Nuoren ääni: Koulumaailma syrjäytti minut seitsemäksi vuodeksi

Pienestä lähtien unelmoin opiskelusta ja siitä, että pääsisin lukioon. Ensimmäiset kouluvuoteni sujuivat hyvin, en koskaan lintsaillut, sain pari stipendiä ja minulla oli kavereita. Olin pienryhmässä, jossa kaikilla oli jonkinlainen haaste oppimisen kanssa. Minulla oli optimistinen suhtautuminen elämään ja tulin toimeen kaikkien kanssa.

Tilanne muuttui dramaattisesti, kun vanhempani päättivät muuttaa toiseen kaupunginosaan. Jouduin luopumaan ystävistäni ja koulusta. Uudessa koulussa minut siirrettiin pienryhmään, joka oli täynnä poikia, ja joillakin heistä esiintyi aggressiivista käyttäytymistä. Se kohdistui päivittäin minuun. Tästä alkoi minun ensikokemukseni koulukiusaamisen kanssa.

Välitunnit pysyin luokassa, koska jos olisin lähtenyt pihalle, minut oltaisiin hakattu. Tunneilla en enää uskaltanut nostaa kättäni vastatakseni opettajan kysymyksiin, koska jos olisin sanonut väärin, koko luokka olisi nauranut, ja jos olisin vastannut oikein, yksi kiusaajista olisi huutanut ‘’nörtti’’ ja koko luokka olisi nauranut. Muistan vieläkin kiusaajieni nimet ja kasvot.

Kiusaaminen jatkui myös koulun ulkopuolella. Kun lintsasin (ensimmäistä kertaa elämässäni), kiusaajat tulivat parvekkeen eteen haukkumaan minua. Tilanteeseen ei puututtu koulussa, vaikka opettaja oli hyvin tietoinen asiasta. Vanhempieni tietoon asia tuli, kun olin tapaamisessa kuraattorin kanssa. Kuraattori kertoi tilanteesta myös rehtorille. Tällä ei ollut vaikutusta tilanteeseen, paitsi nyt äitini stressasi päivittäin minun tilanteestani.

Koulun ratkaisu oli laittaa minut toiseen ryhmään, jossa oppilailla oli vaikeita neuropsykiatrisia oireita. Lisäksi välitunnilla minut laitettiin erilliselle aidatulle pihalle. Minulla oli tunne, että minä olin se ongelma ja minua hävetti sen takia. Kiusaajille ei tehty mitään. Nyt aikuisena ymmärrän, että koulu vain yritti piilottaa minut peiton alle, eikä oikeasti auttaa minua.

Jälkikäteen olen miettinyt, miksei koulun henkilökunta reagoinut voimakkaammin tähän fyysisesti ja henkisesti väkivaltaiseen kiusaamiseen, etenkin, kun kiusaaminen siirtyi myös vapaa-aikaan. Koulun henkilökunnasta kaikki olivat tietoisia asiasta, palasinhan joka välitunti luokkaan kyyneleet naamassa.

Kouluaikaiset kokemukseni ovat vaikuttaneet minuun jokaisella eri elämän osa-alueella. Kärsin edelleen paniikkikohtauksista kouluun liittyen, minulla on luottamusongelmia ja koen, että minulta on varastettu tavallinen nuoruus, jossa olisin uskaltanut mennä ulos ja hengailla ystävieni kanssa.

Kun valmistuin koulusta, jäin työttömäksi ilman toiseen asteen koulutusta yli 7 vuodeksi. Näiden vuosien aikana asuin omassa huoneessani neljän seinän sisällä ja jouduin hoitamaan tunteitani ja traumojani yksin, ilman minkäänlaista apua.

Olen nyt käynyt pari vuotta Vamoksessa, josta olen saanut apua ensimmäistä kertaa ja tunnen nyt, että olisin valmis menemään taas kouluun. Olen aloittamassa ammattikoulua ensimmäistä kertaa elämässäni.

Erhan Daler

Ääni nuorille -podcast, jakso 6: Kouluissamme tunnetaito olisi tärkein oppiaine

Kuuntele jakso!

Nuorten ehdotuksia parempaan tulevaisuuteen