Opas journalisteille: Kuinka kertoa siirtolaistaustaisista romaneista?

Suomalainen media on siirtolaisromaneista kirjoittaessaan keskittynyt hälyttävän paljon Suomeen; siihen mitä tapahtuu rajojemme sisäpuolella. Liikkuvan väestön todellisuutta ei kuitenkaan ole mielekästä käsitellä yhden valtion sisäisenä kysymyksenä: elämä on yleensä pirstaloitunut eri maihin. Itäeurooppalaisten valtioiden viranomaispäätökset ja kansallinen romanipolitiikka heijastuu Suomeen. Myös EU on uusimmassa romanistrategiassaan korostanut sitä, että romanien oikeudet tulee ymmärtää transnationaalisesta, eli kansallisvaltioiden rajat ylittävästä näkökulmasta. Yksilön kohdalla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perhe ja tukiverkosto ovat Romaniassa tai Bulgariassa, mutta ainoat toimeentulomahdollisuudet sekä rajallinen pääsy terveyspalveluihin Suomessa. Koronapandemian aikana suomalaismedia ei ole valitettavasti onnistunut antamaan kattavaa kuvaa romanivähemmistöjen hälyttävästi heikentyneestä tilanteesta Itä-Euroopassa; sorron todellisuudesta, joka heijastuu myös Suomeen. Maailmalta löytyy useita esimerkkejä aihepiirin journalistisesta käsittelystä globaalissa kriisitilanteessa.

Huomioi:
– Auta lukijaa ymmärtämään, mitä yhteiskunnallisia kehityskulkuja siirtolaisromanien elämäntodellisuuteen liittyy.
– Jos kerrot siirtolaisromanien lukumäärästä Suomessa (tai esimerkiksi saapumisista tai lähdöistä), kerro myös syistä ja seurauksia, jotka liikkumiseen vaikuttavat.

Etnisistä vähemmistöistä puhuttaessa etnisyyteen viittaaminen on ajoittain tarpeenmukaista, esimerkiksi romanien yhdenvertaisuutta tai erityiskysymyksiä käsiteltäessä. Romanisiirtolaisten kohdalla etnisyys mainitaan kuitenkin poikkeuksellisen usein, ja varsin vähäisin perustein: tieto romaniudesta ei liity jutun aihepiiriin eikä tuo mainittavaa lisää uutisen kokonaisuuteen. Toisinaan jutuista herää myös kysymys, kuinka journalisti on voinut olla tietoinen kuvassa tai jutussa käsitellyn ihmisen etnisestä taustasta? Etnisyyden mainitseminen, erityisesti yksittäisten negatiivisten tapahtumien yhteydessä, on myös omiaan leimaamaan tai jopa demonisoimaan tiettyjä yhteisöjä yksilöiden toiminnan perusteella. Se vahvistaa stereotypioita ja ennakkoluuloja, usein jopa “positiivisen” aihepiirin yhteydessä. Mikäli etnisyyteen viittaavan sanan käyttö on perusteltua, vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi “Itä-Euroopan romani”, “siirtolaistaustainen romani”, “romanisiirtolainen” tai “liikkuva väestö” – olkoonkin, että kaikissa noissa  ilmaisuissa on yleistämiseen liittyviä ongelmia. Käsitteistön on myös hyvä muovautua yhteiskunnallisen kehityksen myötä: monet romanisiirtolaiset ovat tätä nykyä elämänmuutosten myötä  “maahanmuuttajia”, “helsinkiläisiä/pietarsaarelaisia”, “yrittäjiä” jne.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös etnisyyteen viittaavan sanan sijaintiin: onko se otsikossa tai valokuvan yhteydessä, verkkolehden suurimmassa jutussa, artikkelin alussa vai lopussa, sanomalehden etusivulla vai sisäosassa?

Huomioi:
Mainitse uutisessa mukana olevien ihmisten etninen tausta vain, mikäli se on perusteltua ja aiheen ymmärtämisen kannalta välttämätöntä.

