Minun Suomeni ei hyväksy rasismia missään muodossa  

Nykyisessä arkipäivässäni olen itse monella tavalla etuoikeutetussa asemassa. Edustan valtavirtaa etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen ja uskonnon näkökulmasta.  Elämässäni on ollut myös vaiheita, jolloin näin ei ole ollut. Asuminen yhteiskunnassa, jossa normit eivät palvelleetkaan minua, on ollut kasvattavaa. Olen kokenut toiseuden, tunteen, että olen erilainen ja huonompi kuin hallitseva sosiaalinen ryhmä. Kokemus on myös satuttanut. Huomion arvoista on, ettei sen ei olisi tarvinnut satuttaa, kirjoittaa Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle.

Minulle on huudeltu epäasiallisuuksia ja minua on kosketettu epäasiallisesti väenpaljouden varjolla. Noissa hetkissä olisin toivonut, että joku ohikulkija tai metron kanssamatkaaja olisi puolustanut minua.  Rasistinen kohtelu jättää niin muisti- kuin tunnejäljen. Puistattavan tunteen siitä, että en ole samanarvoinen. Vihan leimahduksen, kun olet jo valmiiksi jännittyneenä odottamassa törkeyksiä ja sitten sellainen kuuluu selän takaa. Ja huudan takaisin hyvin harjoitellun törkeyden. On huomionarvoista, että minun tilanteissani tekijänä on ollut myös sukupuoli, mutta se, että olen ollut erivärinen ja erottunut massasta, on tehnyt minusta kaksikertaisesti helpon kohteen.

Rasismi on rasismia

On ollut surullista kuunnella viime kuukausien keskustelua rasismista. Tuntuu ikävältä, että Suomessa puhutaan näin kylmästi kansamme moninaisuudesta. Olen myös yllättynyt, että maa, joka on käynyt läpi monenlaista sortoa, taistellut olemassaolostaan ja turvautunut muiden maiden apuun, unohtaa historian ja yksinkertaistaa totuuden.

Rasismi tarkoittaa ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Ihan jokainen on yhtä arvokas, ja silloin minkäänlaiselle rasistiselle ja arvottavalle puheelle tai teoille ei ole sijaa. Rasismi on rasismia, mikään etuliite ei tee siitä hyväksyttävää.

Niin sanotun hallitsevan sosiaalisen ryhmän, eli minunlaisteni suomalaisten täytyy osoittaa tukea vähemmistöille. Meidän täytyy puolustaa. Meidän tulee jakaa oikeaa tietoa – eikä jäädä stereotypioihin tai huhuihin kiinni. Meidän tulee uskaltaa mennä myös tilanteisiin väliin, vaikka se tuntuu epämiellyttävältä. Rasistisen huutelun kohde ei voi tehdä valintaa ollako vaiko eikö olla tilanteessa. Me voimme ulkopuolisena tehdä valinnan. Tehdään oikein.

Kuulen enenevässä määrin, miten kaduilla huudellaan rasistisia kommentteja matalalla kynnyksellä, potkitaan maahantulijaperheen lastenvaunujen renkaita ohi kulkiessa. Tämänhetkinen ilmapiiri on osin rapautunut esimerkin voimasta. Kun päättäjät käyttävät epäasiallista kieltä, muutkin rupeavat käyttämään epäasiallista kieltä.

Tämä ei ole minun Suomeni.

Moninaisuus on totta ja arkea. Se on rikkaus.  On myös totta, että moninaisuus haastaa totuttuja toimintamalleja ja muuttaa yhteiskuntaamme, ja jokaisessa kulttuurissa on ihmisiä, jotka eivät aina käyttäydy muita kohtaan oikein. Oli kyse suomalaisesta tai muualta tänne tulleesta. Yksittäisen ihmisen huono käytös ei kuitenkaan koskaan oikeuta rasismiin tai koko kulttuurin leimaamiseen.

Tekoja ja puheita – molempia tarvitaan

Diakonissalaitoksen työ perustuu ihmisarvoon, lähimmäisenrakkauteen ja vastuullisuuteen. Ajattelemme, että ihan jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkaaseen elämään. Kuljemme rinnalla siellä, missä hätä ja häpeä ovat suurimmat, ja missä kokemus ihmisarvosta huojuu.

Meille on itsestään selvää, että jokainen ihminen on yhdenvertainen, eikä se ole mielipidekysymys. Rakennamme työssämme joka päivä Suomea, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia.

Kuljemme esimerkiksi vaikeassa tilanteessa olevien paperittomien rinnalla ja tuemme heitä monimutkaisissa hallinnollisissa prosesseissa, pyöritämme vertaisryhmiä Ukrainan sotaa paenneille äideille, etsimme suomalaisia kummiperheitä yksin alaikäisinä maahan tulleille nuorille ja järjestämme heille olohuonetoimintaa. Tuemme Itä-Euroopan romaneja, työn ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria, autamme kaduilla eläviä päihteidenkäyttäjiä ja järjestämme monenlaista kansalaistoimintaa. Haluamme vaikuttaa siihen, että Suomessa jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi sekä kokee olevansa arvokas ja tärkeä yhteisön jäsen.

Toiminta ei kuitenkaan riitä, vaan juuri nyt on äärimmäisen tärkeää vaikuttaa myös yhteiskunnan rakenteisiin ja päätöksentekoon. Siksi teemme systemaattista ja suunnitelmallista vaikuttamistyötä niiden teemojen parissa, jotka meidän arkityöstämme nousee, oli kyse sitten inhimillisestä maahanmuuttopolitiikasta tai päihdepolitiikasta. Teemme kannanottoja ja olemme joskus eri mieltä, mutta kaikki vaikuttamistyömme perustuu avoimeen dialogiin päättäjien kanssa.

Dialogista sovintoon

Työskentelemme sen eteen, että jokaisella olisi ihmisarvoinen elämä. Ja että se myös tuntuisi siltä. Ihmisarvon kokemus syntyy ihmisten välisestä yhteydestä ja sen puutteesta.

Dialogi on todella vahva työkalu kaikenlaisten näkökulmien käsittelyyn, myös erilaisten äänien kuulemiseen. Dialogi on ennen kaikkea yhdessä ajattelua. Se ei kuitenkaan ratkaise konflikteja tai hae ratkaisuja. Niissä tilanteissa tarvitaan sovinnon työkaluja.

Presidenttimmekin sanoi tiistaina 22.8.2023, että ”toisen mielipiteen muuttamisen ei aina pidä olla tavoitteena. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. Meidän tulee sanoin ja teoin näyttää, miksi toisten kannattaisi nähdä jotkin asiat toisin. Toisinaan on hyvä todeta erimielisyydet ja koettaa nähdä niiden ylitse muuhun, mahdollisesti yhdistävään asiaan.”

On tärkeää, että käymme dialogia ja kuulemme toisiamme, mutta nyt taidamme tarvita myös aktiivista sovintoa.