Veli-Pekka Karri ja Aino Miettinen: Kehitysvammaisten parhaaksi

Palvelujohtaja Veli-Pekka Karri on työskennellyt monenlaisissa tehtävissä, joiden tarkoitus on turvata kehitysvammaisille omannäköinen ja turvallinen elämä. Vaikka työ on muuttunut hänen uransa saatikka viime vuosisadan aikana, työn arvot ja periaatteet ovat pysyneet samana.

Sattuma toi palvelujohtaja Veli-Pekka Karrin Diakonissalaitokseen. Hänen siskonsa mainitsi alkukesällä 1999, että kehitysvammaisten parissa olisi töitä tarjolla.

Karri oli vastikään aloittanut sairaanhoitajaopinnot, mutta kehitysvammaisten kanssa työskentelystä hänellä ei ollut mitään kokemusta.

Hän oli kuitenkin kyllästynyt kuljetus- ja varastotyöhön ja päätti käydä työhaastattelussa.

”Ensi kesänä on vierähtänyt 25 vuotta samalla työnantajalla. Minulla ei ole ollut valittamista työtäni eikä alaa kohtaan, vaikka työskentely oli ajoittain raskasta.”

Karrin ensimmäinen työtehtävä oli hoitoapulainen. Opintojen jälkeen hän jatkoi sairaanhoitajana ja siirtyi myöhemmin osastonhoitajan tehtävään.

Hän viihtyi yksiköissä paitsi työtovereittensa myös asukkaiden vuosi.

”Monet heistä olivat huikeita persoonallisuuksia.”

Vaihtelunhalu vie eteenpäin

Kehitysvammaisten parissa Veli-Pekka Karri työskenteli vuoteen 2016 saakka. Sen jälkeen hänen työnsä on ollut hallinnollista.

Palvelujohtajan tehtäviin Karri siirtyi uusien haasteiden ja vaihtelunhalun vuoksi. 2,5 vuotta sitten hänelle tarjoutui mahdollisuus johtaa vielä isompaa kokonaisuutta eli siirtyä Rinnekotien palvelujohtajaksi.

”En ole koskaan halunnut sulkea ovia katsomatta, mitä niiden takaa voi löytyä.”

Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen valtakunnallinen yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa palveluita erityisryhmille.

Karrin vastuulla ovat pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien yksiköt, ja hänen kollegansa, palvelujohtaja Hanna Ekmanin vastuulla ovat muun Suomen yksiköt.

Karrin johtamista yksiköistä lähes kaikki tarjoavat palveluita kehitysvammaisille. Työhön kuuluu esimerkiksi palveluiden lainmukaisuuden varmistamista, johto- ja ohjausryhmiin osallistumista, sidosryhmien tapaamista, taloudenseurantaa, raporttien laatimista, liiketoiminnan kehittämistä ja niin edelleen.

”Työn päätarkoitus on varmistaa palveluidemme vaatimuksenmukaisuus siten, että kukin kehitysvammainen voidaan kohdata yksilönä.”

Uudet vaatimukset, vanhat arvot

Karri kulkee työssään sisar Aino Miettisen viitoittamalla polulla. Miettinen oli käynnistämässä Diakonissalaitoksen kehitysvammatyötä ja työskenteli myös laitoksen johtajana.

Alusta lähtien kehitysvammatyöhön on kuulunut myös kuntouttavaa otetta, mutta toiminta nähtiin pitkälle laupeuden työnä.

Nykyään kehitysvammatyön sisältö ja sen johtaminen on tarkasti säädeltyä ja määrättyä: minkälaisia palveluita tuotetaan, minkä verran, millaisilla työntekijöiden tuntimäärillä, minkä verran harrastusmahdollisuuksia tarjotaan ja niin edelleen.

”Toiminta on nykyään liiketoimintaa ja eri tavalla tavoitteellista kuin ennen. Työn arvot ja periaatteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet.”

Johtajan työ on jatkuvaa oppimista

Palvelujohtajana Veli-Pekka Karri huolehtii myös siitä, että henkilökunnalla on hyvät työskentelyolosuhteet. Jos henkilökunta voi hyvin, se heijastuu suoraan asukkaisiin.

Kuitenkin myös työntekijöiden pitää kantaa vastuuta sekä omastaan että yhteisön hyvinvoinnista.

