Mediataitoja D-asemilla: “Sanon ystävillekin, että kannattaa vähän miettiä mihin uskoo!”

Mikä mediassa on valetta, mikä totta? Mitä on mis- ja disinformaatio? Tällä viikolla vietetään Mediataitoviikkoa. Vili Kinnunen, Anne Tauriainen, Taru Tuomola ja Annamarika Väekäs kertovat Diakonissalaitoksen D-asemilla Kalliossa, Kannelmäessä ja Kontulassa järjestetystä Valeuutiset-työpajasarjasta. 

Hiljattain alueilla on ollut keskustelua huijausviesteistä ja -puheluista. Myös tuore tieto Covid19-pandemiasta kiinnostaa. Aiheesta leviää somessa paljon virheellistä sekä valheellista tietoa, mikä on mietityttänyt ja aiheuttanut eripuraakin ihmisten välillä.  Valeuutiset-työpajasarjan tarkoitus oli tarjota mahdollisuus yhteiselle keskustelulle aiheesta ja oppia keinoja suunnistaa loputtomasti tietoa pursuavan internetin ja sosiaalisen median viidakossa.

Virittäydyimme työpajoissa valeuutisten äärelle lyhyiden keskustelua herättäneiden videoiden avulla. Esimerkkejä valeuutisista löytyi vuosikymmenien takaa printtimedioista aina somessa pyöriviin Bitcoin-viruksiin. Kävimme läpi aiheeseen liittyvää sanastoa ja termejä esimerkiksi kirjaston ja Euroopan parlamentin tietopakettien avulla (ks. lähteet alla).

Selvitimme, miten mis- ja disinformaatio, eli tahattomasti ja tahallisesti levitetty väärä tieto, eroavat toisistaan ja millaisilla keinoilla voi tunnistaa valeuutisen.

Toiminnallisessa osuudessa syvennyttiin erilaisiin mis- tai disinformaatiota sisältäviin uutisiin. Uutisten joukossa oli myös paikkansapitäviä, joskin uskomattomalta kuulostavia uutisia. Olimme valinneet eri lähteistä suomenkielisiä artikkeleita ja somepostausten kuvakaappauksia. Käytimme tulosteita, koska kaikilla toimintaan osallistuvilla ei ole älylaitteita. Paperin ja kynän kanssa työskentely helpotti työskentelyä.

Työskentelyn tarkoituksena oli pyrkiä erottamaan todelliset uutiset valheellisista ja virheellisistä ja perustella johtopäätöksiä. Tosi- ja valeuutisten sekoittaminen ja vertailu teki työskentelystä mielenkiintoista ja helposti lähestyttävää. Iso osa postauksista ja artikkeleista tunnistettiin oikein joko valheellisiksi tai tosiksi, vaikka tehtävä oli monelle haastava. Lopuksi pidettiin hauskaa laatimalla omia valeuutisia.

Miksi uskomme valeuutisiin?

Tunteet ja ns. mututuntuma johtavat helposti harhaan ja voivat saada luulemaan todellista uutista valheelliseksi ja toisin päin. Myös oma maailmankuva ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaisia uutisia pidetään tosina. Nopeasti silmäillen on haastavaa arvioida, onko uutinen totta vai valetta. Tunteita herättävät otsikot värittivät tulkintaa itse uutistekstistä. Valeuutisten moninainen kirjo yllätti, mutta yhteisen harjoittelun jälkeen osallistujat osasivat jo melko hyvin etsiä merkkejä uutisen tai somepostauksen laadusta (esim. lähteen tai sisällön avulla). Tärkein arviointikriteeri tuntui kuitenkin olevan yleinen vaikutelma: luotetaan intuitioon ja mututuntumaan, tunteeseen. Kaikki eivät tienneet, kuinka helposti videoita voi muokata, ja mahdollisuutta liittää kuva, video tai lainaus alkuperäisestä poikkeavaan kontekstiin ei juurikaan pohdittu valheentunnistustehtävässä.

Erityisesti söpöistä eläinvideoista ei tule ajatelleeksi, että ne eivät välttämättä ole totta. Presidentti Trumpin väitteet puolestaan tunnistettiin helposti valeuutiseksi.

“Ehkä oon ollut vähän hyväuskoinen, uskon herkästi uutisiin. En kestä, että kissavideotkin voi olla feikkejä.”

Eräs osallistuja kertoi hyvän esimerkin perinteisin keinoin levitetystä misinformaatiosta. Kuolinilmoituksen henkilö oli sekoitettu toiseen samannimiseen henkilöön, ja uutinen väärän henkilön kuolemasta oli alkanut levitä puskaradion kautta. Toinen osallistuja puolestaan nosti esiin valeuutisen vuosien takaa: juttu banaaneissa elävistä aivomadoista levisi sekin perinteisen median kautta, mikä osoittaa, ettei valeuutisissa ole kyse uudesta ilmiöstä. Perinteisen valeuutisen levittämisessä käytetyt keinot myös vastasivat nykyaikaisten valeuutisten levittämisessä käytössä olevia keinoja. Väitteet kuten “harva tietää tästä” tai “tätä on yritetty salata” ovat olleet käytössä ennenkin.

