Oulun Hiukkavaaran kasarmin muonavarastosta kiertotalouden logistiikkakeskus

26.5.2021

ESR-logo.

Prikka kiertoon -hanke kehittää laajassa yhteistyössä Ouluun kiertotalouden logistiikkakeskusta. Se ratkoo kahta ajankohtaista haastetta: hävikkiruuan parempaa hyödyntämistä sekä haasteellisessa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Logistiikkakeskus avautuu elokuussa ja hakee nyt yhteistyökumppaneita.

Tyhjä logistiikkakeskus. Kiertotalous tulee täyttämään tilan Prikka kiertoon hankkeessa.

Hiukkavaaran kasarmin vanha muonavarasto kumisee vielä tyhjyyttään. Remontti on valmis, ja toiminta alkaa elokuussa. Kuva: Katja McQueen-Winberg.

Oulun Hiukkavaaran kasarmialueen vanha muonavarasto saa uuden elämän kiertotalouden logistiikkakeskuksena. Siellä haasteellisessa työmarkkina-asemassa olevia tuetaan työelämään. Oulun Prikka -esiselvityksenä alkanut työ saa nyt lihaa luiden ympärille, kun toiminta toden teolla alkaa.

Prikka kiertoon -hankkeen tärkein tavoite on auttaa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia oululaisia, esimerkiksi nuoria, ikääntyneitä, pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä, pääsemään työhön kiinni”, sanoo hankkeen projektipäällikkönä Oulussa toimiva Katja McQueen-Winberg Helsingin Diakonissalaitoksen säätiöstä.

Mukaan tulevat saavat yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa ura- ja opinpolkujen löytämisessä, sekä voivat osallistua voimavaroja tukevaan vapaaehtoistoimintaan. Hankkeen myötä osallisuus vahvistuu ja yksinäisyys sekä syrjäytyminen vähenevät.

”Meitä on hankkeessa viisi työntekijää, joka mahdollistaa sen, että mukaan voidaan ottaa viitisensataa urapolkuaan hakevaa ihmistä”, McQueen-Winberg sanoo.

Osallisuuden ja työllistymisen ohella hankkeessa kehitetään kiertotalouden tehokas toimintamalli. Sen on tarkoitus jäädä pysyväksi toiminnaksi Ouluun. Toiminnan ytimessä on nimensä mukaisesti logistiikka: keskus kerää hävikkiruokaa sitä lahjoittavilta yrityksiltä sekä organisaatioilta, ja jakaa sen tehokkaasti ruoka-apua tarjoaville toimijoille. Keskitetyn logistiikan avulla saadaan hävikkiä jaettua aiempaa enemmän ruoka-avuksi.

Osallisuuden, työllisyyden ja kiertotalouden hanke elää yhteistyöstä

”Hanke on hieno esimerkki työstä, jossa eri toimijoiden tiiviillä ja hyvällä yhteistyöllä lähdetään ratkomaan kiperiä haasteita ihan käytännön tasolla”, hanketta koordinoivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.

Valtakunnallisesti toimivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäksi hankkeen toteuttajia ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun kaupunki. Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston työllisyys ja työvoiman liikkuvuus -rahoituksella ja toteuttajien omarahoituksella.

”Yritysyhteistyö logistiikkakeskuksen kanssa tarjoaa yrityksille hyvän tekemisen kanavan ja tavan toteuttaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta. Seuraavaksi kutsumme mukaan esimerkiksi kauppoja ja muita yrityksiä, jotka haluavat lahjoittaa hävikkiruokaa sitä tarvitseville ja olla samalla tukemassa hankalassa työllisyystilanteessa olevia ihmisiä”, Holmström sanoo.

Hankkeen tavoitteena on pysyvä toiminta

”Toivomme yhteistyötä myös niiden organisaatioiden kanssa, jotka jo toimivat hyötyruuan logistiikassa Oulussa ja lähialueilla. Esimerkiksi hankkeeseen työllistetyille osaaville työntekijöille voisi löytyä jatkopolkuja muilta toimijoilta. Voisimme myös tehdä tapahtumayhteistyötä ja heittäytyä vaikka suurempien pikaisten elintarvike-erien pelastamiseen yhdessä”, projektipäällikkö Katja McQueen-Winberg pohtii.

Logistiikkakeskus on vielä tyhjä, ja kiertotalouden hengessä ottaa mielellään vastaan esimerkiksi tarkoitukseen soveltuvia hyllyjä, pumppukärryjä tai kalusteita. Keskus aloittaa toimintansa elokuussa, mutta hanke on alkanut ja yhteistyökumppanuuksia solmitaan nyt.

”Uskon että hanke lisää ja monipuolistaa osallistavan ruoka-avun määrää, ja kiertotalousosaamisen lisääntymisen myötä parantaa myös alueen elinvoimaisuutta. Prikka kiertoon on kaksivuotinen kehittämishanke, mutta tavoitteenamme on pysyvä toiminta ja tiiviit sekä jatkuvat kumppanuudet”, sanoo McQueen-Winberg.

Lisätietoa

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
projektipäällikkö Katja McQueen-Winberg, katja.mcqueen-winberg@hdl.fi, 050 528 5093
viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 3720828

Diakonia-ammattikorkeakoulu
Riitta Palovuori, riitta.palovuori@diak.fi, 050 4756366

Oulun Diakonissalaitoksen säätiö
Minna Mettovaara, minna.mettovaara@odl.fi,050 312 5881

Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä
Iina Matikainen, iina.matikainen@evl.fi, 040 665 0790

Oulun kaupunki
Teija Leinonen, teija.leinonen@ouka.fi, 040 586 1689

Tutustu Oulun Prikka -esiselvitykseen
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: