Tulevaisuus ilman asunnottomuutta – utopia vai järkevä tavoite?

Diakonissalaitoksen asiakkuuspäällikkö Heli Alkila uskoo, että asunnottomuuden poistaminen Suomesta on mahdollista. Tässä työssä Asunto ensin -malli on tärkeä työkalu. Aihe on erityisen ajankohtainen lokakuussa, kun Asunnottomien yö -tapahtuma täyttää 20 vuotta.

“Oma koti ja kokemus ihmisarvosta ovat kuntoutumisen perusta”, sanoo Heli Alkila, joka on yksi suomalaisen asunnottomuustyön pioneereja.

Kun Asunto ensin -mallia alettiin toteuttaa Suomessa 2005, oli Diakonissalaitoksella käytännössä tehty töitä mallin mukaan jo toistakymmentä vuotta.

”Perustimme vuonna 1993 Alppituvan, jonne muutti asukkaiksi miehiä kaduilta, metsistä ja koijista. Heiltä ei edellytetty elämäntavan muutosta, esimerkiksi raittiutta”, kertoo Diakonissalaitoksen asiakkuuspäällikkö Heli Alkila, joka on ollut mukana Asunto ensin -mallin kehittämisessä ja juurruttamisessa Suomeen aivan alusta saakka.

Alppituvan avaamisen taustalla oli sama ajatus, joka kirjattiin myöhemmin Asunto ensin -malliin: koti on ihmisen perusoikeus, eikä sitä tarvitse ansaita.

Aiemmin asunnottomuustyössä oli ollut vallalla niin sanottu porrasmalli, jossa ihmiseltä vaadittiin päihteettömyyttä, hoitoon sitoutumista ja itsenäisten taitojen opettelua, ennen kuin hänelle järjestettiin asunto.

”Tämä oli rohkea liike ja suuri ajattelumallin muutos, ja se vaati myös meiltä ammattilaisilta uudenlaista tapaa suhtautua työhömme. Asunnottomuuteenhan liittyy usein päihde- ja mielenterveysongelmia, eivätkä kaikki pääse koskaan eroon päihteistä. Asuminen parantaa kuitenkin varmasti kaikkien elämänlaatua. Kysymys on ihmisarvosta.”

Oma koti ja kokemus ihmisarvosta kuntoutumisen perustana

Asunto ensin -mallissa keskeinen ajatus on, että oma koti on kuntoutumisen perusta. Sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia päästään ratkomaan vasta, kun ihminen voi luottaa siihen, että hänellä on pysyvä asunto.

Tämän vuoksi Asunto ensin -mallissa korostetaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen merkitystä.

Malliin kuuluu oleellisesti myös se, että jokaiselle järjestetään tueksi ne palvelut, joita juuri hän tarvitsee.

”Meidän tehtävämme on saattaa ihminen asumisen polulle ja tukea häntä kaikin tavoin siinä, että asuminen onnistuu. Tässä työssä korostuu verkostojen merkitys”, Heli Alkila sanoo.

Diakonissalaitos tekee yhteistyötä asunnottomuuden hoitamisessa sekä julkisen sektorin että kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

”Tuki ja palvelut on rakennettava niin, että ne palvelevat kunkin omaa, yksilöllistä elämää ja kuntoutumisen polkua. Ihmistä ei nähdä palvelun kohteena, vaan hän on aktiivinen toimija. Kokemus toimijuudesta ja omasta ihmisarvosta vahvistaa halua ottaa vastuuta itsestään ja elämästään.”

Diakonissalaitoksen asunnottomuustyö kehittyy tarpeiden mukaan

Heli Alkila muistuttaa, ettei ole olemassa yhtä yhtenäistä ryhmää asunnottomat. Vailla asuntoa on kaikkien sukupuolien edustajia, monia ikäryhmiä, niin Suomessa syntyneitä kuin maahamme muuttaneitakin, ja jokaisella on oma elämäntarinansa.

Diakonissalaitos on kehittänyt asunnottomuustyötään sitä mukaa, kun uusia, omanlaistaan tukea tarvitsevia asunnottomien ryhmiä on tunnistettu.

Vuonna 2000 perustettiin naisten asumisyksikkö Munkkisaareen, ja seuraavana vuonna Diakonissalaitos avasi majoitusyksikön asunnottomille HIV-positiivisille, huumeita käyttäville ihmisille.

2010-luvulle tultaessa Asunto ensin -periaate vakiinnutettiin Diakonissalaitoksen asunnottomuustyöhön ja asuntolat korvattiin tuettuun vuokra-asumiseen perustuvilla asumisyksiköillä. Helsinkiin perustettiin hajasijoitettuja asuntoja asumisyksiköiden rinnalle.

Nykyisin kaikki Diakonissalaitoksen asumisyksiköt toimivat Asunto ensin -periaatteella.

Asunto ensin -mallilla on saavutettu jo paljon

Hallitus on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet puolittaa asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä ja poistaa asunnottomuus Suomesta kokonaan vuoteen 2027 mennessä.

Heli Alkila haluaa uskoa, että nämä tavoitteet ovat saavutettavissa.

”Ja paljon olemme jo saavuttaneetkin.”

