Nuorten haasteet koulumaailmassa täytyy ottaa tosissaan

8.1.2025

“Koulun ei pitäisi olla pelkkä oppimisen paikka, vaan myös ympäristö, jossa nuori voi kasvaa ja löytää voimavaroja, joita hän ei tiennyt olevan”, Vamos Vipusen valmentaja Venla Heikkilä kirjoittaa.

Kirjoja ripustettuna naruille taitekohdastaan.

Koulu on monelle nuorelle paitsi oppimispaikka myös elämänvaihe, jossa kohdataan suuria haasteita. Vaikka ulospäin kaikki näyttäisi olevan hyvin, monet nuoret kamppailevat vaikeuksien kanssa, joita ei aina näe. Ahdistus, masennus ja stressi voivat olla piilossa, ja nuori saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi ja epätoivoiseksi. Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nuorten kokemukset otetaan vakavasti ja he saavat tarvitsemaansa tukea.

Nykyään nuoret kokevat yhä enemmän painetta koulussa ja elämässä yleensä. Monet haasteet, kuten akateemiset vaatimukset, sosiaaliset paineet ja perhesuhteiden kuormitus, voivat olla nuorelle raskaita. Erityisesti nuoruusiän muutokset, kuten itsenäistymisprosessi ja identiteetin etsintä, tekevät koulunkäynnistä entistä monimutkaisempaa. Näissä hetkissä on tärkeää, että nuori ei jää yksin, vaan hän saa tukea niin koulun kuin läheistensä kautta. 

”Kaikki energiani meni siihen, että koitin vain päästä aamuisin sängystä ylös.”

Eräs nuori kertoo omista kokemuksistaan 9-luokalta, jolloin koulunkäynti oli muuttunut lähes mahdottomaksi:

“Minua ahdisti käydä koulua erilaisten syiden vuoksi. 9-luokalla vaihdoin koulua. Alussa meni ihan hyvin, kunnes minulle alkoi tulla ahdistuksen ja masennuksen oireita. Ramppasin palavereissa viikoittain, eikä tilanne meinannut helpottua.” 

Tilannetta koulussa pahensi luokanvalvojan vähättely.

“Kuulin joka palaverin aikana, kuinka en kuulemma yrittänyt tarpeeksi ja että minun pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulla kouluun. Todellisuudessa taistelin oman mielen kanssa päivittäin. Kaikki energiani meni siihen, että koitin vain päästä aamuisin sängystä ylös.” 

9-luokan lopussa selvisi, ettei nuori tulisi pääsemään luokalta läpi.  

“Olin ihan rikki asiasta, en kuitenkaan tiennyt, että se olisi ehkä paras asia mitä minulle kävisi.” 

Toivo löytyi Vamos Vipusesta

Kuraattori ehdotti nuorelle siirtymistä Vamos Vipuseen, jossa oppiminen järjestettiin eri tavalla. Tämä käänsi nuoren elämän suunnan.

Olin toiveikas paikan suhteen ja sovittiin käynti tänne. Tutustuin omaan valmentajaani ja minulle kerrottiin millaista opiskelu olisi täällä. Vipusessa sain tehdä omaan tahtiin opintoni, eikä minulla ollut jatkuvaa painetta. 

Vipusessa opiskelu alkoi hiljalleen sujua:

“Alussa minulla kesti hetki päästä vauhtiin, mutta sitten opiskelutkin alkoivat sujua. Olin ennen luullut vain, että en osaa asioita, jonka vuoksi opiskeluni eivät edistyneet entisissä kouluissani. Vipusessa kuitenkin tajusin, että oikean henkisen tuen ja avun kanssa nautin opiskelusta, ja minulla oli kaiken lisäksi vihdoin kivaa koulussa.” 

Yksi tärkeimmistä asioista oli henkinen tuki, jota nuori sai.

Oma valmentajani auttoi minua kouluasioissa ja myös ihan henkilökohtaisessa elämässä. Tiesin, että minulla on luotettava ja turvallinen aikuinen kuuntelemassa ja auttamassa tarpeen tullen. Sain apua esim. itsenäistymisessä, jatko-opintojen kanssa, raha-asioiden selvittämisessä ja opintojen suorittamisessa. 

Nuoren elämä alkoi hiljalleen muuttua.

“Koin valmennuksen todella hyväksi ja auttavaiseksi. Sain apua haasteisiin, mitä silloin koin omassa elämässä. Ensimmäistä kertaa en kokenut syyllisyyttä asioista, mihin en voinut itse vaikuttaa. Minua tsempattiin jatkuvasti ja kerrottiin, että se on ihan okei, jos ei ole aina okei.” 

Tänään nuori kertoo olevansa onnellinen.

“Tällä hetkellä minulla menee paremmin kuin koskaan. Asun omillani, sain peruskoulun suoritettua ja opiskelen unelma-alaani. Olen ihanien ihmisten ympäröimänä ja olen onnellinen. Suurin kiitos siitä Vipuselle ja omalle valmentajalleni. ” 

Tukea on tarjottava ajoissa

Nuorten tukeminen ei ole pelkästään akateemisten asioiden hoitamista, vaan myös heidän henkisen hyvinvointinsa tukemista. Kouluissa tulisi olla enemmän resursseja ja ymmärrystä nuorten mielenterveyden haasteisiin. Kun nuori saa oikeanlaista tukea, hän pystyy käsittelemään vaikeuksiaan ja löytämään oman tiensä eteenpäin. 

Tärkeintä on kuulla nuorta ja kohdata hänet aidosti. Koulun ei pitäisi olla pelkkä oppimisen paikka, vaan myös ympäristö, jossa nuori voi kasvaa ja löytää voimavaroja, joita hän ei tiennyt olevan. Tällöin koulumaailmasta voi tulla paikka, jossa nuori todella kukoistaa. 

Teksti: Venla Heikkilä, Vamos Turku.

VamosVipunen tarjoaa räätälöidyn oppimispolun peruskoulun päättötodistuksen saamiseksi ja arvosanojen korottamiseksi. Yksilövalmennuksen lisäksi VamosVipunen tarjoaa vertaistuellista ryhmävalmennusta 17–29-vuotiaille elämänhallinnan tueksi ja voimavarojen löytämiseksi. Osallistuminen Vamoksen toimintaan on vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista. VamosVipunen on Vamos Turun toimintaa.
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: