Diakonissaksi Helsinkiin

Keväällä 1881 oululainen ystävä, diakonissa Charlotta Wettersten tiedusteli Linalta, olisiko tällä kiinnostusta ryhtyä Diakonissalaitoksen johtajattareksi Helsinkiin. Vakituista johtajatarta ei nimittäin ollut ollut kuuteen vuoteen, vaan tehtävät oli jaettu. Tilanne oli toiminnan kehittämisen kannalta melko kestämätön.

Linan vastaus oli ehdoton ei; hän ei katsonut olevansa oikea henkilö tehtävään. Mutta kesän 1881 kokemukset saivat hänet muuttamaan mielipiteensä.

Lina tutustui moniin diakonissalaitoksiin

Isänsä tammikuussa 1881 tapahtuneen kuoleman jälkeen Linan alkoi etsiä elämälleen suuntaa. Hänellä oli orastava kiinnostus diakoniatyötä kohtaan. Saman vuoden kesällä hän lähti ystävättärensä, opettaja Nanna Fogelholmin kanssa muutaman kuukauden pituiselle opinto- ja virkistysmatkalle Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Vierailukohteina olivat pääasiassa diakonissalaitokset. Matkan aikana kaksikko vieraili myös Kaiserswerthissä, jossa ensimmäinen diakonissalaitos oli aloittanut toimintansa noin puoli vuosisataa aikaisemmin (1836). Ratkaisevan vaikutuksen Linan tuleviin valintoihin teki kuitenkin Bielefeldtin diakonissalaitoksen toiminta sekä keskustelut Tukholman diakonissalaitoksen johtajan, pastori J. Bringin kanssa. Matkan aikana Linalle vahvistui tuleva suunta: hänestä tulisi diakonissa.

Sisareksi Tukholman Erstaan

Lokakuussa 1881 Lina myöntyi pyyntöön ryhtyä johtajattareksi Helsinkiin. Mutta sitä ennen hän halusi saada tehtävään riittävän koulutuksen. Hän aloitti Tukholman Erstan diakonissalaitoksen oppilaana marraskuussa.

”En voi muuta, minun täytyy pitää Helsingistä tullutta kutsua Jumalan vastauksena rukouksiin,… enkä rohkene tehdä vastoin Jumalan tahtoa”.

Sisar Lina otettiin koesisareksi 28.1.1883 ja diakonissaksi hänet vihittiin toukokuussa 1883. Vihkimyksen jälkeinen kesä kului sairaalatyössä Ruotsissa.

Lina Snellmanin sisartaulu. Siinä on merkittynä kaksi päivämäärää vuodelta 1883: koesisareksi ottoaika ja diakonissaksi vihkiminen.

Diakonissalaitos saa viimeinkin johtajattaren

Työ Helsingissä alkoi syyskuussa 1883. Aivan tuntemattomaan taloon Lina ei tullut, sillä kesällä 1882 hän oli toiminut diakonissa Cecilia Blomqvistin kesälomasijaisena. Sisar Cecilia oli kantanut suurimman vastuun jaetusta johtajattaren pestistä.

Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin osti rakennuksen Katajanokalta laitoksen toimipaikaksi vuonna 1875. Merenpuolella oli vielä hetken aikaa lastenkoti ja toisessa päässä sisar- ja potilashuoneet. Toisessa kerroksessa sijaitsi johtajattaren huone, apteekki, rukoussali, ruokailuhuone ja keittiö sekä muutama sisaren huone. Kolmannen kerroksen toinen pää oli vuokrattu yksityishenkilölle ja toinen pää johtokunnan puheenjohtaja Herman Råberghille.

Linan aloittaessa johtajattarena vihittyjä sisarkunnan koko oli 11: vihittyjä diakonissoja oli kahdeksan, yksi koesisar ja kaksi oppilasta. Ylilääkäri Oskar Heikel johti hetken aikaa 20-paikkaista sairaalaa. Sen paikkaluku tulisi nousemaan vielä loppuvuoden 1883 aikana 25-30 kun ylilääkärinä aloitti M. W. af Schultén. Kolmikerroksessa rakennuksessa oli myös pieni lastenkoti, jota laitos oli ylläpitänyt vuodesta 1868 alkaen.

Johtokunnan puheenjohtajana toimi teologian professori Herman Råbergh. Laitoksen perustaja Aurora Karamzin oli edelleen johtokunnan jäsen.

