Nuoren ääni: Vamoksen Katutaso tarjosi minulle tarvitsemaani apua

24.10.2024

Ukrainalainen Ihor muutti Jyväskylään noin vuosi sitten. Hän oli kuullut, että kaupungissa on nuorille suunnattu kohtaamispaikka, Vamoksen Katutaso. Ihor toivoi löytävänsä ystäviä ja lähti tutustumaan toimintaan. “Tästä käynnistä sai alkunsa yksi tärkeimmistä elämänvaiheistani sen jälkeen, kun muutin Suomeen”, hän kertoo kiitollisena.
Joukko erilaisia nuoria istuu sohvalla ja hymyilee kameralle.

Vamoksen Katutaso tarjoaa tukea kotoutumiseen ja ystävien löytämiseen. Ihor kuvassa vasemmalla.

“Jotain uutta, jännittävää, houkuttelevaa…” Näillä sanoilla kuvasin ensivaikutelmaani, kun kävin ensimmäistä kertaa Katutasolla kaverini kanssa. Olin juuri muuttanut Ukrainasta uuteen kaupunkiin, Jyväskylään. Kaupungista tunsin vain yhden kaverin, jonka kanssa muutama kuukausi ennen muuttoani kävimme tutustumassa Katutasoon. Tiesin silloin, että kaupungissa on olemassa jonkinlainen nuorille suunnattu kohtaamispaikka, josta voisi saada uusia kavereita ja kokemuksia. Tästä käynnistä sai alkunsa yksi tärkeimmistä elämänvaiheistani sen jälkeen, kun muutin Suomeen vuosi sitten.

Katutason toiminta auttoi minua sopeutumaan Suomeen

Integroituminen uuteen kulttuuriin ei ollut minulle aluksi helppoa. Puhuin suomea hyvin huonosti ja olin samalla todella ujo, mutta yritin kuitenkin tutustua ja oppia tuntemaan tätä aivan uutta maailmaa. Katutaso auttoi minua tässä suunnattomasti.
Katutaso tarjoaa monenlaisia toimintoja, jotka on tarkoitettu auttamaan nuoria ihmisiä löytämään uusia kavereita, selviytymään arkielämässä, ja maahanmuuttajien tapauksessa integroitumaan uuteen kulttuuriin. Pian pääsin osallistumaan minulle mieleisimpään Katutason toimintaan, jonka kautta tutustuin paremmin suomalaisiin ja sain kavereita myös muista kulttuureista. Samalla kielitaitoni alkoi parantua.
Erityisesti leirit ovat olleet mieleeni. Leirejä järjestetään 4-5 kertaa vuodessa ja ne ovat todella tunnelmallisia ja elämyksellisiä — keskusteluja nuotion äärellä keskellä metsää, saunomista, kiipeilyä kallioille, kortinpeluuta aamunkoittoon asti, luonnon äänien kuuntelua ja paljon muuta.
Katutasolla on myös muita aktiviteetteja. Viikko-ohjelma tarjoaa kävijöille esimerkiksi biljardi- ja pingisturnauksia, bingopelejä sekä elokuvien katsomista – siis kaikenlaista yhteistä ajanviettoa, joka saa ihmiset viettämään aikaa yhdessä eikä yksinään. Tämän ansiosta syntyy uusia ystävyys- ja kaveruussuhteita, ja samalla yksinäisyys vähenee hitaasti mutta varmasti.

Katutaso tarjoaa tärkeää tukea nuorille ja maahanmuuttajille

Katutaso on lähtökohtaisesti hyvin tunnelmallinen paikka. Aina välillä eri huoneista kantautuu monenlaisia ääniä: biljardipallojen kolahduksia, veden lorinaa keittiöstä, pleikkahuoneen pelien ääniä, joku saattaa soittaa kitaraa tai kuunnella omaa musiikkiaan kaiuttimilla, iloista puheensorinaa ja niin edelleen. Onkin todella hauskaa, kun joukosta löytyy muutama tai useampikin ihminen, jotka puhuvat omaa äidinkieltään – Katutason illassa voi kuulla jopa kuutta eri kieltä. Monikulttuurisuus on erottamaton osa Katutasoa, mikä on todella erinomaista. Aina voi oppia jotain uutta – jonkin asian, perinteen tai uuden tavan tehdä jotakin.
Ensi näkemältä nämä näennäisesti pienet asiat tekevät Katutasosta ainutlaatuisen paikan, joka on todella hyödyllinen ja tärkeä sekä nuorille ihmisille että maahanmuuttajille, ja myöskin suomalaisille. Ilman Katutasoa minun olisi ollut vaikeampaa sopeutua aivan uuteen maailmaan. Katutason avulla minulle avautui uusi, todella houkutteleva ja tärkeä elämänvaihe. Olen päässyt tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin, kokemaan uusia asioita ja taitoja sekä saamaan tärkeitä elämyksiä ja kokemuksia. Olenkin jo aivan erilainen ihminen verrattuna vanhaan versiooni, jolloin olin vasta tullut Jyväskylään.
Kannattaako tulla Katutasolle? Ehdottomasti kyllä, varsinkin jos tarvitset apua, sosiaalisuhteita, kaveruutta, kokemusta tai uutta näkökulmaa. Varmuudellani voin sanoa, että Katutaso antaa mahdollisuuden nähdä jotain uutta.
Teksti: Ihor
Kirjoitus on osa Ääni nuorille! -blogisarjaa, jossa nuoret kirjoittavat omia kokemuksiaan yhteiskunnasta ja sen ulkopuolelta. 
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: