WorkPilots-alusta mahdollistaa keikkatöiden tekemisen Diakonissalaitoksen asiakkaille

5.8.2024

WorkPilots-alusta on tarjonnut Diakonissalaitokselle uudenlaisen tavan osallistaa asiakkaitaan erilaisten työtehtävien kautta. Alustan avulla Diakonissalaitos on tarjonnut töitä tähän mennessä lähes 150 ihmiselle, joiden on ehkä muutoin vaikea työllistyä. Keväällä toteutetun kyselyn mukaan työkeikat lisäsivät merkittävästi uskoa omiin kykyihin. 

Neljä henkilöä istuu pöydän ääressä ja keskustelee. Keskellä on iso paperi, johon on kerätty posti-it lappuja. Yksi henkilöistä kirjaa keskustelua lapulle.

WorkPilots-alustan käyttäjille toteutetun kyselyn mukaan työkeikat ovat lisänneet uskoa omiin kykyihin. Vasemmalla kuvassa kyselyn toteuttaja, korkeakouluharjoittelija Christina Jokinen.

Diakonissalaitos otti noin puolitoista vuotta sitten käyttöön WorkPilots-alustan. Alusta on mahdollistanut palkkioperustaisen keikkatyön tekemisen eri palveluissa oleville asiakkailleen. Alkukevääseen mennessä työkeikkoja oli tarjottu yhteensä 143 henkilölle.  

“WorkPilotsin käyttöönoton myötä asiakkaamme ovat päässeet vaikuttamaan ja osallistumaan aiempaa enemmän Diakonissalaitoksen toimintaan”, toteaa alustan pääkäyttäjä ja Kokonaisena työssä -hankkeen projektipäällikkö Emma Kallunki. 

Nuorten ohjelma on hyödyntänyt alustaa nuorten osallisuuden lisäämiseen

Diakonissalaitoksella WorkPilots-alustaa on hyödynnetty monilla tavoin eri toiminnoissa. Yksi näistä on Nuorten ohjelma, jonka tavoitteena on tehdä tilaa erilaisille nuorten äänille yhteiskunnassa ja löytää uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää nuorten kokemustietoa. Alusta on toiminut väylänä tarjota nuorille erilaisia mahdollisuuksia, joiden kautta he ovat päässeet esimerkiksi suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa, puhumaan nuorten tilanteesta erilaisiin tilaisuuksiin ja keskustelemaan päättäjien kanssa, tekemään sisältöä sosiaaliseen mediaan sekä kirjoittamaan mielipidekirjoituksia.  

“Tällä kaikella olemme pyrkineet edistämään sitä, että nuorten kokemustieto ja nuorten moninaiset äänet pääsisivät paremmin kuuluviin, toteaa Emma. “Nuoret saavat toivoa siitä, kun heidän osaamisensa huomataan ja sitä arvostetaan”, hän lisää. 

Kolme ihmistä seisoo vierekkäin esiintymislavalla.

Diakonissalaitoksen asiakkaat ovat päässeet tekemään monenlaisia työkeikkoja WorkPilots-alustan kautta. Shayegh (keskellä) juonsi elokuisen Korttelijuhla-tapahtuman yhdessä Emma Kallunkin (oikealla) kanssa.

Nuorten usko omiin kykyihin lisääntyi keikkatöiden myötä

Nuorten ohjelma kartoitti keväällä käyttäjäkyselyn avulla, millä tavoin nuorten osallisuus on lisääntynyt työmahdollisuuksien myötä ja mitä merkitystä työkeikkojen tekemisellä on ollut haavoittuvassa asemassa oleville nuorille. 

Kyselyyn vastanneiden nuorten kokemukset psyykkisestä ja sosiaalisesta osallisuudesta olivat selkeitä: toimeksiantoja tehneistä henkilöistä suurin osa oli täysin samaa mieltä siinä, että työkeikat toivat heille mielekästä tekemistä ja että työkeikat lisäsivät arvostuksen ja luottamuksen tunnetta. Vastaajat kokivat, että heihin luotetaan ja että työnantajat arvostivat heidän osaamistaan ja työpanostaan. Työympäristö myös koettiin fyysisesti ja psyykkisesti turvalliseksi. 

Työkeikkojen myötä usko omiin kykyihin kasvoi merkittävissä määrin, ja ryhmään kuulumisen tunteen lisääntymistä havaittiin 79 prosentilla vastaajista.  

Merkittävää on myös se, että suuri osa vastaajista oli sitä mieltä, että työkeikat olivat vahvistaneet tunnetta siitä, että omaan elämään pystyi vaikuttamaan positiivisella tavalla. Lisäksi vastaajista 83 % koki vahvasti pystyneensä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Iso osa vastaajista oli myös täysin samaa mieltä, että ymmärrys omasta kokemusosaamisesta ja sen hyödyntämisestä lisääntyi. 

Kyselyyn vastasi 17 % Diakonissalaitoksella työkeikkoja tehneistä. Kyselyn toteutti korkeakouluharjoittelija Christina Jokinen keväällä 2024.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: