja epävarmaa, teki työn aloittamisesta ehdottomasti helpompaa. Esihenkilö perehdytti meidät perinpohjaisesti ja etenimme rauhallisesti. Täysin uudenlaisessa työympäristössä oli paljon opittavaa, ja saimme rauhassa tottua siihen. Työnkuvat jakautuivat meille kahdelle luontaisesti: minä olen keskittynyt viestintään ja Mila taas on tehnyt enemmän julkista esiintymistä. Oli tärkeää, että saimme oman näköisemme työroolit. Minä voin tehdä tärkeää työtä, vaikka en koekaan esiintymistä omaksi jutukseni.

Esihenkilön läheinen tuki ei jäänyt perehdytykseen. Meillä on Lauran kanssa joka toinen viikko puolituntinen kahdenkeskistä aikaa. Keskustelemme ajankohtaisista asioista ja töissä jaksamisesta. On ehdottomasti tullut olo, että esihenkilö todella välittää siitä, että voin töissä hyvin ja saan tehdä mielekkäitä työtehtäviä.

Koko tiimin kesken tapaamme toimistolla viikoittain, tiistaisin tiimin viikkokokouksessa. Suurimmaksi osaksi etätöitä tekevänä muiden säännöllisesti näkeminen on ollut tärkeää ja ryhmäyttävää. Itselleni on ollut tärkeää, että olen voinut avoimesti kertoa tiimille voinnistani ja voimavaroistani. Kun koko tiimi vaihtaa kuulumisia keskenään, on ollut luontevaa tuoda esille työtä vaikeuttavia tekijöitä, joita ilman tällaista pysähtymishetkeä olisi voinut olla todella vaikea tuoda esiin.

Esihenkilön tuen lisäksi työssä onnistumistani on tukenut lähityöntekijän kanssa yhdessä työskentely. Olen tehnyt töitä tiimimme viestintäasiantuntijan, Hannan, kanssa ikään kuin työparina. Olemme tavanneet viikoittain, suunnitelleet viestintää ja auttaneet toisiamme monipuolisesti. Hannan kanssa on ollut helppo ja ilo tehdä töitä. Koen työpanokseni ja taitoni arvostetuksi. Hanna on alusta asti tehnyt selväksi, että se, mitä tuon tiimille ja työhömme, on arvokasta ja tärkeää.

Muiden kokemustyöntekijöiden tuki

Vertaisten, eli muiden kokemustyöntekijöiden tuki on ollut merkittävä työn painetta keventävä tekijä. Kun tiimissä on muitakin kokemustyöntekijöitä, ei olo tunnu joukkoon kuulumattomalta. Toki siitäkin selviäisi, mutta silloin erityisen tärkeä olisi vertaisrakenne. Mekin olemme pitäneet vuoroviikoittain vapaamuotoisen purkutapaamisen, johon on osallistunut kokemustyöntekijöitä myös tiimin ulkopuolelta. Tämä rakenne on osoittautunut merkitykselliseksi työhyvinvoinnin edistäjäksi.

Kaikki tuenrakenteet yhdessä ovat tukeneet työssä suoriutumistani, ja ne ovat ylipäätään tehneet työnteosta itselleni osatyökykyisenä mahdollista. Se, että työ on ollut soviteltavissa omaan elämäntilanteeseen, on ollut korvaamatonta. Sairaslomaltakin palaaminen onnistui hyvin, kun pystyimme esihenkilön ja työparin kanssa keventämään työtaakkaa ja hidastamaan tahtia.

Tämä on ollut heittämällä pisin työsuhteeni, ja ensimmäinen kuukausipalkkainen työpaikkani. Olen oppinut itsestäni työntekijänä todella paljon, enemmän kuin aikaisemmista työkokemuksistani yhteensä. Nyt tiedän, millaista työtä haluan tehdä ja mitä haluan tuoda työyhteisöön. Ennen kaikkea on ollut ainutlaatuinen kokemus olla tasavertainen osa ammattilaisten tiimiä, jossa taitoihini on luotettu ja mielipiteitäni on kuunneltu.

Millä tavoin kokemustyöntekijää voidaan tukea työyhteisössä?

  1. Esihenkilön läheinen tuki ja säännölliset tapaamiset: Esihenkilön kanssa pidettävät säännölliset kahdenkeskiset tapaamiset auttavat kokemustyöntekijää käsittelemään ajankohtaisia asioita ja varmistavat, että hän voi hyvin työssään.
  2. Tiimin tuki ja viikoittaiset kokoukset: Viikoittaiset tiimikokoukset ja säännöllinen yhteydenpito tiimin jäsenten kanssa luovat ryhmäytymistä ja mahdollistavat avoimen keskustelun työssä ilmenevistä haasteista.
  3. Työparin tuki ja yhteistyö: Työskentely kokeneen kollegan kanssa auttaa kokemustyöntekijää kehittämään taitojaan ja tuntemaan itsensä arvostetuksi tiimin jäseneksi.
  4. Vertaisrakenne ja vapaamuotoiset tapaamiset: Muiden kokemustyöntekijöiden tuki ja säännölliset vapaamuotoiset purkutapaamiset auttavat keventämään työn painetta ja edistävät työnhyvinvointia.
  5. Työn sovittaminen elämäntilanteeseen: Mahdollisuus sovittaa työtehtävät ja -tahti omaan elämäntilanteeseen on tärkeää kokemustyöntekijän jaksamisen ja työssä suoriutumisen kannalta.

 

Tekstin on kirjoittanut Mira Viinamäki, joka on toiminut kokemustyöntekijänä Nuorten ohjelmassa.

 

Lue aiheesta lisää:

Kokemustyöntekijä toimii luottamuksen ja vertaisuuden rakentajana työyhteisössä

Kokemusosaaja ja asiantuntija täydentävät toisiaan

Kokemuksista osaamiseksi ja osallisuudeksi: Kokemusosaaminen Diakonissalaitoksella

Kokemustietoon ja nuoriin liittyy ennakkoluuloja – eikä sillä ratkaista syrjäytymistä

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: