Vaalit 2025: Nyt on aika pysähtyä
17.3.2025
Meillä ei ole varaa antaa enää useamman ihmisen tippua toivottomuuteen. Nyt tarvitaan rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka rakentavat kestävää tulevaisuutta. Vähäiset resurssit on suunnattava vaikuttaviin tekoihin. ”Toivomme, että yli puoluerajojen säilyy tahtotila tehdä politiikkaa ihminen edellä ja yhdessä”, kirjoittaa Diakonissalaitoksen vaikuttamistyön päällikkö Miinukka Tuominen-Hakoila.

Diakonissalaitoksen vaikuttamistyön päällikkö Miinukka Tuominen-Hakoila.
”Vaalit ovat ihmisen parasta aikaa”, ja ”vaalit ovat demokratian juhlaa” ovat pilke silmäkulmassa sanottavia sanontoja, mutta itselleni niillä on suuri merkitys.
Alle kuukauden päästä Suomessa käydään alue- ja kuntavaalit. Ne ovat vaalit, joilla on ehkä suurin merkitys ihmisten jokapäiväiseen elämään.
Näissä vaaleissa päätetään siitä, millaisia palveluita lähialueella on tarjolla ja miten ne toimivat.
Jokaisella on oikeus hyvään elämään
Vaalit ovat demokratian kulmakivi ja se hetki, jolloin ihmiset saavat olla vaikuttamassa yhteiskunnan suuntaan. Siksi Diakonissalaitoskin haluaa olla nostamassa meille tärkeimpiä teemoja mukaan vaalikeskusteluun.
Haluamme olla rakentamassa inhimillistä ja taloudellisesti kestävää Suomea, jossa jokaisella on mahdollisuus elää hyvää elämää, myös niillä, joiden lähtökohdat eivät ole olleet parhaimmat.
Haasteet syvenevät
Ymmärrämme, että tiukkenevassa taloustilanteessa tarvitaan vaikeitakin päätöksiä. Samaan aikaan kuitenkin pahoinvointi yhteiskunnassamme lisääntyy ja haasteet syvenevät entisestään. Siitä kertoo, että vuonna 2023 nuorten huumekuolemat kaksinkertaistuivat ja vuonna 2024 asunnottomuus kääntyy kasvuun ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Lisäksi työttömyys on jatkanut kasvuaan entisestään ja kunnat ovat uuden haasteet edessä TE-palveluiden siirtymisen myötä.
Suomessa on päihdepalveluita, mutta niihin ei ole helppo päästä. Alaikäisille meillä ei edes ole päihdepalveluita. Pitkäaikaisasunnottomat ovat entistä huonokuntoisempia, ja heidän ongelmansa syvempiä ja monimutkaisempia. Pienenevät ikäluokat, mielenterveysongelmat ja työkyvyttömyyden lisääntyminen haastavat kuntia keksimään uusia tapoja pitää kaikki työelämässä mukana. Kehitys on huolestuttava, mutta vielä ei ole liian myöhäistä kääntää kelkkaa.
Yhteistyön aika
Toivon, että tulevat valtuutetut aidosti pysähtyvät yhdessä asiantuntijoiden kanssa miettimään miten pidämme jokaisen ihmisen mukana ja miten teemme sen mahdollisimman vaikuttavasti.
Meillä on ratkaisuja, mutta ne vaativat saumatonta yhteistyötä ja tilanteen tunnustamista.
Ymmärrän, että tulevat valtuutetut eivät pääse helpolla, ja sen takia toivonkin heille kärsivällisyyttä tehdä vaativia ja vaikeita päätöksiä, jotka eivät saa politiikassa aina ansaitsemaansa kiitosta.
Yhteiskuntamme mittarina toimii se, miten kohtelemme kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Kun palveluiden ulkopuolelle jäävät eniten tukea tarvitsevat, järjestelmämme ei toimi niin kuin sen pitäisi.
Lopuksi. Äänestämällä näissä vaaleissa vaikutat siihen, millaiseksi niin sinun kuin ympärillä oleviesi ihmisten arki rakentuu. Jokainen ääni merkitsee, joten muistathan käyttää omaasi!
Kirjoittaja Miinukka Tuominen-Hakoila työskentelee Diakonissalaitoksen vaikuttamistyön päällikkönä.
Tutustu Diakonissalaitoksen näkemyksiin ja ratkaisuihin
Päättäjä: miten sinä voit olla rakentamassa kaikille ihmisarvoista tulevaisuutta?
Katso alla olevilta videoilta asiantuntijoidemme ratkaisuja nuorten huumekuolemien ja syrjäytymisen vähentämiseen, vaikuttavuuden hankkimiseen, sote-palveluiden turvaamiseen ja asunnottomuuden poistamiseen.