Itä-Euroopasta saapuvia romaneja kutsutaan suomalaisessa mediassa miltei säännönmukaisesti, kritiikittä “kerjäläisiksi” – riippumatta siitä, mitä he tekevät. Kerjäämisessä ei toki ole mitään väärää, se on viimesijaisimpia toimeentulon ja selviytymisen muotoja. “Romanikerjäläinen”-ilmaisulla viitataan mediassa kuitenkin liikkuvaan väestöön etnisyydestä riippumatta, ja kerjäläinen-sanaa käytetään ihmisistä, oli heidän toimeentulonsa tai työnsä mikä tahansa. Niin lehtikaupasta toimeentulonsa saavia kuin siivoojana työskenteleviä ihmisiä voidaan mediassa kutsua “kerjäläisiksi”, samoin huumekauppiaita. Suomalaisessa mediassa kerjäämisestä onkin tullut verbin sijasta identiteetti, josta on vaikea päästä eroon, ja joka tiuhaan käytetyn etuliitteensä vuoksi on varsin rodullistava sekä usein leimaava ja halventava. Kerjäläisyys ei ole etnisyys tai kulttuuri, vaan toimeentulon muoto ja elämäntilanne. “Kerjäläisyyttä” parempi ilmaisu on, tarvittaessa, “kerjäävä ihminen”.

Huomioi:
– Sanan “romanikerjäläinen” käytölle on perusteita äärimmäisen harvoin. Kerjäävä ihminen -sanapari tai kerjääminen verbinä sopivat juttuun silloin, kun kyse on rahan keräämisestä/pyytämisestä.
– Mikäli et käsittele uutisessa nimenomaan kerjääviä ihmisiä, vaan esimerkiksi siirtolaisromaneja, puhu “siirtolaisromaneista” – jutun näkökulman mukaisesti esimerkiksi hätämajoituksessa yöpyvistä tai vailla vakinaista asuntoa olevista Itä-Euroopan romaneista. Valitse sana kontekstin ja jutun aihepiirin mukaisesti (ks. edellinen kohta, nro 2).

Romanius on moninaista ja -ulotteista: yhteisöt, kulttuurit, suvut, sosioekonomia, kielivariantit, elinkeinot, tavat ja yksilölliset elämänvalinnat sekä eri maiden romanipoliittiset ratkaisut vaihtelevat, eivätkä Suomeen saapuvat siirtolaisromanit ole yksi yksittäinen ryhmä. Tästä huolimatta heistä kerrotaan usein varsin yhdenmukaisesti ja stereotyyppisesti, mikä yksinkertaistaa todellisuutta. Romaniyhteisöissä on myös omat vähemmistönsä, kuten missä tahansa ihmisyhteisössä: esimerkiksi vammaiset henkilöt, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja uskonnolliset vakaumukset. Intersektionaalisuuden ymmärtäminen on tärkeää myös romaniyhteisöjen kohdalla. Parhaimmillaan se näkyy monipuolisina romaniutta käsittelevinä media-aineistoina, haastatteluvalinnoissa ja erityiskysymysten käsittelyssä.

Stereotyypittelevässä journalismissa yksilö nähdään joko koko moninaisen yhteisön edustajana tai poikkeuksena säännöstä. Usein yhdellä sanalla, adjektiivilla tai ilmiöllä saatetaan kuvata suurta määrää erilaisia ihmisiä. Rinnakkain voi esiintyä kliseisiä ja negatiivisia stereotypioita (yhteydet rikollisuuteen, konfliktit, uhat, ihmiskauppa), romantisointia (eksoottisena esitetyt kulttuuriset elementit) ja sensaationhakuista, dramatisoivaa kieltä.

Negatiivisten stereotypioiden painottuessa representaatio vinoutuu, ja positiivisten asioiden esittäminen alkaa vaatia myös toimittajalta enemmän oivaltamista ja toisin ajattelemista. On myös tärkeää, ettei jotakuta ihmistä esitetä jonkin negatiivisen uutisen “kiintiöhahmona”, esimerkiksi kainalojutussa. Rasistinen ja syrjivä ajattelu on tärkeää asemoida kontekstiinsa: tiedotusvälineiden vastuulla on osoittaa, milloin kyse on yksilön (mahdollisesti syrjivästä) mielipiteestä, ja mitä esimerkiksi yhdenvertaisuus puolestaan edellyttää. Myöskään viihdettä tai huumoria ei ole sopivaa käyttää oikeutuksena loukkaamiseen tai herjaamiseen.

