Runsaasti ohjeita, niukasti resursseja

Syksyisenä perjantaina minulla oli hoidettavani varsin tavanomainen tapaus: Asiakas oli odotellut pitkään toimeentulotukihakemuksensa päätöstä. Asunnottomana hänellä ei ollut osoitetta, jonne päätös voitaisiin lähettää, puhelimen puuttuessa hän ei tiennyt missä vaiheessa hänen asiansa käsittely oli menossa. Tapasimme kaupungilla ja soitimme Kelaan tarkoituksenamme selvittää asia.

Puhelun aikana saimme tietää, että hänen hakemuksensa oli hylätty puuttuvien liitteiden takia. Kävi ilmi, ettei hän ollut toimittanut tiliotteitaan. Ilman verkkopankkitunnuksia hänen olisi pitänyt hakea tiliotteet henkilökohtaisesti pankista, mutta toisaalta ilman henkilöllisyystodistusta niitä ei olisi luovutettu hänelle edes valtakirjaa vastaan.

Kysyin virkailijalta, mitä voisimme tehdä. Voisiko viranomainen joissakin yksittäisissä tapauksissa selvittää ihmisen tilitietoja hänen niin halutessaan tai valtuuttaessaan – varsinkin, jos kyseisen henkilön pääasiallinen tulo on ollut vuosikausia sama ja viranomaisten tiedossa. Sain vastaukseksi, että asiakkaan tulisi hakea henkilöllisyystodistus pankissa asioimisen vauhdittamiseksi. Ongelmaksi jäi se, ettei asiakkaalla ollut sellaisen hankkimiseen tarvittavia varoja.

Kyse ei ole pelkästään palveluista ja niiden saavutettavuudesta, vaan myös yleisemmin kielestä, jolla siitä puhumme

Koska asiakas oli epätoivoinen, soitimme sosiaalitoimeen selvittääksemme, josko hänellä olisi mahdollisuus harkinnanvaraiseen tukeen ja mahdolliseen maksusitoumukseen henkilöpapereita varten. Kerroin ystävälliselle virkailijalle asiakkaan tilanteen: että hän oli jo pitkään ollut asunnoton, ja että häntä oli puhelimen puutteen takia vaikea tavoittaa.

Sain asiakkaan oman sosiaalityöntekijän numeron, kiitin vuolaasti. Meitä tervehti nauhoitettu poissaolotiedote, jossa kerrottiin, että sosiaalityötekijä oli lomalla ja palaisi kahden viikon kuluttua. Ei auttanut kuin soittaa uudelleen sosiaalitoimeen ja jonottaa linjalla puolisen tuntia päästäksemme kysymään oliko sosiaalityöntekijällä sijaista, jonka puoleen voisimme kääntyä. Sellaista ei kuulemma oltu nimetty. Entä voisiko joku muu valmistella päätöksen? Valitettavasti sellainen oli mahdollista ainoastaan kiireellisessä tapauksessa.

Puhelun päätyttyä jäin miettimään kiireellisyyden määritelmää. Seisoin ulkona asunnottoman, nälkäisen ja epätoivoisen ihmisen kanssa. Minun oli vaikea ymmärtää, ettei asia ollut kiireellinen. Samalla kun ymmärsin yksittäisen työntekijän kuvauksen prosessin vaiheista, ymmärsin myös, ettei kyse ollut pelkästään palveluista ja niiden saavutettavuudesta, vaan myös yleisemmin kielestä, jolla siitä puhumme.

Mitä hatarammaksi ja sattumanvaraisemmaksi avun saaminen tulee, sitä oudommalta hyvinvointivaltion byrokraattinen kieli alkaa vaikuttaa. Millainen yhteys kielellä on todellisuuteen silloin, kun se vain ani harvoin kuvaa konkreettisia asioita, ja yhä enemmän abstrakteja käsitteitä, visioita, prosesseja, toimintamalleja ja ohjeistuksia.

Kysyin, missä vaiheessa tapaus muuttui kiireelliseksi. Sitä kukaan ei tuntunut tietävän.

Nykyiset säädökset ovat kurjuutta lisääviä ja kroonistavia

Edellä kuvaamani tilanne on varsin tavallinen työssäni. Yhteiskunnassa on ylipäänsä runsaasti toimintaohjeita, mutta todella niukasti resursseja niiden käytännön toteuttamiseen. Meillä on portaittaisia malleja, joita kukaan ei valvo, saati ymmärrä. Yhä useammin kuulee, että palvelut ovat kyllä hienoja paperilla, mutta niitä tuottavien tekijöiden niukkuus saa palvelulupaukset repeilemään liitoksistaan. Esimerkiksi yhden yksittäisen henkilön sairausloma voi jumittaa asioiden hoidon pitkäksi aikaa.

Työnteon kannustavuuden näkökulmasta kuvio on vähintäänkin outo. Kansalaisten oikeustajua loukkaa myös se, etteivät esimerkiksi lapsista huolestuneet isovanhemmat voi auttaa lapsia rahallisesti. Perusteluna käytetään sitä, että toimeentulotuki on väliaikainen ja viimesijainen etuus. Näin varmasti onkin paperilla, mutta käytännössä toimeentulotuki on yhä suuremman joukon pääasiallinen tulonlähde. Juuri siksi nykyiset säädökset ovat kurjuutta lisääviä ja kroonistavia. Ne lisäävät näköalattomuutta ja tekevät säästämisen ja omaan tilanteeseen vaikuttamisen käytännössä mahdottomaksi.

