Kasvattaja ja sisaren ammattitaidon kehittäjä

Lina uudisti koulutusta ja määritteli sairaanhoidossa vaadittuja ominaisuuksia.

Linalle oli sydämen asia, että sisaret saisivat hyvät valmiudet monipuoliseen ja vastuulliseen tehtävää ja noudattaisivat apostolien kehotusta:

”Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niin kuin Herralle eikä ihmisille”.

Aloittaessaan johtajattarena 1883 hän kiinnitti huomiota kasvatuksen puutteelliseen tasoon – oppilaat saivat opetusta hyvin vähän. Yhdessä ylilääkäri M. W. af Schúltenin kanssa Lina ryhtyi kehittämään opetusta, erityisesti koskien sairaanhoitoa. Lina laati opetuksen tueksi käsikirjoituksen sairaanhoidon teoriasta. Se pohjautui pitkälti pohjoismaiseen lähdekirjallisuuteen ja lääkärien luentoihin. Käsikirjoitus on maamme ensimmäinen sairaanhoidon opetukseen tarkoitettu materiaali.

Diakonissalaitos julkaisi käsikirjoituksen vuonna 2014 nimellä Sairaanhoidon teorioita I-II. Käsinkirjoitetun tekstin toimittivat julkaisukuntoon Eeva Hurskainen ja Birgitta Geust.

Suomen Diakoniaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu jatkavat Diakonissalaitoksen koulutusperinnettä.

Johtajattarena Lina oli myös sairaalan ylihoitaja. Linan lasketaan kohdanneen työuransa aikana noin 40 000 potilasta. Hän piti tärkeänä läsnäoloa potilashuoneissa. Lina lukikin mielellään potilaille hartauskirjallisuutta. Vuonna 1928 johtajattaren työtaakkaa kevennettiin nimittämällä sairaalaan ylihoitaja. Ensimmäinen ylihoitaja oli diakonissa Elina Hämäläinen.

Kirja Sisarillemme / För våra systrar

Vuonna 1912 ilmestyi Linan kirjoittama Sisarillemme. Siinä Lina antoi ohjeita kuinka hoitotyötä tulee tehdä, määritteli sisarelta odotettua käyttäytymistä ja luonteenpiirteitä sekä antoi ohjeita elämää varten. Kirjasta otettiin uusittu painos 1920-luvun lopulla.

Lina muovasi sisarelle kuvan kristillisestä palvelutehtävästä, jota ei tehty palkan vuoksi. Työn tuli pohjautui kutsumukseen.

Sisarkoti oli myös koulu

Diakonissalaitos oli Sisarkoti ja sairaala. Kun nainen tuli laitokseen, tuli hänestä sisar. Kaikki olivat sisaria, oppilaasta vihittyihin diakonissoihin. Sisar-nimike ei koskenut ns. “siviilejä”, jotka työskentelivät avustamassa monissa kotitalouden tehtävissä.

Kodin johtajatar oli “äiti” ja johtaja “isä”. Sisarkoti oli naisten yhteisö, jossa asuttiin ja saatiin koulutus. Se oli myös elinikäisen kasvamisen paikka. Ja koulutus oli elimellinen osa Diakonissalaitoksessa tehtävää työtä.

Koulutuksesta 1800-luvulla

Vuoteen 1889 oli Diakonissalaitos maamme ainoa sairaanhoitoalan koulutusta antava laitos. Oppilaaksi otettiin kristillismielisiä ja evankelisluterilaista uskoa tunnustavia 20-40 -vuotias naisia. Tuolloin kun Lina aloitti johtajattarena riitti, että laitokseen pyrkivä osasi lukea, kirjoittaa ja laskea. 1890-luvun lopulla alettiin vaatia kansakoulukurssin suorittamista.

Uusia oppilaita otettiin kahdesti vuodessa, helmi- ja syyskuussa. Opetusta annettiin suomeksi ja ruotsiksi.

Oppilaasta diakonissaksi

Oppilasaika kesti noin 1-1,5 vuotta. Tässä vaiheessa ei opintoihin kuulunut sairaanhoidon opiskelua vaan tehtäviin kuului käytännön taloustoimia. Tällä testattiin muun muassa palvelemisen ja auttamisen alttiutta taipumusten ja taidon lisäksi. Seuraava vaihe oli koesisareksi ottaminen, jonka jälkeen sisar saisi harjaannusta myös hoitamiseen. Se tapahtui pitkälti potilasvuoteen äärellä työskennellen. Opetusta annettiin sairaanhoidossa, lääkkeiden valmistuksessa ja taloustoimissa sekä raamatuntuntemuksessa. Noin 3-5 vuoden kuluttua olisi vihkimys diakonissaksi. Tämä siis teoriassa, sillä oppituntien pito oli satunnaista ja ennen päätöstä vihkiä koesisar diakonissaksi, johtokunta arvioi hänen kutsumustaan. Riittääkö sitä vaativaan palvelutehtävään? Aika koesisarena oli siten määrittelemätön. Muutos tähän tuli vuonna 1932, jolloin Helsingin Diakonissalaitoksen Sairaanhoitajakoulu aloitti toimintansa.

Ryhmä naisia, joilla on valkoinen esiliina.

Koesisarten ryhmä 1900-luvun alussa.

Ryhmä naisia, joilla on musta leninki ja valkoinen päähine.

Diakonissavihkimyksen saaneiden ryhmäkuva vuonna 1908.

Lina havaitsi opetuksen puutteelliseksi ja ryhtyi toimenpiteisiin sen parantamiseksi. Linalle oli sydämen asia, että sisaret saisivat mitä parhaimman valmistuksen monipuoliseen ja vastuulliseen tehtävään. Hänen aloitteestaan ylilääkäri M. W. af Schúlten ja maamme ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikel antoivat sairaanhoidon opetusta esitelmien muodossa. Sairaanhoidon teoreettiseen puoleen Lina otti itse osaa.

Lina laajensi opetuksen lääketieteellistä pohjaa. Opetus on sisältänyt ainakin anatomiaa, fysiologiaa, ensiapua, dieettioppia, tarttuvien tautien hoitoa ja sairaanhoidon periaatteita ja ammattietiikkaa.

Sisar Linan mukaan sairaanhoitajan tehtävänä oli sairaan kärsimyksen lievittäminen, lääkärien määräysten toimeenpano ja lääkärille potilaasta tiedottaminen sekä potilaan ja tämän ympäristön tarkka hoito. Tehtävän suorittaminen vaati ihmisruumin tuntemista, siis anatomian ja fysiologian opintoja, se vaati terveydenehtojen tuntemusta yleensä ja toipilaan kohdalla erityisesti. Lisäksi tuli tuntea tavat auttaa ja palvella sairasta.