Tässä työssä Asunto ensin -malli on tutkitusti vaikuttava työkalu.

”Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Tarvitsemme niin hajasijoitettuja asuntoja kuin asumisyksiköitäkin, myös erityisryhmille, jotka kaipaavat ehkä jopa ympärivuorokautista hoivaa.”

Lisäksi tärkeässä asemassa ovat etsivä ja ennaltaehkäisevä työ sekä henkilökunnan jatkuva kouluttautuminen muuttuvan tilanteen ymmärtämiseksi.

Tämä kaikki vaatii tietenkin rahaa.

”Asunto ensin -mallin toteuttamisen on mahdollistanut se, että valtio on investoinut siihen. Ilman rahaa ei tätäkään työtä voi tehdä, ja rahoituksesta on tärkeää huolehtia myös silloin, kun on huonommat ajat. Minun on vaikea uskoa, ettei hyvinvointiyhteiskunta pystyisi tähän.”

Onnistunut asunnottomuustyö tuo säästöjä

Alkila muistuttaa vielä, että rahasta puhuttaessa on syytä muistaa säästöt, joita onnistunut asunnottomuustyö yhteiskunnalle tuo. Säästöt voivat olla yhden ihmisen tarvitsemien palvelujen osalta lähes 10 000 euroa vuodessa.

Säästöjä syntyy muun muassa siitä, että asunnon saatuaan ihminen käyttää keskimäärin vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluja kuin kadulla ollessaan.

”Moni asunnoton päätyy lisäksi ennemmin tai myöhemmin vankilaan, kun hän joutuu kadulla väkivaltaisiin tilanteisiin tai kun hänelle kertyy sakkoja, joita hän ei kykene maksamaan. Yhden vankilavuorokauden hinta on yhteiskunnalle noin 230 euroa”, Alkila huomauttaa.

Alkila jatkaa, että säästöjen lisäksi onnistuneella asunnottomuustyöllä on muitakin myönteisiä vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

”Kun ihminen tulee hyväksytyksi omana itsenään ja häntä kohdellaan arvokkaasti, hän myös alkaa ottaa vastuuta elämästään. Alkoholia ja huumeita käytetään vähemmän, häiriökäyttäytyminen vähenee, samoin tapaturmat, sairastumiset ja tartuntataudit. Tämä kaikki vaikuttaa meihin jokaiseen yleisen turvallisuudentunteen lisääntymisenä.”

Palvelualuejohtaja Minna Kiviaho: ”Aina tulee uusia ihmisiä, jotka ovat vailla kotia”

Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Minna Kiviaho muistuttaa, että asunnottomuustyö ei tule koskaan lopullisesti valmiiksi.

”Uskon ja toivon, että saavutamme hallituksen asettamat tavoitteet asunnottomuuden poistosta. On kuitenkin muistettava, että aina tulee uusia ihmisiä, joilla ei ole kotia, ja silloin meidän on oltava valmiita tarjoamaan heille erilaisia asumismahdollisuuksia”, Kiviaho sanoo.

Nuorten asunnottomuus on kasvava ongelma

Kiviaho toteaa, että nyt ja tulevaisuudessa on tärkeää ottaa huomioon esimerkiksi nuorten asunnottomien erityistarpeet. Asunnottomien keski-ikä on laskenut, ja nuorten asunnottomuus on tunnistettu kasvavaksi ongelmaksi.

”Paljon puhuttu nuorten pahoinvointi näkyy tässäkin. Meidän ammattilaisten täytyy lisätä omaa osaamistamme nuorten parissa työskentelyssä. On myös muistettava, että kaikki asumismuodot eivät sovellu kaikille, ja nuorten tarpeet on otettava huomioon esimerkiksi asuntoyksikköjen kilpailutuksissa.”

Nuoret asunnottomat ”katoavat” usein pitkäksi aikaa kavereiden sohville ja puolituttujen lattioille. Etsivä työ on erityisen tärkeää, jotta nuoret asunnottomat tavoitetaan ja saadaan palvelujen piiriin.

Lisäksi yhteiskunnassamme tarvittaisiin Kiviahon mukaan ennaltaehkäisevää työtä. Lasten, nuorten ja perheiden ongelmat olisi tärkeää tunnistaa, ennen kuin nuori päätyy asunnottomaksi.

”Kaikilla nuorilla ei ole vahvaa tukea kotona, eikä kouluilla ole resursseja jokaisen oppilaan yksilölliseen tukemiseen.”

Asunto ensin -malli koko maahan

Kiviaho pitää tärkeänä myös sitä, että Asunto ensin -työtä kehitetään koko maassamme.

Asunnottomuus on Suomessa painottunut pääkaupunkiseudulle, ja tästä syystä työn painopistekin on ollut siellä.

”Meidän pitää lisätä valtakunnallista ymmärrystä siitä, että ihmisille on löydettävä pysyviä asuntoja ja järjestettävä niihin myös tarvittavaa tukea. Hätämajoitus ei ole mikään ratkaisu asunnottomuuteen, kuten ei sekään, että asunnoton lähtisi kotiseudultaan pääkaupunkiseudulle.”

Teksti Anu Räsänen
Kuvat Samuli Skantsi