Liikkuva Hirundo tuo avun perille
Diakonissalaitos on ylläpitänyt jo yli 10 vuotta Euroopan liikkuvalle väestölle tarkoitettua päiväkeskus Hirundoa Helsingin Vallilassa. Itä-Euroopan liikkuva väestö on erittäin syrjittyä ja köyhää väkeä, ja he hakevat toimeentuloa monesti esimerkiksi lehtiä myymällä.
Syksystä 2022 lähtien Diakonissalaitoksen uusi Liikkuva Hirundo vie palvelut sinne, missä apua tarvitsevat ihmiset ovat, ja missä Hirundon asiakkaat ovat tienaamassa elantoaan.
Idea Hirundon liikkuvasta yksiköstä sai alkunsa jo viitisen vuotta sitten. Alun perin Euroopan liikkuvaa väestöä varten perustettu Liikkuva Hirundo tarjoaa apua myös muille tukea tarvitseville. Auto liikkuu kolmena päivänä viikossa eri puolilla Helsinkiä ja tarjoaa neuvoja, syötävää ja lämmintä juotavaa sekä luottamuksellisia keskusteluja.
LAHJOITA NYT
”Olen onnellinen, että Hirundo Mobile tulee tänne ja että Bobie auttaa meitä. Hän selvittää asiat, joita en ymmärrä, koska en osaa suomea”, bulgarian romanivähemmistöön kuuluva Dochka sanoo.
Dochka saa usein apua päiväkeskus Hirundosta. Hän on kiitollinen siitä, että hän saa nukkua hätämajoituksessa ja tavata siellä muita samanlaisessa elämäntilanteessa eläviä ihmisiä. Päivät kuluvat kuitenkin kaupungin keskustassa, jossa on paras mahdollisuus saada rahaa ohikulkijoilta.
Lue artikkeli Liikkuvasta HirundostaRahankeräyslupa: Poliisihallituksen lupanumero RA/2021/556. Tämän sivun kautta lahjoitetut varat käytetään Diakonissalaitoksen jalkautuvaan työhön Itä-Euroopan liikkuvan kansan ja paperittomien hyväksi.