Kaikki osallistujat kiinnittivät huomiota kirjoitusasuun ja kieleen. Kirjoitusvirheet sekä raflaava kieli ”…polvilumpiot paskaksi” tai “piikkisohjelma” huomattiin mutta niitä ei välttämättä tulkittu merkeiksi uutisen luotettavuudesta.

Käsitys ammattijournalismista ja uutisartikkeleista tuntui kaipaavan päivitystä. Uutisen otsikkoa saatettiin pitää valheellisena, vaikka itse juttua pidettiin totena.

Epäiltiin myös, että toimittajilla ei olisi resursseja tarkistaa faktojaan. Toisaalta todettiin, että tieteelliseltä kuulostava sanasto herättää luottamusta, vaikka sisältöä ei ymmärrettäisi. Heikko englannin kielen taito vaikeuttaa faktojen ja lähteiden tarkistusta, koska faktantarkistuspalvelut ovat englanninkielisiä (esim. Snopes, Google Fact Check Explorer).

Itsestäänselvyyksiä ei ole: maallikon tekemän YouTube-videon sisältöä saatetaan luulla tieteelliseksi tiedoksi vain sen perusteella, että videon tekijä käyttää tieteellisiä termejä. Monilla yksityishenkilöillä on somessa enemmän seuraajia ja näkyvyyttä kuin useilla perinteisillä printtimedioilla. Näitä sisällöntuottajia pidetään yhtä merkittävinä auktoriteetteina kuin esimerkiksi toimittajia, jos ei ymmärretä ammattimaisen journalismin tai tieteellisen tutkimuksen tunnusmerkkejä.

”Voiko näitä tosiaan julkaista kuka vaan?”

Keskustelua ja kysymyksiä herättivät videoiden väärentäminen ja somen mahdollisuudet virheellisen ja valheellisen tiedon levittämisessä. Vaikka kaikki osallistujat ovat ainakin Facebookissa, sen toiminta ja algoritmit, joiden perusteella sisältö määrittyy, olivat tuntemattomampia.
Ihmisille, jotka eivät ole viettäneet internetissä paljon aikaa tai tutustuneet sen ilmiöihin, voi sivuston arvioiminen tai luotettavan lähteen löytäminen olla haastavaa. Uutismedioilta näyttävien sivujen asenteellisuutta ja luonnetta ei välttämättä tunnisteta. Medialukutaito ja käsitteet kuten meemit, Facebook-sivujen ja -ryhmien ja somen toimintamekanismien tunteminen on tärkeää internet-ilmiöiden ymmärtämiseksi. Ei riitä, että erottaa pakinan, mielipidekirjoituksen, satiirin, uutisartikkelin ja tutkimuksen toisistaan, vaan internetin ja somen toimintaa ilmiöineen täytyy ymmärtää laajemmin erottaakseen eri sisältöjen nyanssit ja referenssit.

“Kaveri oli jakanut Facebookissa jutun “Näin minä rikastuin”. Kommenteissa hän sanoikin, että en minä tätä ole julkaissut.”

Mikä työpajoissa toimi, mitä olisi voinut tehdä toisin?

• Saimme työpajoista todella hyvää palautetta: aiheen käsittely huumorin avulla toimi hyvin, erilaisia harjoituksia ja tietoiskuja oli monipuolisesti, joten aika ei käynyt pitkäksi.
• Valeuutisten tehtailu oli hauskaa ja lisäsi työpajan toiminnallisuutta: osallistujat keksivät monipuolisesti erilaisia valeuutisia.
• Videot toimivat hauskana ja monipuolisena sekä keskustelua herättävänä johdantona aiheeseen.
• Sivistyssanoja on hyvä välttää ja termit täytyy avata huolellisesti. Selkokielisyys tekee työpajasta helposti lähestyttävämmän.
• Työpajassa olisi hyvä käydä lyhyesti ja selkeästi läpi, mitä tarkoittaa ammattijournalismi ja tieteellinen tieto.

Koska tilausta ja tarvetta tämän tyyppiselle työskentelylle selvästi on, aiomme jatkaa työpajojen järjestämistä. Suunnitelmissa on yhteistyötä lähikirjastojen kanssa ja medialukutaidon nostamista keskiöön mediataitoviikolla D-asemien somekanavissa ja kohtaamisissa.

Kirjoittajat ja pajojen vetäjät Vili Kinnunen, Anne Tauriainen, Taru Tuomola ja Annamarika Väekäs toimivat yhteisötyöntekijöinä Kallion, Kannelmäen ja Kontulan D-asemilla Helsingissä. D-asemat ovat Diakonissalaitoksen kaikille avoimia yhteisön kohtaamispaikkoja ja kansalaistoiminnan keskuksia, joissa toiminta on alueelta nousevien toiveiden ja tarpeiden mukaista.

Lähteet

Videot:
YLE: Valheenpaljastaja – miksi valheisiin uskominen houkuttaa? 
YLE: Ole valppaana netissä – tätä kaikkea voit kohdata. 

Tietopaketti:
Euroopan parlamentti: Tunnista valeuutiset