Ukrainalaiset romaniaktivistit: “Puolustamme nyt kotimaatamme yhdessä”
8.4.2022
Kondurin romaniperheessä on kahdeksan ihmisoikeusaktivistia. Yhdessä he ovat saaneet Ukrainassa aikaan lukuisia romaniväestön elämää ja arkea koskevia parannuksia. Diakonissalaitoksella vierailleet äiti ja tytär ovat itsekin nyt pakolaisia ja jatkavat työtään ulkomailta. ”Sota on kasvattanut avuntarvetta”, Kondurit sanovat.
Kun Venäjä aamuyöllä huhtikuun 24. päivänä hyökkäsi Ukrainaan, Zola Kondurin puhelin soi aamuneljältä. Hän oli edellispäivänä saapunut Ukrainan pääkaupungista Kiovasta Berliiniin tapaamaan 18-vuotiasta poikaansa. ”Joko kuulit, mitä täällä tapahtuu”, huudahti hänen kiovalainen ystävänsä Irina puhelimeen.
Zola oli jo aiemmin aavistanut, että Ukrainassa tilanne saattaisi kääntyä vaaralliseksi. Hän oli kiirehtinyt Saksaan antaakseen pojalleen pankkikorttinsa tunnusluvut ja muita tärkeitä papereita.
”Siltä varalta, että minulle tapahtuisi jotakin.”
Tunnit aamuyöstä aamuun Zola istui viestitellen perheensä kanssa. ”Lähtekää Kiovasta välittömästi”, hän opasti perhettään.
Hätäavun organisointi alkoi pommisuojassa
Kondurin perheeseen kuuluu äiti Yulia, 70, sekä hänen kuusi aikuista lastaan. Kondurien perhe tunnetaan Ukrainassa heidän johtamastaan Roma Women Fund Chiricli -järjestöstä. Vuosien saatossa pikkuisesta avustusryhmästä on kasvanut kansainvälinen toimija, joka levittää hyviä käytäntöjä myös Ukrainan lähimaiden romaniväestöille. Perheen tytär Zola Kondur, 45, on edistänyt jo pitkään romanien oikeuksia YK-järjestöissä ja EU:ssa.
Hyökkäysaamuna Kiovasta oli vaikea päästä pois, koska kadut tukkeutuivat autoista. Kaupungin laidalta kantautui räjähdysten ääniä. Yulia istui autossa neljä tuntia. Lopulta auto pysähtyi Kiovan ulkopuolella ja Yulia piiloutui ryhmän kanssa erään talon pommisuojaan. Siellä he viettivät kahdeksan päivää.
Samaan aikaan Kondurin perhe alkoi uudelleenorganisoida järjestön toimintaa.
Romanit kohtasivat syrjintää sotaa paetessaan
Ukrainassa on arvioiden mukaan noin 400 000 romania. Heidän asemansa on viime vuosikymmeninä monin tavoin parantunut, esimerkiksi useimmat romanitytöt käyvät nykyisin koulua ja romaniyhteisöjen teiniavioliitot ovat Ukrainassa vähentyneet. Silti romaniväestö on keskimääräistä matalammin koulutettua ja köyhempää.
Kun sota alkoi, Venäjän hyökkäykset aiheuttivat kriisitilanteen kaikille ukrainalaisille. Sodassa on menehtynyt ihmisiä kaikista väestöryhmistä, mutta romanit ovat kohdanneet lisävaikeuksia erityisasemansa takia.
Ukrainassa on nyt paljon maan sisäisiä pakolaisia, jotka etsivät turvaa väliaikaisista asuntoloista. Osaa romaneista ei aluksi päästetty niihin sisälle. Ukrainan rajoilla ihmiset ovat pyrkineet pois maasta, mutta romanien kulkua on usein hidastettu tai jopa estetty, ellei heillä ole ollut esittää henkilöllisyystodistuksia. Osalla Ukrainan romaneista ei ole edelleenkään henkilöllisyys- tai syntymätodistusta rakenteellisen syrjinnän takia.
Monet romaniperheet ovat jo ennen sotaa kärsineet työttömyydestä. Perheet ovat usein suuria. Nyt sodan takia monet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa ja sen takia monissa romaniperheissä on nälkä ja pula muun muassa perushygieniatarvikkeista.
“Tuntuu hyvältä olla turvassa”
Yulia Kondur pääsi Ukrainasta lopulta YK:n evakuointiryhmässä. Hän matkusti Berliiniin, jossa hän tapasi tyttärensä Zolan. Maaliskuun alussa naiset vuokrasivat asunnon Ranskan Strasbourgista.
”Tuntuu hyvältä olla turvassa. Sen ansiosta me voimme jatkaa työtä järjestössämme. Sydämeni on niiden luona, jotka joutuivat jäämään Ukrainaan tai ovat edelleen pakomatkalla”, Yulia sanoo.
Yulian on vaikea hyväksyä, että monen ukrainalaisen lailla hänestäkin on yhtäkkiä tullut pakolainen, eräällä tavalla autettava. Strasbourgin kadulla useampikin vastaantulija tunnisti hänet ukrainalaiseksi ja kysyi, tarvitseeko hän apua tai vaikkapa vaatteita.
”Kyllähän se hyvältä tuntui.”
Romanityttöjen kouluun pääseminen käynnisti muutoksen
Yulian suku eli aiemmin Ukrainassa kiertolaiselämää. Hänen isänsä halusi tytön menevän kouluun, missä hän menestyi hyvin. Sen jälkeen Yulia on tehnyt koko elämänsä tehnyt työtä parantaakseen romaninaisten ja –lasten asemaa. Yulian perustama Roma Women Fund Chiricli ja muut romanijärjestöt ovat saaneet aikaan lukuisia parannuksia.
Yulian mielestä tärkein muutos käynnistyi romanityttöjen pääsyllä kouluun. Ajan saatossa osa koulun käyneistä naisista jatkoi yliopistoon. Kun heidän oli vaikea työllistyä, Chiricli koulutti heistä EU-rahoituksella romaniyhteisön neuvojia, jotka työllistyivät kuntiin. Tulokset ovat erittäin hyviä: romaniperheet saivat apua vaikkapa syrjintätapauksissa ja neuvojat veivät romaniyhteisöstä tietoa kuntiin.
”Nyt tällainen neuvonta on laajentunut myös muille kuin romaneille, hyvin tuloksin”, Zola sanoo.
Romanien oman toimijuuden vahvistaminen on keskeistä
Chiriclin tärkein tavoite on vahvistaa romaniyhteisöä siten, että romanit itse voivat aktivoitua ja ryhtyä parantamaan asioitaan yhteiskunnan eri tasoilla. Chiricli kannustaa romaneita asettumaan ehdolle vaaleihin ja kouluttaa heitä. Tätä työtä Diakonissalaitos on erityisesti tukenut. Ukrainalaiset ja suomalaiset romaninuoret ovat esimerkiksi vaihtaneet kokemuksia mahdollisuuksistaan vaikuttaa yhteisiin asioihin. Työn ansiosta Ukrainaan on myös syntynyt paljon romanien vetämiä yhdistyksiä ja järjestöjä.
Kondurin perheessä kaikilla aikuisilla on yliopistokoulutus. Yulian mies työskenteli aiemmin Izmailin kaupungin kulttuurijohtajana. Monen oli vaikea hyväksyä sellaiseen asemaan romania.
”Kuten useimmat romanit Ukrainassa, meidänkin perheemme on kohdannut syrjintää”, Yulia sanoo.
Hänen yksi kipeimmistä kokemuksistaan on se, että yhden hänen tyttärensä ensimmäisen luokan opettaja ei koskaan antanut tytön vastata kysymyksiin ja antoi hänelle vain huonoja arvosanoja.
”Tytär oli kuitenkin oppinut lukemaan jo neljävuotiaana ja hän oli innokas oppija. Siirsin hänet toiseen kouluun, ja arvosanat paranivat heti. Aikanaan hän valmistui psykologiksi.”
Chiricli toimittaa perille suomalaisten lahjoittaman hätäavun
Diakonissalaitos ja Chiricli ovat tehneet pitkään yhteistyötä romanien oikeuksien edistämiseksi Ukrainassa. Sodan puhjettua säätiö käynnisti sodan uhrien auttamiseksi historiansa ensimmäisen hätäapukeräyksen. Huhtikuun 8. päivään mennessä keräykseen on lahjoitettu 180 000 euroa. Tämän lisäksi Diakonissalaitos lahjoitti hätäapuun 100 000 euroa. Rahaa ohjataan Chiriclille sitä mukaa, kun sitä Ukrainassa tarvitaan.
Huhtikuun alussa Zola ja Yulia Kondur tulivat Suomeen keskustelemaan Ukrainan avustustyöstä ja siitä, miten pitkäjänteistä työtä romanien ihmisoikeuksien edistämiseksi voidaan jatkaa kriisitilanteessa.
”Avuntarve on nyt valtava”, Zola kertoo.
Ukrainassa Chiriclin työntekijät jakavat hätätilaan joutuneille ruokaa, lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita. Apua viedään myös alueille, joissa taistelut ovat käynnissä. Järjestön ammattilaiset auttavat ihmisiä pääsemään turvaan ja selvittävät, millaisia reittejä pitkin evakuoinnit ovat mahdollisia. Avustustyön lisäksi Chiricli seuraa maan turvallisuutta ja raportoi ihmisoikeusloukkauksista.
Helsingissä Zolan ja Yulian vapaat hetket kuluvat viestiliikenteen seuraamiseen. He ovat lukemattomissa viestiryhmissä, joissa järjestöt, media ja yksittäiset avuntarvitsijat jakavat ja tarkistavat tietoja.
”Illalla ihan viimeiseksi me tarkistamme uutiset ja aamulla heti ensimmäiseksi on nähtävä, mitä Ukrainassa pahaa on nyt tapahtunut ja mitä alueita on pommitettu”, Zola sanoo.
Mutta on sodan keskellä tapahtunut myös hyvää.
Sota on myös vähentänyt ennakkoluuloja
Nyt Ukrainan rajalla romaneja ei enää estetä liikkumasta, vaikka he olisivat liikkeellä ilman henkilöpapereita.
”Syrjintä nostettiin korkean tason päättäviin elimiin. Sen jälkeen en ole kuullut, että romaneja olisi Ukrainan rajalla estetty”, Zola sanoo.
Sota on vähentänyt ennakkoluuloja ja kuilua Ukrainan valtaväestön ja vähemmistöihin kuuluvien ihmisten välillä. Sosiaalisessa mediassa on jaettu videota, jossa romanimiehet vetävät traktorilla venäläisiltä saamaansa panssarivaunua luovuttaakseen sen ukrainalaisjoukoille.
”Video sai valtavasti tykkäyksiä ja ihmiset ylistivät romaneja”, Zola sanoo.
Yulia nyökyttelee. Ukrainalla on nyt ulkopuolinen vihollinen, Venäjä, jota vastaan kaikki yhdistävät voimansa. Myös pakolaisten asuntoloissa on löytynyt tilaa romaneille.
”Me kaikki puolustamme maata yhdessä”, Yulia sanoo.
Suomen vierailulla äiti ja tytär eivät usko ehtivänsä katsella kaupunkia. Eivät he Strasbourgissakaan ole kyenneet osallistumaan konsertteihin eikä illallisille, vaikka kutsuja on tullut. Zola ei ole sellaisessa mielentilassa, hänen ajatuksensa ovat kotimaassa.
”Meidän on oltava vahvoja, jotta jaksamme auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat”, Yulia sanoo.
Zolaa huolestuttaa, miten paljon tuhoa sota Ukrainassa saa aikaan ennen kuin syntyy rauha. Ei ole varmaa, onko heidän omat asuntonsakaan silloin enää kunnossa. Silti Zola uskoo, että jonkin ajanjakson jälkeen he palaavat kotiin.
”Toivon, että sodan jälkeen saisimme säilytettyä tämän nyt syntyneen ajatuksen siitä, että me kaikki ukrainalaiset olemme yhtä.”
Kaisa Viitanen
Kaisa Viitanen on freelance-toimittaja, joka tapasi Yulia ja Zola Kondurin Helsingissä huhtikuussa.
Lue lisää työstämme Itä-Euroopan romanien ihmisoikeuksien edistämiseksi