Nuoret ovat tiiviisti mukana kokemusosaamisen edistämisessä
3.6.2024
Kokonaisena työssä -hankkeessa me Nuorten ohjelmassa kehitämme nuorten kokemustiedon hyödyntämistä työelämässä sekä mahdollistamme nuorten osallistumista hankkeen yhteiskehittämiseen. Kokemusosaaminen tarkoittaa erilaisten elämänkokemusten pohjalta syntynyttä tietoa, taitoa ja ymmärrystä, jota on jalostettu työelämässä hyödynnettäväksi osaamiseksi.
Kaksivuotinen Kokonaisena työssä -hanke on alkanut helmikuussa 2023. Sitä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Hankkeessa luodaan valmennuskokonaisuus ja väline kokemusosaamisen tunnistamiseen. Toteutamme hanketta yhteistyössä Suomen Diakoniaopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Diakonissalaitoksen osahankkeessa kehitämme myös keikkatyöalustaa ja siihen liittyviä tuen prosesseja, joiden avulla voimme tarjota lyhytkestoisia, palkkiollisia toimeksiantoja palveluissamme asiakkaina oleville nuorille.
Miten Diakonissalaitoksen nuoret ovat osallistuneet hankkeen toimintaan ja kokemusosaamisen kehittämiseen?
Syksyllä 2023 Kokonaisena työssä -hanke järjesti yhteiskehittämisen työpajoja Helsingissä, Lahdessa, Oulussa ja etänä. Nuoret osallistuivat työpajoihin sote-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa. Työpajoissa muotoiltiin Diakoniaopiston johdolla kokemusosaamisen valmennusmallia, joka on tällä hetkellä testausvaiheessa.
Viime syksyn työpajojen lisäksi nuorille järjestetään säännöllisesti etätyöpajoja, joissa työstetään kokemustiedon ja -osaamisen teemoja. Tapaamiset on toteutettu nuorilähtöisesti toiminnallisina suunnittelu-, meemi- ja tekoälytyöpajoina. Työpajoissa on käsitelty esimerkiksi kokemustaustoihin liittyviä ennakkoluuloja ja sitä, miten kokemusosaamista voidaan hyödyntää omassa elämässä esimerkiksi tulevissa opinnoissa ja työelämässä. Nuorille työpajat ovat myös tärkeitä tilaisuuksia päästä verkostoitumaan toisten nuorten kanssa.
Nuoret saavat toimintaan osallistumisesta sekä uusia näkökulmia omiin kokemuksiin ja vertaisoppimisen mahdollisuuksia että työtehtävistä työkokemuksen ja palkkion. Tähän mennessä hankkeen toimintaan on osallistunut 31 eri nuorta.
Nuorten kokemustietäjien ääni kuuluviin
Hankkeen sosiaalisen median viestinnässä hyödynnetään laajasti nuorten itse tuottamaa sisältöä ja nuorten omia ajatuksia kokemusosaamisesta. Sosiaalisen median lisäksi nuorten ajatukset pääsevät kuuluviin erilaisissa puheenvuoroissa ja tapahtumissa, joissa hanke on mukana esiintuomassa kokemusosaamisen merkitystä erityisesti sote-alalla. Näkymällä ja kuulumalla monissa kanavissa jaamme tietämystämme siitä, mistä kokemusosaaminen ja -tieto koostuu sekä mikä yhteiskunnallinen merkitys kokemusosaamisella on.
Mitä tehty ja mitä vielä luvassa?
Kesäkuussa järjestettiin Kokemusosaamisen kesätreffit -verkostotapahtuma. Hankkeessa työskentelevällä kokemusosaajalla ja hankkeen toimintaan osallistuneella nuorella oli puheenvuoro SuomiAreenan tilaisuudessa. Elokuussa 2024 hankkeeseen palkattiin toinen kokemusosaaja, sillä syksyllä 2024 alkaa Diakonissalaitoksen osalta hankkeen viimeinen isompi toimenpide, eli nuorten kokemusosaamisen valmennus, jota on räätälöity nuorten kanssa yhdessä ja nuorten toiveesta yhteisöllisyyttä painottaen.
Seuraa Kokonaisena työssä -hankkeen toimintaa Instagramissa @aaninuorille
Osallistu tapahtumiin!
Artikkelia on päivitetty lokakuussa 2024.