Auta ukrainalaisia Suomessa.

Lahjoittamalla varmistat, että Ukrainasta sotaa paenneet perheet saavat tarvitsemansa tuen Suomeen saapuessaan ja täällä asuessaan niin kauan kuin sille on tarvetta.

Lahjoita nyt

Tulevaisuudenuskoa sotaa pakeneville.

Autamme ukrainalaisia, jotka ovat paenneet kotimaastaan Suomeen. He ovat saapuneet täysin vieraaseen maahan ja kulttuuriin ilman yhteistä kieltä. Olemme mahdollistaneet yhteiskumppaniemme kanssa sotaa pakeneville ukrainalaisille paikan, jossa he voivat kohdata turvallisesti muita ihmisiä, tutustua kulttuuriimme, keskustella omalla äidinkielellään sekä opetella suomenkieltä.

Paikallisten D-asemiemme ja Vamos-nuortenpalvelumme avulla pyrimme tekemään kotoutumisesta helpompaa ja tuemme ukrainalaisia niin kauan kun he sitä tarvitsevat.

Sinun tukesi työssämme on erittäin merkityksellistä. Lahjoita ja varmista, että sotaa paenneet perheet saavat tarvitsemansa tuen ja avun D-asemillamme ja Vamoksessa.

Lahjoita ukrainalaisille Suomessa

Koko elämä jäi taaksemme.

”Kun on paennut omasta kotimaastaan, on jättänyt koko elämänsä taakseen. Luulen, ettei sellaista pelon ja surun sekaista tunnetta voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut”, kertoo Liliia Volochniuk.

Liliia saapui puolisonsa Yevhenin ja lastensa kanssa Ouluun lokakuussa 2022. Perheeltä jäi Ukrainaan lähes kaikki: ystävät ja sukulaiset, koti, auto, työ ja ammatit sekä oma yritys. Oulun ukrainalaisten keskinäisen verkoston avulla Volochniukien perhe löysi paikallisen D-asemamme yhteisön ja saivat jälleen toivoa tulevaisuuteen.

Lue Liliian perheen tarina
D-asemat huolehtii ja välittää.

D-asemat ovat kohtaamispaikkoja ja kansalaistoiminnan keskuksiamme. Asemiamme löytyy tällä hetkellä neljä: Helsingin Kalliosta, Kannelmäestä ja Kontulasta sekä Oulun Tuiran asema. D-asema on jokaiselle alueen asukkaalle, suuntaa hakevalle nuorelle, työttömälle, omaishoitajalle, eläkeläiselle, ihan kaikille avoinna oleva yhteisö. Asemat tarjoavat merkityksellistä tekemistä, yhteisiä retkiä sekä ruokahetkiä ja muiden seuraa.

Liliia perheineen jaksaa yhä hämmästellä, miten D-asemalla aina kysytään, tarvitaanko jotakin ja onhan lapsille riittävästi ruokaa. Kolmilapsisen perheen äidin tie vie melkein päivittäin pistäytymään D-asemalle. Paikka ei tarjoa vain kuulumisten vaihtoa, vaan on auttanut koko perhettä perehtymään sekä suomalaiseen että oululaiseen kulttuuriin.

Lue lisää D-asemista
Vamos auttaa ukrainalaisia nuoria.

Vamos-nuortenpalvelumme tarjoaa yksilö- ja ryhmävalmennusta 16–29-vuotiaille työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille. Valmennuksen avulla autamme nuorta löytämään suunnan elämälleen. Kohtaamme nuoren aina tasavertaisena ja tuemme häntä tavoitteellisesti kohti opiskelu- tai työelämää.

Vamos-nuortenpalvelumme Oulussa tukee Ukrainasta tulleita nuoria yksilövalmennuksen avulla. Maksuttomassa valmennuksessa nuori saa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa sekä keskusteluapua kaikkeen mieltä askarruttavaan asiaan. Tavoitteena on tukea ukrainalaisten nuorten kotoutumista sekä arjen- ja elämänhallintaa uudessa maassa.

Tustustu Vamoksen toimintaan
Lahjoita Suomessa asuville ukrainalaisille.

Tukesi tuo toivoa toivottomuuden keskelle. Lahjoituksellasi varmistat, että voimme jatkossakin tarjota sotaa paenneille ukrainalaisille tukea ja apua niin kauan kuin sille on tarvetta.

MobilePay
Lahjoita haluamasi summa numeroon 78924

Tekstiviesti
Lähetä sana TOIVO10 numeroon 16499. Lahjoitat 10 euroa.

Tilisiirto
Lahjoita haluamasi summa tilille FI85 2065 1800 1084 62
(Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr)
Viite: Ukrainalaiset Suomessa

Verkkolahjoitus

Tutustu työhömme ukrainalaisten parissa.

Lahjoittajapalvelu

Ota yhteyttä:
lahjoittajapalvelu@hdl.fi

Lahjoita ukrainalaisille Suomessa:
Verkkolahjoitus
MobilePay 78924
Tekstaa sana TOIVO10 numeroon 16499 (10 e)
Tilisiirto FI85 2065 1800 1084 62
Viite: Ukrainalaiset Suomessa

Rahankeräyslupa

Rahankeräyslupa on poliisihallituksen myöntämä. Lupanumero RA/2021/556. Lahjoitusvarat käytetään Diakonissalaitoksen kansainväliseen toimintaan Ukrainan maansisäisten pakolaisten auttamiseksi. Lupa on myönnetty 29.4.2021 ja se on voimassa toistaiseksi koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.