Tasa-arvo on siitä mielenkiintoinen käsite, että sitä käytetään milloin missäkin merkityksessä

Kentällä työskennellessäni olen huomannut miten heikosti monet hienot linjaukset toimivat käytännössä. Myös palveluita kuvaavalla kielellä on vaikutusta. Kieli avaa mahdollisuuksia syrjivien käytäntöjen normalisoimiseen.

Monia linjauksia perustellaan hyviltä ja kannatettavilta kuulostavilla sanoilla. Tasa-arvo on siitä mielenkiintoinen käsite, että sitä käytetään milloin missäkin merkityksessä ja sillä voidaan perustella aivan vastakkaisia asioita: Tasa-arvoa on se, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet ponnistella ulos köyhyydestä ja se, että jokainen suomalainen lapsi saa lapsilisää vanhempien tulotasosta riippumatta. Samaan tasa-arvon ideaalin perustuu varmasti myös se, että suurituloisten lapsille perustamat säästötilit ovat vastuullisuutta, kun taas köyhän samaiset olisivat lain näkökulmasta perheen varallisuuden piilottamista.

Samalla, kun käsitteet ja prosessit ovat käyneet yhä monimutkaisemmiksi, täytettävät hakemukset yhä hankalammiksi, huomaan yhä useammin kiertäväni kehää ja kysyväni toimintaohjeita epätodellisilta tuntuviin tilanteisiin. Mitä asiakkaan tulisi tehdä päästäkseen ylivoimaiselta tuntuvasta tilanteesta? Tai yleisemmin: millaiseen sosiaaliturvaan Suomessa on varaa? Mitä toimeentulotuen viimesijaisuudella oikeastaan tarkoitetaan?

Monet tapaamani ihmiset ovat olleet toimeentulotuen asiakkaita jo useita vuosia. Osalla heistä ei ole lainkaan työhistoriaa eikä realistisia mahdollisuuksia edistää omaa työllistymistään. He kertovat, että aiemmin he saattoivat saada tukipäätöksen kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, nyt ehtoja on tiukennettu. Yhteiskunnassa rahat ovat loppu.  Täytyy priorisoida. Mistä voidaan vielä säästää? Täytyy löytää uusia kohteita, joista nipistää. Laskennallisesti saamatta tai hakematta jääneet tuet voivatkin tuntua säästämiseltä, tosiasiallisesti tukea tarvitsevien ihmisten tilanne ei odotellessa parane.

Tuntuu siltä, että nykymaailmassa juuri konkreettinen tekeminen on huonossa huudossa

Köyhyydelle on todellakin tehtävä jotain. Valitettavasti tuntuu siltä, että nykymaailmassa juuri konkreettinen tekeminen on huonossa huudossa, se kuulostaa tylsältä, epäakateemiselta, epäanalyyttiseltä ja epäjohdonmukaiselta. Sen sijaan tehdään selvitys. Monet tunnistavat työelämästä tilanteen, jossa kokouksesta laaditun muistion tärkein anti onkin usein se, milloin seuraava kokous pidetään.

Silti leipäjonoista kannattaakin tehdä selvitys. Leipäjonossa näkyy köyhyyden koko kirjo. Jonoissa seisoo vanhuksia, opiskelijoita, lapsiperheitä. Toimeentulotukea saavat ihmiset, joista köyhyys ei näy päälle. Monille viimesijainen etuus on muuttunut koko elämän mittaiseksi köyhyysloukoksi, yhä harvempi ponnistaa toimeentulotuelta työelämään.

”Kerjäävät ihmiset eivät kuulu Suomeen”, toteaa toinen.

Eivät ehkä kuulu, mutta siellä he kuitenkin ovat, keskuudessamme. Kysymykseksi jää millaisia konkreettisia keinoja voisimme keksiä heidän ongelmiensa ratkaisemiseksi.

Muutaman päivän kuluttua tapasin asiakkaan uudelleen. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä hän oli saanut väliaikaisen henkilöllisyystodistuksen ja toimittanut tiliotteensa Kelaan. Kysyin, olisiko päätöstä mahdollista kiirehtiä nyt, kun asiakirjat oli toimitettu. Virkailija pahoitteli, ettei löytänyt asiakirjoja koneeltaan. Asiakas sanoi toimittaneensa ne paperisina. Valitettavasti asian käsittely ei onnistuisi ennen kuin ne olisi siirretty digitaaliseen muotoon. Mutta ystävällinen virkailija lupasi laittaa asiakkaan tietoihin lisäyksen siitä, että hänen oma sosiaalityöntekijänsä oli lomalla, ja että asia oli kiireellinen.

“Kuinka kauan uskoisit, että asian käsittelyssä menee?”, kysyin. Sitä hän ei osannut sanoa.

“En voi luvata, että kukaan soittaa”, hän sanoi. “Ainakaan tänään. Meillä on täällä aika kiire.”

Kirjoittaja Elina Viinamäki työskentelee projektityöntekijänä jalkautuvaa päihde- ja mielenterveystyötä tekevässä Tukialus-hankkeessa. Tukialus toimii Helsingissä, Lahdessa ja Tampereella.

Lue lisää Tukialuksesta