Työmuotoja muualla olivat

Dalsvikin vanhainkoti Aurora Karamzinin omistamalla tilalla Espoossa
Lastenkoti Haminassa
Seurakuntatyö Raumalla
Pieni sairastupa Porvoossa oli juuri valmistumassa
Kaupunkilähetyksen maja Helsingin Punavuoressa

Lina totesi Diakonissalaitoksen taloudellisen tilanteen hyväksi ja piti ompeluseurojen toimintaa lupaavana. Ne huolehtivat pitkälti laitoksen tarvitsemista tekstiileistä ja kalusteista. Suurena puutteena Lina sen sijaan koki kasvatuksen; oppilaat saivat hyvin niukasti kasvatusta kutsumuksensa tueksi sekä hoitajalta edellytettyihin taitoihin. Lisäksi oppilaiden ja oppilaaksi hakevien määrä oli pieni: diakonia-aate ja diakoniatyö olivat vielä melko tuntemattomia Suomessa. Näin ollen seurakuntiin ei ollut mahdollista lähettää sisaria. Mutta näihin puutteisiin oli tuleva muutos.

Nainen, jolla on valkoinen esiliina, on kahden potilaan luona. Kuva on 1800-luvulta.

Diakonissa Maria Nissinen vastasi Porvoon sairastuvan toiminnasta. Kuva Porvoon museo.

Nainen situu keinutuolissa pöydän päässä. Hänen vieressään on vanhus.

Diakonissa Hilda Berg vastasi Espoossa toimineen Dalsvikin vanhainkodin toiminnasta. Kodin perusti Aurora Karamzin 1860-luvulla.

Diakonissalaitos Katajanokalla

Purjeveneitä, kirkko ja rakennuksia vanhassa valokuvassa.

Diakonissalaitoksen rakennus on kuvan keskivaiheilla, ympärillään kalliosta maisemaa. Kuvassa vasemmalla Uspenskin katedraali ja Rahapajankadun kerrostaloja 1880-luvulta. Vankila saaren oikealla rannalla oli toiminut siellä jo vuodesta 1837. Kuva on otettu juuri perustetun Tähtitorninmäen puiston korkeimmalta kohdalta. Kuvausajankohta noin 1890. Kuva Museovirasto.

Diakonissalaitoksen kolmikerroksinen rakennus sijaitsi Katajanokalla, lähellä Uspenskin katedraalia. Kumpikin rakennus valmistui 1860-luvun lopulla. Diakonissalaitokselle rakennuksen osti Aurora Karamzin kauppias Nikolai Wavulinilta.

Rakennuksen ympärillä oli aidattu puutarha. Ja aidan takana hökkeleitä, joita purettiin vähitellen rakentuvan Katajanokan tieltä. Linan tullessa johtajattareksi, rakennukseen ei ollut juoksevaa vettä vaan pyykki- ja pesuvesi haettiin merestä ja juomavesi kaivosta. Lina osallistui vesijohdon rakentamiskustannuksiin vuonna 1885.

Kallioinen maasto tontin reunalla. Piirros on vuodelta 1885.

Kalliomaisema, kallion päällä mökki ja taustalla purjelaivoja.

Kuvassa ikuistettuna laitoksen lähistöllä sijainnut mökki. Taustalla aikakauden kulkuvälineitä, purjelaivoja. Piirros on vuodelta 1885.

Sisaret

Linan tullessa johtajattareksi laitoksessa oli vihittyjä diakonissoja ainoastaan kahdeksan. He olivat saaneet vihkimyksensä vuosina 1875-1881. Ensimmäinen laitoksessa vihitty diakonissa Emma Wichman oli eronnut sisarkunnasta edellisenä vuonna.

Neljä diakonissa-asuihin pukeutunutta naista.

Ylärivissä vasemmalta Hilda Berg (1875) Matilda Lindqvist (1875), Maria Nissinen (1875) ja Cecilia Blomqvist (1877). Alarivissä vasemmalta Elisabeth Blomqvist, Ida Cajan, Emelie Rissanen ja Charlotta Wettersten. He kaikki saivat vihkimyksen vuonna 1881.

Niukasti palvelutehtävään haluavia

Linan aloittaessa laitoksessa koesisaria oli yksi, oppilaita nimittäin oli tullut – ja mennyt. Kuka omasta tahdostaan ja kuka tehtävään sopimattomaksi todettuna. Koesisar Johanna Karjelin oli tullut laitokseen oppilaaksi joulukuussa 1880 ja hänet oli otettu koesisareksi helmikuussa 1882. Johanna kuitenkin erosi keväällä 1884 mennäkseen kihloihin. Kihlaus oli lupaus avioliitosta eikä avioituminen ollut diakonissalle mahdollista (tuli Helsingin diakonissalaitoksella mahdolliseksi vuonna 1961). Samoihin aikoihin erosivat myös kummatkin oppilaat, Wilhelmina Öberg ja Olivia Grönberg. Toinen sai lähteä sillä hänen kutsumuksensa vahvuutta epäiltiin ja toinen puolestaan lähti itse, sillä hän pelkäsi kutsumuksen vakavuutta.

Vuoden 1884 aikana oppilaita tuli kolme. Alkuvuodesta tullut Julia Pfaler lähti miltei saman tien, sillä hän pelkäsi ettei jaksa. Oulusta tulleut Edla Kiiskilä erosi viiden kuukauden jälkeen. Sen sijaan toukokuussa oppilaaksi tullut Greta Jarva vihittiin diakonissaksi 10 vuotta myöhemmin. Silloin järjestettiin ensimmäinen diakonissavihkimys Linan aikana. Yhtäaikaa Gretan kanssa vihkimyksen sai kolme muuta koesisarta: Erika Henrikkson, Augusta Lagerbohm ja Wilhelmina (Willy) Berg.

Vuosien 1884-1894 välisenä aikana Diakonissalaitokseen saapui 43 oppilasta. Koesisareksi heistä otettiin 20 ja diakonissavihkimyksen heistä sai yhdeksän. Moni oppilas sai lähteä tehtävään sopimattomana. Ruotsiksi kirjoitetussa laitokseen tulleiden Sisarluettelossa ilmaisu on useimmiten “olämplig”. Samalla termillä kuvailtiin myös muutamia koesisareksi otettuja, Jotkut heistä tekivät itse lähtöpäätöksensä: useimmiten kutsumus ei tuntunut riittävän vaativaan palvelutehtävään.

Kouluksen pituus oli henkilökohtainen. Keskimäärin oppilaana oltiin vuodesta puoleentoista, koesisaruus kesti 5-7 vuotta tai pidempään, riippuen henkilön kutsumuksen lujuudesta.

Diakonissalaitoksen sairaala

Sairaala oli 20-paikkainen. Diakonissalaitoksen oman lääkärikunnan vahvuus oli yksi. Tiloja vuokrattiin yksityislääkäreiden omille potilaille. Muun muassa Suomen ja pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikelillä oli muutama huone potilailleen.

Diakonissalaitoksella oli tehty Suomen ensimmäinen munasarjaleikkaus vuonna 1872. Leikkaussalia ei ollut, mutta sellainen varustettiin Linan aikaan vuonna 1886.

Sisältö päivittyy.

Keisarivierailu

Venäjän keisari Aleksanteri II teki puolisonsa Maria Feodorovnan ja poikiensa kanssa vierailun Helsinkiin 7.-10.8.1885.

Keisarin kunniaksi järjestettiin NJK:n isännöimä regatta lauantaina 8.8. Sanotaan että tapahtuma oli siihen asti merkittävin liikuntatapahtuma Suomessa. Purjehduskilpailuun osallistui 42 venekuntaa, käytännöllisesti miltei kaikki sen ajan nopeimmat suomalaisveneet. Omassa luokassaan nopeimmin kulki Carl Lundströmin (1844-1914) kaksimastoinen Gerda. Venekunta sai lahjaksi keisarilta hopeisen palkintopokaalin. Se päätyi Diakonissalaitoksen omistuksen Lundströmin sisaren Constance Montgomeryn (1842-1923) testamentin myötä.

Maanantaina 10.8. keisari seurueineen vieraili Diakonissalaitoksella. Vierailua emännöi Aurora Karamzin yhdessä johtajattaren kanssa. Diakonissalaitokselle ostettiin vierailun kunniaksi sinivalkoinen astiasto. Se on edelleen Diakonissalaitoksen omistuksessa. Samaa astiastoa käytetiin 100 vuotta myöhemmin kun presidentti Mauno Koivisto kävi Diakonissalaitoksella.