Auta paperittomia Suomessa.

Paperittoman henkilön ympäriltä puuttuvat yhteiskunnan turvaverkot. Auta paperittomia saamaan tarvittava tuki ja mahdollisuus turvalliseen elämään.

Lahjoita ja auta

Kenenkään ei tulisi olla paperiton.

Ole mukana tukemassa ihmisarvotyötämme paperittomien lasten ja heidän perheidensä elämän turvaamiseksi. Voimme yhdessä varmistaa, että jokainen lapsi, riippumatta oleskelulupastatuksestaan, saa turvallisen paikan elää ja olla sekä luoda paremman tulevaisuuden.

Olemme tehneet paperittomina Suomessa elävien kanssa työtä jo vuodesta 2013 lähtien. Autamme paperittomia henkilöitä pois paperittomuudesta – saamaan virallisen oleskeluoikeuden. Tarjoamme apua laki- ja viranomaisasioissa sekä annamme tietoa siitä, mitä ilman oleskelulupaa Suomeen jääminen tarkoittaa, minkälaisia seurauksia sillä voi olla ja millaisia vaihtoehtoja ihmisellä on. Al Amal -päiväkeskuksessamme paperittomille järjestetään yhteisöllistä toimintaa, kuten perheiltoja sekä lasten ja nuorten kerhoja. Heille tarjotaan myös peseytymistilat ja ruoantekomahdollisuus.

”Paperiton lapsi on lapsi siinä missä kuka tahansa.”

Suomessa syntynyt Joyce on kymmenvuotias alakoululainen. Hän on yksi monista pääkaupunkiseudulla elävistä paperittomista lapsista. Hänen vanhemmat ovat hakeneet toistuvasti turvapaikkaa ja oleskelulupaa Suomesta. Nyt perhe on umpikujassa: he eivät saa oleskelulupaa Suomesta, mutta eivät toisaalta voi palata turvattomaan kotimaahansakaan.

16-vuotias Tarik saapui turistiviisumilla Suomeen äitinsä kanssa syksyllä 2023. Tarik haluaisi oppia suomen kielen ja opiskella ammatin, mutta hänellä on tunne, ettei häntä haluta tänne. Myös oman äidin jaksaminen huolettaa poikaa.

Lue Joycen ja Tarikin tarina
Kuka on paperiton?
  • Paperiton on henkilö, joka elää Suomessa vailla virallista oleskeluoikeutta.
  • Paperittomat ovat äärimmäisen moninainen joukko ihmisiä. Joukossa on yksittäisten aikuisten lisäksi lapsia, perheitä, yrittäjiä, ikäihmisiä ja ihmiskaupan uhreja.
  • Paperittomien perheiden lapset ovat samalla viivalla oleskelulupaprosessissa vanhemman kanssa. Jos vanhemmalla on vaikeus saada oleskeluoikeus, lapsi on samassa tilanteessa.
  • Monet Suomessa tilapäisen oleskeluluvan saaneet muuttuivat paperittomiksi, kun hallitus vuonna 2015 lakkautti humanitaarisin perustein myönnetyn B-luvan.
  • Paperittomien joukossa on ihmisiä niin Euroopan, Lähi-idän kuin Afrikankin maista.
  • Suomessa paperittomien määrä vaihtelee 3000-6000 välillä. Tarkkaa määrää on mahdotonta arvioida. 
Lue 7 faktaa paperittomuudesta
Lahjoita ja auta paperittomia.

Lahjoituksellasi varmistat, että Al Amal -päiväkeskuksessamme pystymme tarjoamaan moniammatillista palveluohjausta ja neuvontaa Suomessa oleville paperittomille. Yhteinen tavoitteemme on, että yksikään heistä ei olisi enää paperiton. 

MobilePay
Lahjoita haluamasi summa numeroon 61611

Tekstiviesti
Lähetä sana TOIVO10 numeroon 16499. Lahjoitat 10 euroa.

Tilisiirto
Lahjoita haluamasi summa tilille FI85 2065 1800 1084 62 (Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr)
Viite: Paperittomat

Verkkolahjoitus

Paperittomien oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin ei saa poistaa

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan poistettavaksi paperittomien oikeutta muihin kuin kiireellisiin sote-palveluihin. Tämä perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jossa hallitus aikoo kumota edellisen hallituksen tekemän päätöksen paperittomien sote-palvelujen laajentamisesta. Muutos johtaa epätoivoisiin tilanteisiin ja pahimmillaan vahvistaa jo nyt olemassa olevaa suojatonta varjoyhteiskuntaa. Lue aiheesta lisää artikkelistamme.

Työmme paperittomien ja muiden maahantulijoiden parissa.

Lahjoittajapalvelu

Ota yhteyttä
lahjoittajapalvelu@hdl.fi

Lahjoita
Verkkolahjoitus
MobilePay 61611
Tekstaa sana TOIVO10 numeroon 16499 (10 e)
Tilisiirto FI85 2065 1800 1084 62
Viite: Paperittomat

Rahankeräyslupa

Rahankeräyslupa on poliisihallituksen myöntämä. Lupanumero RA/2021/556. Lahjoitusvarat käytetään Diakonissalaitoksen yleishyödylliseen toimintaan vaikeassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Lupa on myönnetty 29.4.2021 ja se on voimassa toistaiseksi koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.