Huomioi:
-Älä sorru sensaatiohakuisuuteen, kun kerrot haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä.
-Varo yleistämästä yksittäistapauksia koko etnistä ryhmää koskevaksi ilmiöksi.
-Pyri kuvaamaan romaniyhteisöjen elämää laaja-alaisesti: tuo esille positiivisia asioita, moninaisuutta sekä esimerkiksi inspiroivaa samaistumispintaa romaninuorille.

On tärkeää, että mediatuotteiden kuluttajille välittyy se kokonaisuus, johon romanien tilanne sijoittuu – kuinka erilaisia todellisuuksia Euroopassa eletään, mutta kuinka samanlaisia syrjinnän rakenteet ovat eri puolilla. Vuonna 2021 esiintyviä haasteita, voimavaroja ja ongelmia taustoittaa vuosisatojen eurooppalainen romanihistoria valtaväestön etuoikeuksien puristuksissa.
Linkki: Eurooppalainen romanihistoria

Syrjinnän historia ja nykypäivä onkin myös valkoisuuden historiaa, valkoista vallankäyttöä ja esimerkiksi ennakkoluulojen syvyyttä. Siirtolaisromanien elämässä on kyse yksittäisiä  ihmisiä tai heidän liikkumistaan laaja-alaisemmasta ihmisoikeuskysymyksestä (linkki johtaa englanninkieliselle sivulle). Rasismin eurooppalaisten ilmenemismuotojen joukossa romanivastaisuudella ja -vihalla on oma, erityinen paikkansa. Näin ollen valkoisella valtaväestöllä on toimijuus ja vastuuta: romaniuden paikka rakentuu suhteessa valkoisiin etuoikeuksiin.

Linkki: Valkoisuuden historia, valkoisten vallankäyttö (linkki johtaa englanninkieliselle sivulle)
Linkki: Romanien ja valtaväestön suhteet

Huomioi:
– Vältä samaistamasta romanikulttuureja yksinomaan marginalisointiin ja syrjintään: tuo esille myös valkoisuuden suhde kyseisiin ongelmiin.
– Voisitko esimerkiksi kainalojutussa nivoa yksittäisen ilmiön sen taustasyihin ja kehityskulkuihin?

Kuka mediassa saa puhua siirtolaistaustaisten romanien elämästä? Valtaosassa artikkeleista heistä puhuu joku muu kuin he itse, ja lähes aina ei-romani. Kyseessä on myös yleisempi romanipolitiikan sekä romanioikeuksista keskustelun haaste: ketkä saavat tehdä päätöksiä, ketä kuullaan? Tämä heijastaa romanien kokemaa vaientamisen historiaa: heidän tarinansa sisältyy esimerkiksi holokaustin tai orjuuden kertomuksiin hyvin harvoin, niin opetussuunnitelmissa kuin mediateksteissäkin. Toisinaan tämä on näkynyt suomalaisessa mediassa jopa siirtolaisromaneihin liittyneillä, hallitsemattomia luonnonilmiöitä kuvaavina verbeinä tai sanavalintoina.

Medialla on merkittävä valta, kun se valitsee, ketkä ovat romaniasioiden asiantuntijoita tai kenen näkökulmasta päätösten seurauksia tarkastellaan. Romaniyhteisöjen, Euroopan marginalisoituimpiin kuuluvan vähemmistön, joukosta löytyy paljon ihmisoikeusaktivisteja, poliittisia vaikuttajia, asiantuntijoita sekä kokemusasiantuntijoita haastateltaviksi. Viime vuosina siirtolaisromanien ääni suomalaisessa mediassa on voimistunut. Silti valitettavan usein ainoa romani, joka jutussa esiintyy, on kuvituskuvassa  näkyvä ihminen, jonka nimeä ei mainita. On myös hyvä huomioida, että mikäli toimittaja käyttää työssään tulkkia, joka on ei-romani, valtaväestön stereotypiat voivat tiedostamattakin värittää käännösprosessia.

Huomioi:
– Kun kerrot romaneista, anna ääni romaneille.
– Haastattele erilaisia romaneja: aktivisteja, eri ammattikuntien edustajia ja asiantuntijoita.
– Kysy itseltäsi, miksi kyseinen haastateltava esiintyy jutussa romaniasioiden asiantuntijana.