”Sanoin taannoin vastavalmistuneille lähihoitajille pitämässäni puheessa, että jokainen voi itse päättää, miten toimii työyhteisössä. Työnantaja voi puuttua tilanteisiin jossain määrin, mutta lopulta jokainen vaikuttaa työyhteisöön itse omalla toiminnallaan.”

Karria auttaa johtajan tehtävässä se, että hän on työskennellyt itsekin hoitajana niin pitkään.

”Mutta ajat muuttavat, ja minun pitää johtajana oppia koko ajan lisää.”

Veli-Pekka Karri työskentelee sisar Aino Miettisen aloittamalla tiellä kehitysvammaisten hyväksi. Vaikka työn sisältö on monin tavoin muuttunut, yksi perustehtävistä on edelleen mahdollistaa kehitysvammaisille omannäköinen elämä.

Aino Miettinen käynnisti kehitysvammatyön

”Meidän maassamme on paljon mukaan tulijoita, mutta harvoja alullepanijoita”, on kirjailija Zacharias Topelius todennut Diakonissalaitoksen perustajasta Aurora Karamzinista. Yksi Auroran ajan jälkeen laitokseen tulleista on sisar Aino Miettinen (1885–1980).

Aino Miettinen opiskeli yliopistossa matematiikkaa, mutta valitsi elämänurakseen diakonissan tehtävän vuonna 1913. Siihen hänet vihittiin viisi vuotta myöhemmin.

Sisar Aino oli keskeisessä asemassa, kun Diakonissalaitos käynnisti kehitysvammatyön vuonna 1927. Työ sai alkunsa kahden pienen pojan hoidon myötä Diakonissalaitoksen sisarkodin ullakkokerroksessa.

Kun tieto tästä levisi, alkoi Diakonissalaitos saada tiedusteluja hoitopaikoista.

Mallia tanskalaisista hoitolaitoksista

Sisar Aino lähetettiin opintomatkalle Skandinaviaan ja Saksaan hankkimaan lisätietoa työalasta, jotta erityisen kehitysvammaisten hoitolaitoksen perustaminen olisi mahdollista.

Useamman kuukauden kestäneellä matkalla sisar Ainon keskeinen havainto oli, että tanskalaisissa hoitolaitoksissa pyrittiin tekemään kaikki mahdollinen lasten kehittämiseksi.

Diakonissalaitos avasi lokakuussa 1930 Rinnekodin hoitolaitoksen Töölönlahden rannalle Helsinkiin. Sisar Aino ei vielä silloin asettunut sen johtoon, sillä hän työskenteli oppilaskodin johtajana.

Rinnekodissa ryhdyttiin kuitenkin toteuttamaan Ainon tuomia oppeja muun muassa lasten motoristen taitojen kehittämiseksi voimistelun ja askartelun avulla. Diakonissalaitoksen – ja sisar Ainon – pitkäntähtäimen tavoitteena oli hankkia tila, jossa saisi olla oma itsensä ja jossa kukin tekisi kykyjensä mukaista työtä niin, että osaaminen ja henkilökohtaiset taipumukset tulisivat parhaiten yhteisön käyttöön. Tällaiset puitteet tarjoaisi maaseutu.

Sisar Aino Miettinen.

Eläkepäivät entisellä työpaikalla

Tavoite toteutui kesällä 1939, jolloin ensimmäiset asukkaat ja hoitajat muuttivat Skogbyn tilalle Espooseen. Tilan hankintaan oli vaikuttanut vahvasti sisar Ainon kokemukset tanskalaisesta kylämäisestä omavaraisesta yhteisöstä, jossa harjoitettiin myös maataloutta.

Sisar Aino Miettinen työskenteli Rinnekodin johdossa vuodet 1938–1959. Eläkkeelle jäätyään hän jäi asumaan hoidokkiensa keskelle.

Kahdesta pojasta kasvoi satojen hoidokkien laitos, jota kehitettiin uusien sukupolvien ja uusien ajatusten mukaisesti.

Sisar Aino kuoli vuonna 1980. Hän oli rohkea ja eteenpäin suuntautunut, kuten Aurora. Alullepanija.

Tekstit: Jaana af Hällström ja Anne Ignatius. Kuvat: Diakonissalaitoksen valokuva-arkisto ja Susanna Kekkonen