Viestejä Diakonissalaitoksesta painettuna ja digitaalisesti 130 vuotta
29.10.2024
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun Diakonissalaitos alkoi julkaisemaan omaa sidosryhmälehteä. Tässäkin laitos on ollut yksi edelläkävijöistä maassamme. Nykyisin kotiin kannetun paperilehden tilalle sähköpostilaatikkoon tulee tilattuna 11 kertaa vuodessa ilmestyvä digitaalinen ”Ihmisarvouutisia”-uutiskirje. Ja sosiaalisen median kautta useammin.
Ajatukset oman, diakoniaa ja laitoksen tapahtumia käsittelevästä lehdestä syntyivät vuonna 1893. Johtajattarena oli tuolloin Lina Snellman ja johtajana samana vuonna aloittanut Carl Gustaf Olsoni – lehti oli heille väline tehdä diakoniaa maassamme tunnetuksi. Joulukuussa 1893 ilmestyneen kahdeksansivuisen koenumeron jälkeen aloitettiin seuraavan vuoden alussa säännöllisesti ilmestyvän lehden julkaiseminen. Lehdessä seurattiin valppaasti sekä kotimaan että ulkomaiden tapahtumia sekä kerrottiin laitoksen omista keskeisistä tapahtumista kuten vuosijuhlasta, saaduista lahjoituksista ja sisarten työaloista. Lehden voi katsoa olleen yhteiskunnallinen, siinä julkaistiin Jumalan sanan lisäksi muun muassa keskustelua köyhäinhoidosta ja uutisia kansainvälisen diakonian virtauksista.
Monen julkaisijan Betania
”Diakonissalaitoksesta Helsingissä” tai kuten nimi ruotsiksi oli ”Från Diakonisshuset i Helsingfors” ilmestyi vuoteen 1902 asti, jolloin se antoi tilaa Betanialle. Uuden lehden tarkoituksena oli käsitellä kaikkia sisälähetyksen alaan liittyviä asioita. Betaniaa julkaisivat vuoteen 1908 asti Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin Kaupunkilähetys, Ev. lut. Pyhäkouluyhdistys ja Suomen Lähetysseura. Lehtien sisällössä oli luonnollisesti julkaisijoiden toiminnasta kertovia uutisia ja artikkeleita. Vuosina 1909–1911 Betanian ainoa julkaisija oli Helsingin Diakonissalaitos. Vuosiksi 1912–1925 julkaisijakumppaniksi saatiin Viipurin Diakonissalaitos.
Jälleen oma Viesti
Vuodesta 1926 alkaen Helsingin Diakonissalaitos ryhtyi jälleen julkaisemaan omaa lehteä, nyt nimellä ”Viesti Helsingin Diakonissalaitoksesta” / Hälsning från Helsingfors Diakonissanstalten”. Ulkoasu uudistettiin, mutta sisällön tavoite pysyi entisellään: lehti tahtoi muistuttaa ainoasta ja tarpeellisesta ja herättää rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa. Vuosina 1960–1964 lehti ilmestyi nimellä Diakonia ja tästä lehdestä muodostui vähitellen koko diakonian kentän yhteinen äänenkannattaja.
Viesti / Hälsning herätettiin uudelleen henkiin vuoden 1965 alussa. Lehteä ei enää julkaistu erillisinä suomen- ja ruotsinkielisinä numeroina vaan nyt jokaisessa numerossa oli lyhyt ruotsinkielinen osuus.
Viestissä kerrottiin laitoksen tapahtumista, lisäksi siinä oli diakoniaan liittyviä kirjoituksia ja hartauskirjoituksia. Tärkeä sisältö oli diakonissaperinne ja vakiouutisina edesmenneiden sisarten nekrologit. 1980-luvulla lehti sai myös henkilöstölehden piirteitä, mutta sellaisena konsepti ei oikein toiminut. Oli uudistuksen aika, sillä Diakonissalaitos oli ostanut terveyspalveluja tuottavia yrityksiä, joiden henkilöstö ei tuntenut Viesti-lehteä omakseen. Tarvittiin hajanaisen konsernin yhdistäjää ja äänitorvea.
