Saako köyhällä olla elämänlaatua?

Saako pienituloinen käydä kasvohoidossa? Saako köyhällä olla elämänlaatua? Ei taida olla suotavaa ainakaan silloin, kun pääasiallinen tulonlähde on jokin sosiaalietuus. ”Onko pakko pitää kalliita lemmikkejä? Onko pakko asua pääkaupunkiseudulla? Onko pakko tilata ruokaa kotiin? Ja tuo kynsihuolto! Onko tarpeellista, jos saman hoitaa kotona kynsiviilalla ja saksilla.”

Muun muassa tällaisia kommentteja sai Lilli Hatinen Ylen hänestä kirjoittamaan artikkeliin. Tässä linkki artikkeliin. Hatinen kertoi  siinä arjen rahankäytöstään. ”Jos on varaa toiseen lemmikkiin niin silloin ei ole köyhä eikä tarvi valittaa.” Huomioitavaa on, ettei Hatinen valittanut. Sen sijaan hän kertoi elämisen kalleuden yllättäneen pääkaupunkiseudulle muuttamisen jälkeen. Hän kertoi avoimesti kulutustottumuksistaan ja totesi neutraalisti, että välillä tekee tiukkaa. Moni tulkitsi tämän kuitenkin toisin, koska haters gonna hate.

Kommentoinnista kiinnostavaa tekee kirjoittajien vastausten heijastaminen heidän omaa ajatusmaailmaansa siitä, mikä pienituloisille on sallittua. Siis heidän mielestään. Olen törmännyt monesti hyvin tuomitseviinkin ajatuksiin siitä, mitä pääasiallisena toimeentulonaan jotain sosiaalietuutta saava saisi rahoillaan tehdä.

Jokaisella on myös oikeus nauttia elämästä. Jos pienistä tuloista pystyy kustantamaan jotain arjen luksusta, niin sehän on taitolaji. Jokainen meistä arvottaa asiat omalla tavallaan, ja ne rahat, mitkä kukin saa, voi jokainen käyttää oman arvomaailmansa mukaan.

Jokaisella tulisi olla oikeus määritellä itse ne asiat, joista kokee saavansa eniten mielihyvää.  Loppujen lopuksi kysymys on itsemääräämisoikeudesta. Jokaisella on myös oikeus päättää rahojensa käytöstä, vaikka tulo olisikin valtiolta saatua, olivatpa muut siitä samaa mieltä tai eivät. Jos rahat riittävät, voit halutessasi ottaa vaikka botoxia huuliin. Mutta voiko pienituloinen tehdä niin ilman lynkkaavia mielipiteitä ja (kunnon veronmaksajien) paheksuvia katseita?

Köyhyys syö elämänlaatua

Talouden kannalta tiukka itsekuri ja jokaisen lantin säästäminen olisi varmasti hyvä vaihtoehto, mutta mitä tekee loputon pennin venytys ihmisen mielenterveydelle ja hyvinvoinnille? Tutkimusten mukaan jatkuva niukkuudessa eläminen ja pennin venyttäminen syövät ihmisen henkisiä voimavaroja ja aiheuttavat pitkäkestoista stressiä. Niukkuudessa selviytymisen keinoja ovat hallittavuus, ymmärrettävyys ja mielekkyys, joista viimeiseen kategoriaan kuuluu mielihyvää tuottavien asioiden sisällyttäminen elämään. Elämänlaatua lisäävät asiat eivät aina ole maksullisia, mutta ehkäpä niukkuudessa eläville tuottaa erityistä mielihyvää pystyä joskus käyttämään rahaa johonkin itselle mielekkääseen asiaan?

Suomalaiset ovat vaatimatonta kansaa myös sen suhteen, mikä mielletään arjen luksukseksi. Lounas ulkona, hiusväri, kahvit kahvilassa, kasvohoidossa tai kampaajalla käynti, kukkien ostaminen, ruokaostosten tekeminen ilman, että tarvitsee jatkuvasti laskea saldoa päässä. Näitä asioita suomalaiset mainitsivat, kun kysyttiin, mikä heille on arjen luksusta. Hinta, jonka ihmiset hyvinvointia tukevasta ja elämänlaatua lisäävästä arjen luksuksesta itse maksavat, on takuuvarmasti pienempi kuin se, mitä heikentynyt mielenterveys kustantaa valtiolle.

Toivoisin, että jokainen arvostelija voisi hetkeksi ottaa ‘haters gonna hate’ -lasit pois silmiltään ja katsoa asioita hieman toisestakin näkökulmasta. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jokaisen oikeus, oli ihminen sitten rikas tai köyhä.

Eeva Piha

Kirjoittaja työskentelee Taloustaitohankkeen projektipäällikkönä