Yhdessä elämisen taito on se, mitä Suomi tarvitsee – tuli mitä tuli

2030-luvun lopun Suomi näyttää tutkijan diassa vaisulta ja autiolta. Muutamat haaleanpunaiset läikät markkeeraavat mahdollisia uudenlaisen Suomen kasvukeskuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi Mathildedal tai Levi, joissa luovat alat, kierto- ja alustatalous ja ehkä yhteisöasuminen kukoistavat. Niissä  muuttovirta on sisään-, ei poispäin. Etelärannikolla sykkii laajeneva tummanpunainen metropolipallukka. Tässä blogissa erityisasiantuntija Laura Hakokönkään ajatuksia kaupungistumisesta ja kansalaistoiminnasta.

On varmaa, että Suomen kaupungistuminen etenee

Yritykset, työpaikat ja maahanmuutto sekä globaali kiinteistöbisnes ovat 2000-luvun ajan keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin. Pääkaupunkiseutu vetää väkeä työn perässä niin kotimaasta kuin maailmaltakin. Se on hyvä asia Helsingille, mutta samalla kasvava pääkaupunki saa kaikkien maailman metropolien tapaan suuret sosiaaliset ongelmat, eri asuma-alueiden välisen eriarvoisuuden ja mahdollisen polarisaation. Muut kaupungit taas pienenevät, palvelut niissä vähenevät ja kiinteistöjen arvo laskee – ja näivettymiskierre kiihtyy.

Uudemmatkin muutoksen ajurit, kuten kipeästi tarvittavat ilmastonmuutoksen hillintäpyrkimykset, digitalisaation keskittyminen sekä julkisen palveluverkon harventuminen, kiihdyttävät 2020- ja 2030-luvuilla kaupungistumista edelleen, arvioivat kaupungistumisen tutkijat*.

Viimeisimmät väestörakenteen katsannot synkentävät harvaanasutun Suomen kuvaa. Muita pohjoismaita huomattavasti pienempi syntyvyys ja väestön ikääntyminen yhdessä johtavat meillä Suomessa huoltosuhteen dramaattiseen ja muita maita nopeampaan heikkenemiseen. Nordregion-tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Mats Stjernberg on tarkastellut paitsi pohjoismaiden välisiä eroja myös paikkakuntien välisiä eroja kunkin maan sisällä**. Esimerkiksi Kainuun ja pääkaupunkiseudun ero on suurempi kuin Suomen ja Ruotsin välinen ero. Suomessa on kuntia, joissa jopa 40 %  asukkaista on niin vanhoja, että heillä on alle 15 vuotta Suomen keskimääräiseen elinajanodotteeseen.

Mutta kaupungistuminen ei etene vääjäämättä kuin hirmumyrsky

Siihen voidaan vaikuttaa muun muassa järkevillä ja monikärkisillä talous- ja yhteiskuntapoliittisilla toimilla.

Eikä pidä unohtaa kansalaisyhteiskuntaa. Ihmiset tarvitsevat myös uusille paikkakunnille muuttaessaan toisia ihmisiä ja mahdollisuuksia toimia yhdessä muiden kanssa. Tarvitaan entistä monipuolisemmin tuotettuja tapoja ja paikkoja, joissa erilaiset ja eri ikäiset tapaavat toisiaan ja rakentavat uuden elämänsä tukiverkkoja yhdessä.

Suomalaisilla on valtavasti hyvää tahtoa ja halua toimia itsensä ja muiden hyväksi, eikä mikään viittaa siihen, että meistä tulisi itsekkäämpiä tulevaisuudessakaan. Ihmisiä tuskin kuitenkaan motivoi kansalaistoimintaan halu tulla hoivalaitosten lisäkäsipareiksi, osoittivatpa demografiakäyrät mihin suuntaan tahansa. He osallistuvat ja tekevät, koska haluavat ratkaista ongelmia ja toteuttaa unelmiaan – joihin voi sisältyä vaikkapa oman paikkakunnan elinvoiman palauttaminen paikallisesti tepsivillä luovilla keinoilla, joita ei ole vielä keksittykään.

Olemme Diakonissalaitoksella kokeilleet ja kehittäneet kansalaistoiminnan malleja ja innovaatioita kymmenkunta vuotta. Kokemuksemme on, että ihmisten synnynnäiset lähimmäistaidot ovat erinomaisia. Kaikkein aktiivisimmat ja kyvykkäimmät ihmiset itseorganisoituvat kansalaisliikkeiksi, jotka taklaavat isoja ja pirullisia ongelmia kuten ilmastonmuutosta ketterämmin ja älykkäämmin kuin jättimäiset kansainväliset organisaatiot tai perinteiset yhdistykset. Mutta kaikki muutkin, ihan kaikenikäiset ja kaikenlaiset ihmiset voimaantuvat, kun voivat auttaa muita, vaikuttaa asioihin ja tehdä merkityksellisiä asioita. Alkuun pääsemisessä avuksi saatetaan tarvita erilaisten ihmisten jouhevaa yhteen saattamista ja vuorovaikutusta fasilitoivaa otetta eli kansalaistoiminnan ammattilaisosaamista.

Muuttotappiokunnissakin voi elään onnellisina ja turvallisesti

Metropolialueella asuvien yhteisöt taas voivat rakentaa rauhanomaista rinnakkaiseloa ja vähentää eriarvoisuutta. Monipaikkaisuus saattaa yleistyä eli ihmiset elävät ja asuvat joustavasti eri paikoissa. Syntyy enemmän liikkumisen ja monisukupolvisen asumisen ja hoivan kollektiiveja tai jaettuja luovia ratkaisuja.

Myös tarkkanäköiset yritykset ja organisaatiot haluavat liittyä maailmaa parantaviin joukkoihin. Monet niistä jo kyselevät systemaattisen yhteisöjen vahvistamisen osaamisen perään: miten mahdollistaa se, että yhteisöön mahtuu ja siellä viihtyy mahdollisimman laaja ja moninainen ihmisten joukko? Miten uudistaa rakenteita niin, että yhteisöstä tulee huokoinen ja vastaanottavainen? Kuinka organisoitua ja liittyä muihin? Minkälaisia taitoja ja osaajia tarvitsemme huomenna? Verkostomaiset ja dialogiin kykenevät organisaatiot ovat tulevaisuuden selviytyjiä, oli meillä vastassa mitä tahansa.

Kansalaistoiminta vähentää ihmisten yksinäisyyttä, antaa kokemuksia vaikuttamisen mahdollisuuksista ja parantaa hyvinvointia. Se tuottaa viisaampia ja oppimiskykyisempiä yhteisöjä ja ehkäisee yhteiskunnan jakautumista. Yhdessä elämisen taito on huomisen universaali kansalaistaito.  Ja se opitaan tänään.

Laura Hakoköngäs
erityisasiantuntija, kansalaistoiminta

*Miksi Suomen kaupungistuminen jatkuu? Tässä linkki Politiikkapaperi 2020:1 (pdf).

Demos Helsinki ja Suomen Akatemian Strategisen neuvoston Urbanization, mobilities and immigration -hanke.

**Nordregionin State of the Nordic region -raportti julkistettiin helmikuussa 2020. Kussakin maassa järjestettiin kansallinen raportin julkaisutilaisuus.