Henkilöstölehtien kausi
Viestin rinnalle perustettiin erillinen henkilöstölehti MeDia vuonna 1991. Sen toimituskunnassa oli edustus tytäryrityksistä Diacor Terveyspalvelut Oy ja sairaala Sanerva. Ensimmäisessä pääkirjoituksessa lehden luvattiin olevan avoin ja käsittelevän kipeitäkin asioita, ilojen jakamisesta puhumattakaan. Lehtiä ehti ilmestyä 31 vuoden 1998 loppuun mennessä, jolloin lehti lakkautettiin. Julkaisijoiden joukko oli tuolloin laajentunut kuuteen; sairaala Sanervaa ei enää ollut mutta säätiön ja Diacorin oheen olivat liittyneet Medi-Metro, Forssan Lääkärikeskus, Hotelli Aurora ja HDL-Talot Oy. Lehden lakkauttamisen syynä oli kasvanut Diacor, joka pyrki omilleen. Tähän liittyi myös yhtiön oman henkilöstölehti Diacorilainen perustaminen. Säätiön puolella alkoi ilmestyä painotuotteena Helsingin Diakonissalaitoksen tiedote, joka oli lähinnä sosiaali- ja koulutustoimen tiedotuslehti. Tiedotteen nimi muutettiin vuonna 1999 D-mailiksi ja sen julkaisemista jatkettiin vuoden 2001 loppuun. Lehti oli luettavissa myös tuoreilla www-sivuilla. Painetun lehden rinnalla henkilöstölle oli jaettu jo vuodesta 1973 alkaen tulosteena ajankohtaisista asioista kertova viikkotiedote. Sen korvasi intra vuodesta 2006 alkaen.
Viestintää terveyspalveluista sidosryhmille
Vuonna 1987 Diakonissalaitos perusti terveydenhuollon tiedotelehden Foiben. Se keskittyi lääketieteeseen eli Diakonissalaitoksen sairaalaan ja sen oheistoimintoihin, Lauttasaaren Tutkimuskeskus Oy:ön (Diacor Terveyspalvelut Oy vuodesta 1989) ja sairaala Sanervaan liittyvään sisältöön. Lehti lähetettiin koko Suomen lääkärikunnalle sekä työterveyshuollon asiakkaille. Diakonissalaitoksen terveydenhuoltoryhmähän oli suurin työterveyspalvelujen tuottaja pääkaupunkiseudulla ja Sanerva Suomen ainoa yksityinen psykiatrinen sairaala. Foibe ilmestyi vuoteen 1991.
Diakonissalaitoksen juhliessa 125. toimintavuottaan vuonna 1992 julkaistiin kaksi ensimmäistä Terveysviestiä. Tabloid-kokoinen lehti jaettiin kaikkiin pääkaupunkiseudun kotitalouksiin. Se julkaistiin vuoteen 1999 Diakonissalaitoksen terveyspalveluja esittelevänä lehtenä ja sen jälkeen Diacor Oy:n asiakaslehtenä. Lehden nimi muutettiin myöhemmin muotoon Diacor.
Viesti-lehdellä oli vielä tehtävänsä
Perinteikkään Viesti-lehden katsottiin toimivan edelleen yhteydenpitovälineenä mm. sisarten ja seurakuntakuraattoreiden, luottamushenkilöiden, muiden laitoksen ystävien ja sidosryhmien välillä. Vuonna 1994 lehdelle hankittiin ulkopuolinen graafikko ja ulkoasua uudistettiin. Lehden ilmestymiskertoja harvennettiin kahteen kertaan vuodessa. Vuonna 2002 lehdestä tehtiin kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä uutismainen julkaisu, jossa pyrittiin sanomalehtimäiseen ulkoasuun ja aiempaa nopeampaan tiedonvälitykseen. Tätä kautta kesti vuoteen 2005.
