Väkivaltaisesta ekstremismistä on mahdollista irtautua – Opas kokoaa Exit-työn ensi kertaa yksiin kansiin

17.11.2021

Väkivaltainen ekstremismi on kansainvälinen ilmiö, joka on osa myös suomalaisen yhteiskunnan todellisuutta. Irtautuminen ja paluu osaksi muuta yhteiskuntaa on mahdollinen, mutta vaatii uskoa ja halua muutokseen, luottamusta sekä intensiivistä työskentelyä. Diakonissalaitos on tukenut reilun vuoden ajan väkivaltaisesti radikalisoituneita henkilöitä irtautumaan väkivallan käytöstä ja väkivaltaisesta aatemaailmasta. Samalla suomalainen Exit-työ ja sen prosessi on kuvattu ensi kertaa julkaisuksi (pdf).

Ihminen nojaa seinään porttikongissa.

Viranomaisten ja järjestötoimijoiden yhteistyö on väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyssä tiivistä. Haasteena on kuitenkin toiminnan rahoituksen jatkuvuus. Kuva: Teemu Ullgren

 Väkivaltainen ekstremismi tarkoittaa sitä, että väkivaltaa käytetään, sillä uhataan, siihen kannustetaan tai se oikeutetaan aatemaailmalla perustellen. Se pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa väkivallan keinoin, ja uhkaa avointa ja demokraattista yhteiskuntaa sekä kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa.

”Exit-toiminnan tavoitteena on lisätä yleistä turvallisuutta tukemalla sellaisia henkilöitä integroitumaan yhteiskuntaan, joilla on halu irtautua väkivaltaisesta aatemaailmasta”, kertoo Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Ilkka Kantola.

”Meidän tehtävämme järjestötoimijana ei ole tuomita, vaan rakentaa luottamusta ja löytää ratkaisuja, jotta kuntoutuminen ja asioiden korjaaminen on mahdollista”, Kantola huomauttaa.

Viranomaiset ja järjestöt työskentelevät Suomessa aktiivisesti yhdessä radikalisoitumisen ja väkivallantekojen ehkäisemiseksi. Yhtälö ei kuitenkaan ole aivan on ongelmaton, sillä Exit-toimintaa rahoitetaan tällä hetkellä määräaikaisilla hankerahoituksilla.

”Erityisesti irtautumisprosessiin sitoutuneiden ihmisten kannalta tilanne on kestämätön: huoli tuen jatkumisesta on yksi epävarmuustekijä jo muutoinkin vaikeassa tilanteessa”, Ilkka Kantola sanoo.

Halu ja luottamus muutokseen on tärkeä

”Vaikka ääriliikkeet ovat tiiviitä yhteisöjä, joiden kulttuuria värittää vahva me ja ne -asetelma, niistä on kokemuksemme mukaan mahdollista irtautua. Alkuun päästään, jos ihmisellä on oma halu muutokseen”, Exit-hankkeen projektipäällikkö Oussama Yousfi sanoo.

Väkivaltainen ekstremismi ei liity mihinkään tiettyyn aatemaailmaan tai uskontoon. Päinvastoin väkivaltaista ekstremismiä voi esiintyä useissa erilaisissa aatemaailmoissa ja uskonnoissa.

”Irtautumisprosessi on aina yksilöllinen, ja lähtee ihmisen omasta taustasta ja elämäntilanteesta. Jos elämän perusasiat ovat epävakaita, niitä pyritään tukemaan ensin. Aatemaailmaa pystytään käsittelemään vasta sitten, kun muutkin asiat ovat reilassa”, Yousfi kertoo.

Exit-työn arki on hyvin moninaista: joskus työtä tehdään huonekalua yhdessä kasaten, tai esimerkiksi ajankohtaisiin terveyspulmiin apua hakien.

”Exit-työ perustuu luottamukseen. Ensin luottamukseen ihmisen kyvystä tehdä asioita toisin, ja irtautujan luottamukseen oman muutoksen mahdollisuudesta. Prosessin edetessä huomio siirtyy irtautujan ja työntekijän väliseen luottamukseen, ja hiljalleen luottamukseen lähiyhteisöä ja yhteiskuntaa kohtaan”, Yousfi sanoo.

Exit-työn kulku ensimmäistä kertaa yksiin kansiin

Exit-työ Suomessa -opas on ensimmäinen suomalainen kokoomaopas järjestöpohjaisesta Exit-toiminnasta. Se luo tietopohjaa väkivaltaisesta ekstremismistä ilmiönä sekä kuvaa irtautumisen prosessia yksilön näkökulmasta. Opas perustuu käytännön työssä kertyneisiin oppeihin, tutkimustietoon sekä kansainvälisten ja suomalaisten kollegojen kanssa käytyihin keskusteluihin.

Tutustu oppaaseen tästä: Exit-työ Suomessa (Pdf)

Lue tästä lisää Diakonissalaitoksen Exit-hankkeesta

 

Lisätietoa
exit@hdl.fi

Julkaisun tiedot
Exit-työ Suomessa. Tietoa ja tukea väkivaltaisesta ekstremismistä irtautumiseen. Toim. Diakonissalaitoksen Exit-tiimi. 
ISBN 978-952-9854-42-4
Linkki julkaisuun: Exit-työ Suomessa

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: