Vapaaehtoistyö tuo merkityksellisyyttä

Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuden asioita yhteiseksi hyväksi. Samalla tarjoutuu tilaisuus hahmottaa itselle tärkeitä asioita, joiden puolesta haluaa toimia. Tällaisen merkityksellisyyden pohtimiselle voi olla paikkansa myös sosiaalipolitiikassa.

Kuvassa Kanssalan tekijät Tarja Jalli, Saara Simonen ja Joonas Timonen.

Diakonissalaitoksella toimi vuosina 2018–2021  Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA rahoittama Kanssala-hanke, jossa on innostettu helsinkiläisiä vapaaehtoistoiminnan pariin. Kanssala toimi “yhtenä luukkuna”, josta helsinkiläiset päätyivät vapaaehtoisiksi eri järjestöihin ja yhteisöihin.

Luukun kautta kolmekymppinen toimittaja hyppäsi vetämään nuorteniltoja, hoitovapaalla oleva vanhempi lämpeni yksinasuvan vanhuksen arjenkaveriksi ja suuntaansa etsivä nuori syttyi kokeilemaan lastenkeron vetämistä. Noin 500 yksilöä kulkeutuikin kauttamme vapaehtoiseksi noin sataan eri yhteisöön.

Työskentelimme hyvin erilaisten helsinkiläisten kanssa: “asiakkaitamme” olivat kaikki vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet helsinkiläiset. Kohtasimmekin rikkaan kaartin kaupunkilaisia: työttömiä nuorukaisia, kiireisiä ruuhkavuosilaisia, vastaanottokeskusarkeen turhautuneita turvapaikanhakijoita, mielenterveyskuntoutujia ja niin edelleen.

Vapaaehtoisena voi vaikuttaa

Ihmiset kertovat usein saavansa paljon vapaaehtoistoiminnasta. Maijulle (jutussa esiintyvien henkilöiden nimet ovat keksittyjä) vapaaehtoistyö hoivakodissa oli tapa tehdä jotain iäkkäiden hyväksi, kun oma isä oli jo liian huonossa kunnossa: “Oma isäni on hengityskoneessa. En paljoakaan voi hänen eteensä tehdä, joten tuntuu, että täällä voin vaikuttaa.”

Vapaaehtoistyössä tavataan myös uusia ihmisiä ja samalla elämänkuvat avartuvat. Liisa havahtui vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden kohtaamiin haasteisiin: “Silmät avautuivat turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyen.” Hoitokodin vapaaehtoinen Maiju taas sai kosketuksen vanhustenhuollon rajuunkin arkeen: ”Olen päässyt näkemään suomalaisen vanhainkodin elämää. Se on joskus rankkaa.”

Aina ei kuitenkaan ollut kyse vain uusista näkökulmista ja ylevistä arvoista. Kieliryhmää vapaaehtoisena ohjanneelle Samille tärkeintä oli ”tunne, että minua tarvitaan”.  Saman kieliryhmän Virve kertoi saaneensa ryhmästä ”uuden ystävän, jonka kanssa voin jakaa aikaani”. Suomeen juuri tullut Martin taas halusi vapaaehtoistyöhön edistääkseen työllistymistään. Moni sosiaalipalveluiden työntekijä ottikin meihin yhteyttä, koska uskoi vapaaehtoistoiminnan tuovan asiakkaidensa elämään jotakin uutta ja hyvää.

Vapaaehtoistyö tuo arkeen rakenteita

Olemmekin tehneet tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja vapaa-ajan palveluita tarjoavien kaupungin ja järjestöjen työntekijöiden kanssa. Yhteistyön yleisin kysymys on ollut se, voisiko vapaaehtoistyö auttaa ihmisiä pääsemään omassa elämässään eteenpäin.

Onko kansalaisyhteiskunnasta sosiaalipolitiikan välineeksi? Haastattelimme hankkeessa reilua 70 helsinkiläistä vapaaehtoistyöhön osallistumisesta. Vastausten mukaan hyvätuloisten osallistumista rajoittaa usein ajanpuute, mutta haastavissa elämäntilanteissa kyse on pikemminkin arkea tukevien rakenteiden puuttumisesta. Työ- ja koulutuspaikkaa vailla oleva Minka esimerkiksi halusi osallistua vapaaehtoistyöhön, koska ”haluan tehdä osani ilmastokriisin taltuttamiseksi”, mutta työttömyys esti vapaaehtoistyön.

Toisaalta tapasimme myös monia, joille vapaaehtoistyö oli tapa tuoda arkeen mielekkyyttä ja rakenteita. Alkoholismista kärsineelle Karille vapaaehtoistyö seurakunnassa oli tapa pysyä raittiina: ”On kiva, että viikonlopuksi on tekemistä, ettei tule tarttuneeksi pulloon.” Työttömäksi jääneelle Kaijulle vapaaehtoistoiminta piti mielen virkeänä töidenhaun lomassa:

Toiminnassa oli merkityksellistä se, että työttömänä pääsin pari kertaa viikossa ’töihin’.

Vapaaehtoistyö palautuu merkityksellisyyteen

Usein puhe vapaaehtoistyöstä palautuikin merkityksellisyyden kokemukseen. Kansalaisyhteiskunnallinen toiminta voi olla hyvä tilaisuus miettiä, mikä on itselle elämässä tärkeää. Työn lomassa meille tarjoutui tilaisuus keskustella ympäristöliikkeessä toimivan Markuksen kanssa. Markus sai aktivisminsa vuoksi vihapostia ja toiminta oli muutenkin kuluttavaa, mutta samalla elämä tuntui merkitykselliseltä:

Aktivismi ei ole helppoa eikä kivaa. Samalla voin henkisesti paremmin kuin koskaan, koska teen enemmän oikeita asioita kuin koskaan.

Tällaisen merkityksellisyyden pohtimiselle voi olla paikkansa myös sosiaalipolitiikassa. Kun ollaan kiinnostuneita ihmiselle merkityksellisistä asioista, on uskoaksemme mahdollista päästä tärkeiden ja ajassa kiinni olevien kysymysten äärelle. Samalla saatamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa on piirun verran helpompi ratkoa yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia ja käsillä olevaa ympäristökriisiä.

Kirjoittaja Saara Simonen työskentelee Diakonissalaitoksen kansalaistoiminnassa.