Viesti uudistuu vahvasti 2000-luvulla
Viestin päätoimittajina toimivat vuoteen 1989 saakka Diakonissalaitoksen johtajat Olsonista Vuorelaan. Vuonna 1990 päävastuu lehdestä siirtyi Diakoniaopiston diakoniakoulutuksesta vastaaville. Lehden päätoimittajaksi kutsuttiin opiston diakoniakoulutuksen ja -tutkimuksen yksikön johtaja TK Olli Holmström, joka hoiti tehtävää kymmenisen vuotta. Vuonna 2000 päätoimittajaksi tuli jälleen johtaja, laitosta vuodesta 1987 johtanut Tapani Vuorela ja vuosina 2002–2005 johtaja Antti Lemmetyinen. Vuodesta 2006 alkaen tehtävää ryhtyi hoitamaan vastanimitetty viestintäpäällikkö Markku Niskanen. Toimitustyötä ryhdyttiin toteuttamaan yhdessä asiakaslehtien tekemiseen erikoistuneen Alma Lehdentekijät Oy:n kanssa. Uudistuksen tavoitteena oli vahvistaa Diakonissalaitoksen roolia suomalaisen arvokeskustelun luojana ja ylläpitäjänä. Lisäksi haluttiin edistää laitoksen arvomaailman tunnettuutta, ydinviestinä ” Jokaiselle oikeus olla ihminen”. Lehdestä muotoutui kantaaottava syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten puolestapuhuja.
Sisältövastuu kokeneille journalisteille
2010-luvulla Diakonissalaitos alkoi jälleen itse lehden julkaisijaksi, lehden kokoa uudistettiin ja lehdelle palkattiin vuoden 2014 lopulla laitoksen ulkopuolinen päätoimittaja. Hänellä oli sisältövastuu eivätkä lehdessä esitetyt ajatukset välttämättä siis edustaneet Diakonissalaitoksen virallisia kantoja. Päätoimittajana aloitti Elina Grundström. Kokeneen, jo aikaisemmin lehteen kolumneja kirjoittaneen toimittajan palkkaaminen liittyi haluun ryhtyä julkaisemaan vakavasti otettavaa journalismia, joka loisi vastavoimaa hallitsevalle talouspuheelle. Grundströmin kausi jäi lyhyeksi ja toimittaja Riku Siivonen otti lehdestä vetovastuun kesken vuotta 2015. Hänen luotsaamansa lehti voitti Viestinnän ammattilaiset ry:n ProComin kilpailussa parhaan asiakaslehden palkinnon vuonna 2016. Viestin viimeinen numero ilmestyi vuoden 2017 lopulla. Toimitusjohtaja Olli Holmström totesi pääkirjoituksessaan, että hienon ja pidetyn lehden lakkauttamispäätöksen taustalla olivat taloudelliset syyt ja strategia panostaa digitaaliseen viestintään. Samalla hän toivoi mahdollisimman monen lukijan siirtyvän uutiskirjeen tilaajiksi tai jatkamaan yhteydenpitoa Diakonissalaitoksen ystävänä.
Voit lukea Viestien näköislehdet 2014–2017 tästä linkistä.
Uutiskirje Viesti Diakonissalaitokselta alkoi ilmestyä 11 kertaa vuodessa. Vuoden 2024 alussa kirjeen nimeksi muutettiin Ihmisarvouutisia. Viestinnässä keskeisenä välineenä on myös nopean viestinnän ja kommunikaation sosiaalinen media ja sen monet sovellukset: Facebook, Instagram, X ja Linkedin.
Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksella viestinnän asiantuntijana ja intendenttinä. Hän on erikoistunut Diakonissalaitoksen historiaan.