Nuoren ääni: Puhetta huumeongelmasta nuoren omasta näkökulmasta

Huumeriippuvuudesta voi puhua monella eri tavalla. Olen kuullut ihmisten kuvaavan sitä likaisena luonteenheikkoutena, jonkin henkilön ominaispiirteenä tai sairautena. Olen myös todistanut monen yksinkertaisesti vaikenevan asian tullessa esille. Tässä tekstissä syvennyn huumeriippuvuuteen ja sen hoitoon niin yhteiskunnallisesta näkökulmasta kuin omakohtaisten kokemusteni kautta. 

Kuvituskuva. Kuva: Samuli Skantsi.

Mitä huumeriippuvuus on?

Mielenterveystalon verkkosivuilla puhutaan huumeongelmasta vaarallisena ja yleisenä sairautena. Ajattelen, että moni ei kuitenkaan katso asiaa tältä kantilta, vaan päihteistä riippuvaiset henkilöt nähdään eräänlaisena jätteenä kaduilla. Jos läheisellä on riippuvuussairaus, asiaa usein hyssytellään ja hävetään. Päihderiippuvuutta sairastavien määrä on vuosi vuodelta kasvanut Suomessa ja hallituksen terveydenhuoltoon kohdistamien leikkausten vuoksi apua saa aina vain vähemmän.  

Valtaväestöä kenties ällöttävät nämä ihmiskohtalot ja asia sysätään syrjään joko ymmärtämättömyyden tai välinpitämättömyyden vuoksi. Huumeongelman luonteen vuoksi on tavallaan helppo käsittää, miksi ihmiset mieluummin kääntävät katseensa pois. Tästä päästäänkin yhteen isoimmista väärinkäsityksistä koskien riippuvuutta: Ovatko päihteistä riippuvaiset ihmiset valinneet kohtalonsa vai onko pinnan alla paljon muutakin? 

Tunnettu riippuvuussairauteen ja lapsuuden kehitykseen erikoistunut lääkäri Gabor Maté puhuu seuraavasti: 

”Riippuvuus ei ole kenenkään tekemä valinta, moraalinen epäonnistuminen, eettinen lipsahdus, luonteen heikkoutta tai tahdonvoiman puutetta, eikä se ole perinnöllinen aivosairaus kuten lääketiede asian selittää. Riippuvuus on itse asiassa vastaus ihmisen kärsimykseen ja kaikki ihmiset, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat lapsuudessaan vakavasti traumatisoituneita. Riippuvuus ei ole niinkään sairaus tai ihmisen valinta, vaan yritys paeta kärsimystä väliaikaisesti. ”*

Oma kokemukseni

Kuten Gabor Maté, ajattelen myös, että useimmissa tapauksissa riippuvuus on seurausta jostain asiasta, joka menneisyydessä tapahtui, jäi hoitamatta oikein ja tuottaa tänä päivänä suurta kärsimystä, jota sitten yritetään helpottaa huumeilla.  

Minun tapauksessani oli kysymys sekoituksesta turvatonta kasvuympäristöä, alkoholismia sairastanutta äitiä sekä jo lapsena alkaneita mielenterveyden haasteita. Kun noin 11-vuotiaana huomasin, että meillä asiat ovat jokseenkin kurjemmin kuin muiden ystävieni kotona, aloin etsimään kouluista niitä lapsia, jotka jakoivat saman kokemuksen. Toki ajattelen ystäviltäni saaman vertaistuen olleen korvaamatonta. Samalla se ryhmä monella eri tapaa ongelmissa olevia murrosikäisiä kuitenkin myös avasi minulle ovet erilaisiin päihteisiin. 

Siirryin tupakasta alkoholiin ja kannabiksen polttoon. 13-vuotiaana pistin itseeni ensimmäistä kertaa amfetamiinia ja subutexia. En tajunnut asiaa silloin, mutta tulisin katumaan tätä päätöstä tulevien vuosien aikana useaan eri kertaan. 

”Vaikka ystäväni edelleen kävelevät saman kaupungin katuja ja hengittävät samaa ilmaa kanssani en ajattele, että he oikeasti elävät enää.”

Teinivuoteni olivat lyhyesti sanottuna kaoottiset. Kun pintapuolisesti yritän miettiä mistä aloittaisin kertomaan huonoja kokemuksiani, minun on vaikea paikantaa kamalinta kokemustani. Katsoin vierestä, kuinka huumeet veivät ystävieni persoonat mukanaan. 

Kuulostaa kieltämättä absurdilta ajatukselta, mutta antakaas kun selitän: Riippuvuuden syventyessä on hyvin tyypillisiä erilaiset päihdepsykoosit ja jos tämän psykoosin saatuasi et ole selvinpäin tai hoida itseäsi, mahdollisuudet siihen, että aivot palautuvat takaisin normaaliin tilaan, ovat hyvin pienet. 

Toinen ihmisyyttä hajottava tekijä on se ympäristö, jossa huumeita käytetään. Huumeriippuvuudessa on sellainen katala puoli, että huumeet muuttuvat ajan myötä ensimmäiseksi prioriteetiksi. Kaikkien ympärilläni tavoitellessa henkilökohtaista hyötyä näin vuosien saatossa, kuinka oman sedän yrityksen nimessä tehtiin petoksia, jotta saadaan lisää päihteitä ja kuinka tieto lapsuuden ystävän sijainnista myytiin velanperijälle muutaman kymmenen euron toivossa. Kehenkään ei voinut luottaa ja kaikki ihmiset ympärilläni olivat tilanteen muuttuessa potentiaalisesti vaarallisia.  

Väkivallan, jatkuvan vainoharhaisuuden ja likaisten pistovälineiden täyttämä elämä riisui minulta ja ystäviltäni kyvyn elää normaalia elämää. Tunsin monta ihmistä, jotka eivät pystyneet keskusteluun, ellei aiheena ollut huumeet tai rikokset.  

Teinivuosieni aikana minulta kuoli vain kaksi läheistä ystävää. Mutta sanoisin, että huumeet tappoivat useamman kymmenen ystävääni. Vaikka he edelleen kävelevät saman kaupungin katuja ja hengittävät samaa ilmaa kanssani en ajattele, että he oikeasti elävät enää. Kaikki se, mikä teki näistä ystävistäni upeita ihmisiä, katosi riippuvuuden myötä. Jäljellä on enää jonkinlainen tyhjä kuori, riippuvuuden muodostama häkki, joka on kahlinnut omistajansa sisäänsä. Ulos on vaikea päästä ja monet kuntoutumisen sijasta päätyvät vankilaan tai hautaan. 

Ystäväni Alisa

Seurasin vierestä, kuinka moni läheiseni tuhosi itsensä päihteillä, mutta ystäväni Alisan elämänvalinnat pyörivät edelleen välillä mielessä. 

Tutustuin Alisaan ollessani 12-vuotias. Olimme samaa ikäluokkaa ja samassa elämänvaiheessa siinä mielessä, että kumpikin meistä tavoitteli samoja asioita. Näihin kuului muun muassa skeittaava poikaystävä ja niin sekaisin oleminen, ettei tunne mitään. Kuitenkin Alisa tuli hyvin erilaisista kotiolosuhteista kuin minä. Hän oli yksi niistä ihmisistä, joita nuorempana ajoittain suorastaan kadehdin. Omakotitalo, poreamme, Mercedes pihassa, kiltti isä, välittävä äiti. Alisalla oli kaikki mitä rahalla pystyi saamaan ja sellaiset vanhemmat, joista en edes kehdannut unelmoida. Suorastaan ivallista, että kummastakin meistä tuli päihdeongelmaisia. Sitä haluaisi kuvitella, että tuollainen ympäristö, missä Alisa oli elämänsä viettänyt, suojelisi pahalta. Valitettavasti asia ei ole niin ja toisinkuin minä, Alisa ei pystynyt lopettamaan.  

Teinivuosina meno oli kummallakin meistä yhtä kaoottista ja päädyimme jopa samaan laitokseen ollessani 17-vuotias. Odotimme kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin pääsisimme pois. Koska Alisa oli vuoden minua vanhempi, muutti hän myös omaan asuntoon ennen minua. Lähtiessään hän oli vielä sellainen ihmeellinen tyttö, johon joskus rakastuin. Iso persoona ja paha suustaan. Intohimoina spiritualismi, Che Guevara, ihmisoikeudet ja musiikki.  

Meni noin vuosi, kunnes tapasimme taas. Vuoden aikana tapahtunut muutos oli iso. Huoneen äänekkäimmän ystäväni puheesta ei saanut enää kunnolla selvää. Osasin silloin jo aavistaa, ettei tästä taida olla paluuta. Kaikki mitä hänessä joskus rakastin, oli poissa ja kyllästyttyäni katsomaan tätä hidasta itsemurhaa, katkaisin välimme. 

Läheisen asema päihderiippuvaisen elämässä ja kuntoutuminen

Oltuani sekä huolestuneen läheisen että myös huumeongelmaisen asemassa sanon, että on vaikeaa olla vakavasti päihderiippuvaisen läheinen. Läheisillä on usein huoli käyttäjän hyvinvoinnista ja itsetuhoisen elämäntyylin vierestä seuraaminen on tuskallista.  

Terveydenhuolto tarjoaa riippuvuussairauksien hoitoon erilaisia hoitomenetelmiä, joihin voi tutustua esim. Päihdelinkin verkkosivuilla. Itse ajattelen, että nämä hoitomenetelmät ovat suureksi avuksi raitistumisessa, mutta isoin työ putoaa itselle. Totuus on, että kuntoutua ei voi ilman oikeaa tahtotilaa. 

Normaalin yhteiskunnassa elämisen opettelu voi olla haastavaa vietettyään monta vuotta “kentällä”. On luovuttava niistä ihmisistä ympärillä, jotka vielä käyttävät päihteitä. Kaikki ne tunteet, joita on päihtymyksellään paennut, on nyt kohdattava selvinpäin. Itselle ei-vahingollisten selviytymiskeinojen löytäminen on uutta ja haastavaa. Tie on pitkä ja kivinen, mutta uusi parempi elämä on sen arvoinen.  

Vietettyäni teinivuoteni kaaoksen ja kärsimyksen keskellä on virkistävää olla varma siitä, että sattuman takia tavallisena tiistaina maailmani ei tule murenemaan. Voin sanoa olevani vihdoin oikeasti onnellinen. 

Teksti: Vamos-nuori