Journalistisen työn äärellä toimittaja kohtaa myös itsensä: vaikkapa sen, millaista opetusta on saanut romaniyhteisöistä tai niiden historiasta koulussa, tai millaisia ennakkoluuloja kohtaa itsessään ja muissa. Jutun näkökulmiin vaikuttavat toimittajan etäisyys aiheeseen, omat etuoikeudet tai valtasuhteet. Toisaalta myös halu perehtyä, keskittyä etnisistä vähemmistöistä kertomiseen ja mahdollisiin vaihtoehtoisiin näkökulmiin voi ohjata uusiin käsittelytapoihin. Tärkeää on myös toimittajakunnan moninaisuus ja romanien mahdollisuus työllistyä journalismin pariin.

Hektinen mediailmasto ja työn vaatimukset ohjaavat usein nojautumaan vallitseviin paradigmoihin ja toistamaan mediassa vallitsevia esittämistapoja. Olisikin tärkeää, että etnisistä vähemmistöistä uutisoitaessa aiheeseen olisi mahdollista syventyä ja siten välttää yleistävät toistot. Tärkeää on löytää näkökulmia, joita ei ole vielä kerrottu.

Huomioi:
– Kysy itseltäsi siirtolaisromaneista kirjoittaessasi, mistä kysymyksenasettelu nousi? Kenen näkökulmaa se palvelee?
– Miksi haluat kertoa tietyn ihmisen elämästä? Mitä se merkitsee journalismille, yhteiskunnalle, sinulle, hänelle? 

Visuaalinen aineisto on merkittävässä roolissa romaniuden rakentumisessa mediassa: kuvat rakentavat rooleja, positioita, suhteita ja valta-asetelmia. Tärkeää olisi, että kuvituksessa heijastuisi romanien ja muiden toimijoiden yhdenvertainen vuorovaikutus tai vuoropuhelu. Kuvitusta suunniteltaessa on hyvä pohtia myös sitä, kuinka välttää stereotypiat ja stigmatisointi sekä säilyttää realistinen ote.

Joillakin siirtolaisromaneilla on haastattelukokemuksia siitä, joissa kuvauspaikka ei ole liittynyt heihin ja heidän elämäänsä, tai jopa, ettei kuvattu ihminen ole ollut juttuun haastateltu henkilö, vaan vain “kuvamateriaalia”. Tästä voi myös seurata se, että yksittäisen siirtolaisromanin yhdistäminen vaikkapa köyhyyteen tai syrjintään voimistaa noita rakenteita. Joskus isoa ja rakenteellista asiaa saattaa yksittäistä ihmistä paremmin esittää kuvituskuva, joka käsittelee esimerkiksi valkoisia etuoikeuksia, rakenteellista rasismia ja syrjinnän moniperusteisuutta.

Huomioi:
– Kiinnitä huomiota, mihin kuvissa paikallistetaan ihmisiä, joilla ei ole turvallista paikkaa ja joita poistetaan julkisista tiloista sattumanvaraisesti, mutta systemaattisesti.
– Huomioi, kenen ehdoilla kuva otetaan, ja haluaako ihminen esimerkiksi esitellä yksityistä tilaansa?
– Mistä  kuvakulmasta ihmisiä katsotaan? Entä onko kuvatekstissä heidän nimensä?
– Eihän kuvassa näkyminen haavoita kohdetta tavoilla, joita hän ei itse voi ennakoida?

– Eri tavoin Suomeen integroituneiden ihmisten tarinat: vähitellen yleistynyt pienyrittäjyys, kahden tai kolmen kulttuurin (sekä kielen ja maan) lapset suomalaisissa kouluissa, Pietarsaaren ja Keravan kaltaisiin kaupunkeihin asettuneet yhteisöt, työllistyminen, asiantuntijat ja ammatinharjoittajat.
– Ongelmista ja uhrinäkökulmasta on kerrottu monin tavoin, mutta entä vahvuuksista, luovista elämänvalinnoista, selviytymisestä ja onnistumisista?
– Romaniyhteisöjen elämänkokemukset  taiteen ja luovuuden muodossa
– Romanifeminismi (linkki johtaa englanninkieliselle sivulle), romaniaktivistit eri puolilla Eurooppaa, antirasistinen liikehdintä

– Sosiaalisen inkluusion rinnalle yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien näkökulma
– Juttuaiheita löytyy helposti perehtymällä liikehdintään, politiikkaan ja kysymyksenasetteluihin eri puolilla Eurooppaa (ks. linkit alla)