Prosentteja vai ihmisiä?

3.12.2024

Onhan minussa ainakin yksi prosentti hyvää? Siksi teen tänään Tekojen tiistaina yhden hyvän teon ja lahjoitan kiusaamisen jälkiä korjaavaan työhön Diakonissalaitoksen Vamoksissa.  

Jakkuun pukeutunut nainen katsoo hymyillen kameraan.

Diakonissalaitoksen yritysvarainhankinnan ja -kumppanuuksien asiantuntija Iiris Kivimäki.

Viime viikolla Black Fridayn mainokset kirkuvat somessa, katujen diginäytöillä ja mainoslehtisissä. Ne kertoivat jopa 80 % alennuksista. Juuri sinulle, vain tänään ja vain tällä viikolla! Uutisissa asiantuntijat varoittivat tuijottamasta vain prosentteja. He kehottivat arvioimaan hintaa eli sitä summaa, minkä palvelusta tai tavarasta loppupeleissä maksamme.

Tekojen tiistai eli kansainvälinen Giving Tuesday on vastavoima Black Fridayn markkinahumulle. Hyvän tekemistäkin tulee silti arvioida.

Onko kaikki prosentein mitattavissa?

Yritysvarainhankinnassa lasketaan prosentteina, kuinka monta yritystä tulee tavoittaa, jotta yksi vastaa myöntävästi ja lahjoittaa joulukeräykseen. Jokainen lahjoitus on erittäin arvokas ja kiitollisena ajattelen yrityksen työntekijöitä ja sen päättäjiä, jotka ovat valinneet tukea Vamos-nuortenpalvelun työtä.

Oma prosenttivastuu ulottuu myös budjetin tiukkaan seurantaan siitä, että annetusta eurosta saadaan maksimaalinen prosenttiosuus työhön nuorten parissa.

Vamos-nuortenpalveluissa on myös laskettu palvelun tuottamaa hyötyä ja merkityksellisyyttä prosentteina eli investointina tulevaisuuteen. Kuinka paljon nuoren saaminen takaisin työelämään ja koulutukseen maksaa nyt, kun nuorelle tarjotaan tukea. Mitä säästetään, kun nuori pääsee rakentamaan oman elämänsä puitteita eikä jää sen ulkokehälle ja eristäydy.

Vamoksen nuorista jopa 80 prosenttia on kokenut kiusaamista

Diakonissalaitoksen Kiusaamisella on aina kasvot -joulukampanja sai hienon startin lauantaina 9.11. kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä. Paikalliset poliitikot ja yritykset tulivat kertomaan yhteistyöstä kanssamme. Ständeillä syntyi syvällisiäkin keskusteluja nuorten kanssa.

Vamoksen nuoret kertovat kokeneensa kiusaamista – jopa neljä nuorta viidestä. Miten se näkyy yhä, vaikka kouluajoista on jo useita vuosia? Miten paljon helpompaa olisi jäädä kotiin kuin lähteä liikkeelle? Miten Vamos auttaa?

Yritysyhteistyökumppanimme Baronan HR-päällikkö Tia Nyman painotti Diakonissalaitoksen ja Baronan yhteistyötä, jossa tärkeää on mahdollistaa nuorten tutustuminen työelämään ja heidän hyvinvointi.

”On erittäin tärkeää, että nuori saa ensimmäisissä työpaikoissaan onnistumisen kokemuksia. Kiusaamiseen tulee työnantajalla aina olla nollatoleranssi”, sanoo Nyman.

Kaksi miestä seisoo Diakonissalaitoksen teltan edessä.

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen painotti kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja sitä, että apua kiusaamiseen on saatavilla esimerkiksi Vamoksesta.

Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen puolestaan painotti kiusaamisen ennaltaehkäisyä.

”On tartuttava asiaan. Apua kiusaamisongelmaan saa koulussa ja oppilaitoksissa kuraattorilta ja opettajilta. Kiusaamisen jälkien korjaamiseen kannattaa hakea apua muun muassa Diakonissalaitoksen Vamokselta ja muilta nuorten parissa tekeviltä järjestöiltä”, kertoo Vartiainen.

Anna aikaasi – ryhdy vapaaehtoiseksi.

Diakonissalaitos on myös yritysyhteistyön uranuurtaja Taloustaito-hankkeellaan. Yritysten tekemä vapaaehtoisuus on erittäin tärkeää. Yritysvapaaehtoisuus on maailmalla yksi nopeimmin kasvavista vapaaehtoistoiminnan muodoista.

Nuorten kanssa tehtävä yritysvapaaehtoistyö on palkitsevaa ja antoisaa niin yritysvapaaehtoisille kuin nuorille. Yrityksen vapaaehtoiset koulutetaan nuorten tarpeista ja lähtökohdista käsin. Joskus voi olla mahdollista antaa aikaa ja auttaa nuoria läksyjen kanssa vaikka vapaaehtoisena Diakonissalaitoksen Olohuoneella.

Kaikkea ei pidä mitata prosentein vaan antaa aikaa läsnäololle, kuulemiselle ja halulle auttaa. Ihan ihmisinä.

Hyvää tekojen tiistaita! Tee päivän hyvä tekosi.

Kirjoittaja Iiris Kivimäki työskentelee Diakonissalaitoksella yritysvarainhankinnan  ja -kumppanuuksien asiantuntijana.

 

Vamos-nuortenpalvelumme auttaa kiusatuksi joutuneita nuoria. Lahjoittamalla myös sinä voit auttaa.
Vamos on auttanut 17 toimintavuotensa aikana jo yli 20 000 eri tavoin hankalassa tilanteessa olevaa 16–29-vuotiasta koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevaa nuorta löytämään oman polkunsa. Joillain nuorista elämää on mutkistanut esimerkiksi mielenterveyden pulmat, toisilla opintojen katkeaminen, työttömyys tai asunnottomuus, mutta kiusaaminen on suurin yksittäinen syy suomalaisten nuorten pahoinvointiin. Kiusaamisesta voi olla jo pitkä aika, mutta sen jättämät jäljet ovat pitkäkestoiset. Vamos auttaa korjaaman näitä jälkiä oikea-aikaisen ja henkilökohtaisen tuen avulla.
Lue lisää ja lahjoita nyt
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: