Nuoren ääni: Palveluviidakkoon toivotaan lisää opasteita

Nuoret voivat Suomessa huonosti. Miten nuorten mielenterveyskriisi on päätynyt tähän pisteeseen Suomessa, jossa palvelut pitäisi taata kaikille nuorille ilmaiseksi. Mitä voisimme tehdä, jotta nuorien olisi parempi olla? 

 

Palvelua mä metsästän 

Palvelua mä metsästän 

Tahdon saada kohtaavan 

Tahdon saada kohtaavan  

Kun ensimmäisen kerran astelin sisään nuorille suunnatun matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita tarjoavan toimijan ovista, toivoin että kerrankin tapaisin jonkun, joka haluaa ymmärtää minua. Istuin odotushuoneessa ja jännitin, minkälainen ihminen minut tulisi noutamaan. Kuulin nimeni ja minut ohjattiin pieneen huoneeseen, jossa oli kaksi tuolia. Istuin niistä toiselle. Minulta kysyttiin, miksi olin tullut paikalle, jonka jälkeen aloin vastailemaan työntekijän pitelemän lomakkeen kysymyksiin. Kun poistuin, ajattelin että ehkä ensimmäinen tapaaminen on aina tuollainen ja seuraavalla kerralla minut kuultaisiin. 

Kun vuosia myöhemmin astelin jälleen kerran uuteen nuorille suunnattuun matalan kynnyksen palveluun, pelkäsin että kokemus ymmärtämättömyydestä ja kohtaamattomuudesta, johon olin jo useasti törmännyt, toistuisi. Mutta tällä kertaa pelkoni osoittautuikin turhaksi.

Jo eteisessä minua oli vastassa kaksi työntekijää. Toinen heistä tarjosi minulle kahvia ja välipalaa samalla, kun kuljimme kohti avaraa tapaamishuonetta. Sain vapaasti valita paikan mistä halusin. Minulle kerrottiin, millaista tukea kyseisessä paikassa olisi tarjolla, minkä jälkeen aloimme yhdessä pohtimaan, mikä voisi parhaiten sopia minun tilanteeseeni. Lähtiessä minulla oli tunne siitä, että ehkä vihdoin olin löytänyt paikan, josta olisi minulle oikeasti jotain apua. Tämä palvelu oli Diakonissalaitoksen Vamos.

Mitä kohtaamattomuudella tarkoitetaan? 

Kertomus minun ensimmäisestä palvelukokemuksestani jatkuu siten, että jo toisella tapaamisella minut tuli odotushuoneesta noutamaan uusi työntekijä edellisen siirryttyä toisiin tehtäviin. Vaihtuvuus on yleinen ja suuri ongelma. Jatkuvasti täytyy aloittaa alusta ja tuntuu kuin olisi jäänyt jumiin oravanpyörään, eikä eteenpäin enää ole edes mahdollista päästä. 

Kohtaamisessa on kyse myös kuuntelemisesta ja kuulemisesta. Jotta ihmistä voi ymmärtää, täytyy hänestä tietää muutakin kuin ikä ja leima. Ei kukaan ole vain syrjäytynyt, narkkari tai mielenterveyskuntoutuja. Kaikilla meillä on myös asioita, joista pidämme, joita pelkäämme, jotain mistä unelmoimme. Vaikka joskus nuo asiat saattavat unohtua meiltä itseltämmekin, niiden löytyessä ymmärrämme itseämme taas paremmin. Samoin myös auttava taho, eli palvelun työntekijä, ymmärtää asiakastaan ja hänen tarpeitaan paremmin nuo asiat selvitettyään. Niistä ei kuitenkaan ikinä kysytä missään lomakkeissa. 

Leima ja status voivat myös estää palveluun pääsyn 

Lähes kaikilla palveluilla on eri statusvaatimus. On oltava tietyn ikäinen, tietyssä työllisyystilanteessa, opiskelemassa, päihteetön, lista jatkuu yhtä pitkään kuin lista palveluista. Kun rämpii palveluviidakossa ja taistelee avun saannista, käännytys väärän iän tai elämäntilanteen takia voi olla nuorella viimeinen niitti, joka saa luovuttamaan. Usein helpoin ja luotettavin tapa löytää palvelu on ystävän kautta, joka on jo asiakkaana palvelussa. Jos sellaista ei kuitenkaan ole, saattaa nuori jäädä täysin avun ulkopuolelle. 

Olen lähipiirissäni kuullut paljon huolestuttavia piirteitä palvelumaailmasta. Joku on joutunut jonottamaan avun saamista yli vuoden. Toisen vanhemmuus on tuonut mukanaan statuksen, jonka takaa häntä ei enää tunnisteta yksilönä. Jossain tapaamiset on rajattu tiettyyn määrään ja sen täytyttyä on pärjättävä yksin. Eräs tuttavani joutui jopa muuttamaan satojen kilometrien päästä pääkaupunkiseudulle palvelujen perässä, sillä hänen kotikunnassaan sellaisia ei ollut. Monet nuoret eivät kuitenkaan edes tiedä, millaisia palveluja heille olisi tarjolla. 

Onneksi jokaista nuorta voi onnistaa. Kuka tahansa voi sattumalta löytää itselleen sopivan palvelun, jossa hänet kuullaan ja kohdataan. Sellaisen paikan, missä edetään hänen omilla ehdoillaan hänelle itselleen sopivalla tahdilla. Olisiko kuitenkin jotain, mitä voisimme tehdä, jotta oikean palvelun löytäminen ei olisi kiinni hyvästä tuurista? Onko jotain mitä sinä voisit tehdä, että nuorilla, jotka yhä vaeltavat eksyneenä palveluviidakossa, olisi mahdollisuus tuntea, että vihdoin he ovat perillä? 

Kirjoittaja Valentina Vihonen työskentelee Nuorten ohjelmassa kokemusasiantuntijana.  

Diakonissalaitoksen Nuorten ohjelman (2022-2024) tavoitteena on vaikuttaa siten, että haavoittuvassa asemassa olevien nuorten omat kokemukset ja tarpeet tulevat esille yhteiskunnassa. Nuorten ohjelma on tavannut kevään ja kesän aikana kasvotusten 140 haavoittuvassa asemassa olevaa nuorta ympäri Suomea. Keskusteluissa palvelujen saatavuus oli yksi teema, joka nousi vahvasti esille. Lue lisää nuorten ratkaisuehdotuksista.