Lausuntomme paperittomien sotepalvelujen rajaamisesta

29.1.2025

Olemme antaneet lausunnon paperittomien sotepalvelujen rajaamisesta. Emme kannata hallituksen suunnittelemia muutoksia, jotka voivat johtaa epätoivoisiin tilanteisiin ja pahimmillaan vahvistavaa jo nyt olemassa olevaa suojatonta varjoyhteiskuntaa. Kokosimme tähän artikkeliin lausunnon neljä tärkeintä pointtia.

Tummansinisellä pohjalla valkoinen teksti: "Lausunto".

Hallitus haluaa muuttaa paperittomien sotepalveluita niin, että jatkossa laittomasti maassa oleskeleville henkilöille ei olisi tiettyjä poikkeuksia, muun muassa raskaana olevia ja lapsia lukuun ottamatta, lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja terveydenhuollon palveluita. Esitysluonnoksessa vedotaan suomalaisen terveydenhuollon kantokyvyn kestävyyteen. Emme kannata hallituksen suunnittelemia muutoksia ja haluamme muistuttaa, että tässä keskustelussa oleellista on pitää mielessä muun muassa seuraavat asiat:

  1. Kaiken kaikkiaan puhumme Suomessa erittäin pienestä marginaaliryhmästä ihmisiä. Arvioiden mukaan Suomessa on noin 6000 henkilöä ilman virallista oleskeluoikeutta.
  2. On edullisempaa tarjota hoitoa varhaisessa vaiheessa ennen kuin erilaisten sairauksien oireet pahenevat tai kroonistuvat ja tarvitaan vaativampaa sairaanhoitoa.
  3. Eri hallitusten tekemien linjausten myötä paperittomina Suomessa elävien oikeudet ja etuudet ovat muuttuneet useita kertoja, eikä viranomaisilla tai terveydenhuollon henkilökunnalla ole välttämättä tietoa, miten heidän tulee toimia paperittomia kohdatessaan. Tämä itsessään kuormittaa palvelujärjestelmää ja terveydenhuollon henkilökuntaa.
  4. Paperittomien palvelujen heikentäminen ei tule lisäämään maasta poistumista, päinvastoin. Heidät tullaan ajamaan entistä heikompaan ja haavoittuvaisempaan asemaan laittomille työmarkkinoille ja tätä kautta hyväksikäytön kohteiksi. Tästä polku jatkuu pahimmillaan ihmiskaupan uhreiksi tai he katoavat ns. maan alle eivätkä hakeudu tarvittaviin palveluihin tai edes järjestökentän toiminnan piiriin.
Lue lausunto kokonaisuudessaan

Diakonissalaitos on tehnyt maahantulijoiden kanssa töitä yli 30 vuoden ajan. Tällä hetkellä tuemme muun muassa yksin alaikäisinä maahan tulleita nuoria, kidutettuja ja sotatraumatisoituneita, paperittomia ja Itä-Euroopan liikkuvaa väestöä. Toimintaa on sekä Suomessa että lähtömaissa. 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: