Mentorointi vaatii ripauksen rohkeutta ja tuo roppakaupalla iloa

”Uuden ihmisen aito kohtaaminen vaatii aina hieman rohkeutta, mutta mitään erikoistaitoja mentorointiin ja nuorten tukena oloon ei tarvita. Tärkeintä on olla oma itsensä”, toteaa Diakonissalaitoksen Amigo-mentoripari Jasmine ja Paulina.

Jasmine ja Paulina ovat iloisia, että heillä oli rohkeutta lähteä mukaan Amigo-mentorointiin.

Sekä Jasminea että Paulinaa jännitti vähän, kun he saapuivat tammikuussa 2020 ensimmäiseen tapaamiseensa Diakonissalaitokselle. Mukana tapaamisessa oli myös Amigo-mentorointi -toiminnan projektipäällikkö Malla Tirkkonen, joka esitteli heidät toisilleen.

Jutteleminen tuntui heti luontevalta, ja jännitys hälveni nopeasti.

Siitä tapaamisesta lähtien Paulina oli Jasminen Amigo-mentori.

Amigo-mentorointi yhdistää tukea kaipaavan nuoren ja luotettavan, turvallisen aikuisen. Mentoroinnissa tärkeintä on nuoren tukena olo ja auttaminen, mutta on hyvä muistaa myös, että kysymys on kahden tasavertaisen ihmisen kohtaamisesta.

Molemmat osapuolet sitoutuvat mentorointiin vuodeksi, ja tapaamisia on noin kerran kuukaudessa. Kukin mentoripari päättää itse, mitä tapaamisissa tehdään ja millaisista asioista jutellaan. Jokainen mentorisuhde on ainutlaatuinen.

Rakkaus kirjoihin yhdistää

Paulina ehdotti Jasminelle seuraavaksi tapaamispaikaksi keskustakirjasto Oodia Helsingissä.

”En tiedä, mistä Oodi tuli mieleeni, mutta se osoittautui osuvaksi ideaksi. Jutellessamme kirjastossa totesimme, että me molemmat pidämme lukemisesta ja luemme mielellämme englanniksi”, Paulina kertoo.

Helsingin kirjastojen kiertämisestä onkin tullut yksi Jasminen ja Paulinan yhteisistä jutuista.

He ovat käyneet Oodin lisäksi Kallion, Töölön ja Pasilan kirjastoissa. Kun koronatilanne sen sallii, kierros jatkuu Rikhardinkadun kirjastoon.

Jasminea ja hänen Amigo-mentoriaan Paulinaa yhdistää rakkaus kirjoihin.

Amigo-mentorointi: Keskusteluja kulttuurista ja elämästä

Kirjojen lisäksi kaksikon yhteiseksi intohimoksi paljastuivat elokuvat. Jasmine teki Paulinaan vaikutuksen korealaisten elokuvien tuntemuksellaan, joten niitä on käyty katsomassa yhdessä aina tilaisuuden tullen.

Erityisen hyvin Jasminelle ja Paulinalle on jäänyt mieleen Oscar-voittaja Parasite, jonka he ehtivät nähdä maaliskuussa 2020 juuri ennen ensimmäistä koronasulkua.

Korona-aikana Jasmine ja Paulina ovat tavanneet usein ulkona, minkä lisäksi yhteyttä on pidetty viestein. Kesällä he kävivät muun muassa tutustumassa Lapinlahden alueeseen ja järjestivät juhannuspiknikin.

Samalla on juteltu kaikesta mahdollisesta, niin kirjoista, elokuvista kun elämästäkin.

Auttaminen ja tukena olo korona-aikana tärkeää

Korona-aika on ollut rankkaa nuorille, joiden elämässä kaikki on mennyt uusiksi. Koulu on muuttunut etäkouluksi ja harrastukset ovat jääneet tauolle.

Monet nuoret ovat joutuneet karsimaan ihmiskontaktit minimiin, ja koko korona-aikaa ovat leimanneet huoli, epävarmuus ja pysähtyneisyys. Silloin on tärkeää, että aikuisilla ihmisillä on aikaa nuorten auttamiselle ja tukena ololle.

Jasminen kohdalla korona muun muassa siirsi opintojen aloitusta. Hänen piti aloittaa lähihoitajaopinnot Stadin ammattiopistossa jo huhtikuussa, mutta startti siirtyi marraskuulle.

Tästäkin tilanteesta on ollut kiva jutella Paulinan kanssa.

”Olen iloinen, että minulla on nyt korona-aikana ollut Paulina. Jos meillä ei olisi ollut sovittuja tapaamisia, olisin varmaan vain jäänyt kotiin. Minulla on taustallani masennusta, joten en ole varma, olisinko jaksanut edes aloittaa koulunkäyntiä, jos olisin jumittunut kotiin”, Jasmine sanoo.

Amigo-mentorointi yhdisti Jasminen ja Paulinan, mutta he aikovat käydä yhdessä elokuvissa, museoissa ja kirjastoissa mentorivuoden jälkeenkin.

Haussa hyvä juttukaveri

Jasmine haki alun perin itselleen Amigo-mentoria juuri siksi, että kaipasi hyvää juttukaveria. Rakkaimmat ystävät jäivät lapsuuden kotikaupunkiin, kun Jasmine muutti 16-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan ravintola-alaa.

Helsingistä ei oikein tahtonut löytyä uutta kaveriporukkaa. Erityisen raskaalta tuntui se, että luokkatovereihin koulussa oli vaikea tutustua.

Porukkaan kuulumattomuuden tunne söi opiskelumotivaatiota, ja Jasmine tuplasi luokan.

Uudelta luokalta löytyi kavereitakin, mutta ravintoala-ala ei kuitenkaan lopulta tuntunut omalta. Niinpä Jasmine oli iloinen päästessään opiskelemaan lähihoitajaksi. Erityisesti hän on nauttinut työssäoppimisjaksosta lasten parissa.

Tarvittiin vain vähän rohkeutta

Vuoden mittainen Amigo-mentorointi on nyt Jasminen ja Paulinan osalta ohi, mutta yhteydenpito on jatkunut yhtä tiiviiseen tahtiin kuin ennenkin. Heidän kohdallaan mentorisuhteesta on versonut ystävyys.

”Mentoriksi hakeutuessani mietin, että jos minulla on aikaa käytettävissäni, miksi en käyttäisi sitä auttamiseen, toisen ihmisen iloksi. Samalla olen saanut itsellenikin valtavasti iloa”, Paulina toteaa.

Paulina korostaa, ettei mentorointi ole vaatinut häneltä mitään erityistaitoja.

Mentorin ei tarvitse olla kaikkitietävä yli-ihminen, jolla on valmiit vastaukset kaikkeen. Riittää, että haluaa olla tukena ja läsnä omana itsenään.

”Sehän olisi ollut suorastaan kauheaa, jos minua tapaamaan olisi tullut joku täydellinen superihminen!” Jasmine nauraa.

Paulina toteaa, että mentoriksi hakeutuessaan hän tarvitsi oikeastaan vain pikkuriikkisen rohkeutta.

”Tai oikeastaan hiukan rohkeutta vaadittiin meiltä molemmilta – sitähän uuden ihmisen aito kohtaaminen aina vaatii. Meillä on kuitenkin ollut koko ajan Amigon projektipäällikkö Malla tukenamme. Olisimme voineet milloin tahansa pyytää häneltä apua ja neuvoja.”

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi