Kummiperheen kautta osaksi yhteisöä

Afganistanista Iranin kautta Suomeen tullut Ramin kertoo tarinansa. Hän on asunut kuusi vuotta Suomessa, valmistunut sähköasentajaksi ja päässyt alan töihin. Kummiperheensä myötä Ramin on päässyt osalliseksi osaksi paikallista yhteisöä, jossa autetaan toisia tasavertaisesti. Raminin maailma on avartunut ja se on täynnä mahdollisuuksia!

Ramin kertoo, että kummiperheen kautta hänelle avautui uusi maailma.

Olen Ramin, 21 vuotta. Nuori mies Afganistanista. Tulin Suomeen yksin yläasteikäisenä, sillä kotona ei ollut turvallista. Siitä on nyt kuusi vuotta. En kuitenkaan ole tuntenut itseäni yksinäiseksi, sillä perheeni on aina läsnä sydämessäni ja ajatuksissani ja juttelemme viikoittain.

Isäni on minulle maailman tärkein ihminen ja esikuva. Hän sanoi aina; muista kammata hiukset, siitä tytöt tykkäävät. Isäni on aina ollut läsnä, vaikkei hänellä ole ollut helppoa. Hänestä tuli kolmen pienen pojan yksinhuoltaja kun äitini kuoli. Veljeni oli vasta taapero ja ihmiset hämmästelivät, kun isäni otti hänet mukaan töihin. Olin hieman kateellinen veljelleni, joka sai istua isän sylissä ja ajaa bussia päivät pitkät.

Sitten isäni tapasi äitipuoleni ja sain neljä sisarusta lisää. Isäni sai jopa kauan kaipaamansa tytön, kolmen pojan lisäksi. Äitipuoleni rakasti meitä kaikkia tasavertaisesti ja parasta oli, kun hän paini meidän kanssamme.

Vanhemmilleni oli tärkeää, että käymme koulua, mutta minä halusin auttaa isää, joten menin nuorena töihin autokorjaamoon. Autoin myös isän taksiauton huolloissa. Kerran vein auton huoltoon ja päätin sitten samalla heittää taksikeikan, vaikka nenäni tuskin ylsi ratin yläpuolelle. Olin silloin kolmetoista.

Vääränlainen muslimi

Kävin kyllä välillä kouluakin, mutta sitten sain mahdollisuuden lähteä Iraniin töihin. Kotona ei ollut turvallista. Jouduimme pakenemaan kylästämme, saatuamme uhkausviestin Talibaneilta. Me hazarat olemme nimittäin vääränlaisia, muslimeja kylläkin, mutta ei tarpeeksi uskonnollisia valtion silmissä. Meillä hazaroilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia päästä yliopistoon tai töihin verrattuna valtaväestöön. Meitä vihataan jopa niin paljon, että meidät halutaan tappaa.

No, ei meitä arvosteta Iranissakaan. Sieltä hazarapojat lähetetään Syyriaan sotimaan, joten ei minulla sielläkään ollut tulevaisuutta. Matka jatkui Eurooppaan ja totesin, että olisi kannattanut opiskella ahkerammin englantia.

Matka Suomeen kesti kaksi kuukautta. Sitten pääsinkin kouluun ja oppimaan suomea. Suoritin peruskoulun vuodessa ja opettelin suomen kieltä aamusta iltaan. Nyt valmistun sähköasentajaksi ja olen vihdoin päässyt töihin. Se tuntuu hyvältä. Tiedän, mitä meistä nuorista miehistä kirjoitetaan, mutta ei tämä ole ollut mitään surffaamista, vaan kovaa työtä.

Viime vuonna ohjaajani kysyi minulta jos haluaisin kummiperheen. En oikein ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Ensimmäisen kerran, kun minulle soitettiin Diakonissalaitokselta, jätin vastaamatta. Minullahan on jo perhe ja paljon kavereita. Mietin, että olenko jotenkin heikko kun minulle tarjotaan lisäapua? Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani ammattilaistuesta, mutta ajattelin, että tämä on taas joku, jolle maksetaan välittämisestä.

Kummiperhe antoi uuden yhteisön

Olen kuitenkin aika seikkailunhaluinen, joten päätin kokeilla. Onneksi tein sen, sillä kummiperheen kautta minulle avautui uusi maailma. Kummiperheeni asuu maaseudulla ja siellä käy sukulaisia, kavereita ja naapureita, ihan niin kuin omassa kylässäni. Se tuntui heti kodikkaalta. Pikkuhiljaa huomasin, että olin saanut paljon uusia ystäviä ja kontakteja ja ymmärsin kummiperheen merkityksen. Ei pelkästään tehdä asioita yhdessä, vaan siinä pääsee osaksi paikallista yhteisöä, jossa autamme toisiamme tasavertaisesti.

Pian saan ajokortin ja ihan ensimmäiseksi aion viedä kummiperheeni ajelulle. Ehkä heitän myös taksikeikan – nykyään hiukseni hipovat jo auton kattoa ja näen maailman avarana ja täynnä mahdollisuuksia. Haluaisin opiskella lisää, poliisiksi tai palomieheksi, suurin haaveeni on ura puolustusvoimissa. Tärkeintä on kuitenkin saada elää ihan tavallista, rauhallista elämää.