Aikuiselämää kohti: omaishoitoa ja hyväntekeväisyyttä

Lina sai päästötodistuksen Oulun ruotsalaisesta tyttökoulusta vuonna 1862. Ripille hän pääsi seuraavana vuonna ja sai ensimmäisen ehtoollisensa, voimanlähteen.

Matkalla aikuisuuteen

Lina teki isänsä kanssa ensimmäisen pitkän matkan Helsinkiin vuonna 1862. Tulevina vuosina matkoja kertyi useita, vaikka matka Oulusta pääkaupunkiin kesti tuohon aikaan neljä-viisi päivää.  Ajan tavan mukaan majoituttiin sukulaisiin, äidin sisaren Sofian ja hänen puolisonsa Anders Chydeniuksen luokse. Lina oleskeli vierailuillaan paljon isän serkun, senaattori J. V. Snellmanin perheen parissa sekä Chydeniusten ystäväperheissä. Tätä kautta Lina loi kontakteja helsinkiläisessä seurapiirissä, muun muassa Zacharias Topeliukseen ja J. L. Runebergin jälkikasvuun.

Isän kanssa tehdyistä matkoista oli Linalle paljon iloa, mutta Jumalasta vieraantunut maailmanhenki oli tukahduttaa hänen orastavan hengellisen elämän.

Kuvanveistäjä Walter Runeberg muotoili Linasta kipsisen medaljonkikuvan vuonna 1866.

Helsinkiin valmistui vuonna 1870 Ylioppilastalo. Sen rahoittamiseksi kaksitoistikot (12-henkinen lauluryhmä) järjestivät usean vuoden ajan konsertteja ympäri Suomen. Kolmannen kokoonpanon kiertue ulottui myös Ouluun, jossa Linan osallistui innolla varainhankintaan. Jeannette-äidin kirjeenvaihdosta käy ilmi Linan käyttäneen tähän niin paljon aikaa, että äiti oli tyytyväinen, kun arpajaistanssiaiset oli pidetty. Tiedetään, että Lina piti tilaisuudessa lennokkaan puheen – harvinainen tilaisuus sen ajan naiselle.

Nykyisen Mannerheimintien ja Aleksanterinkadun kulmassa sijaitsevan Ylioppilastalon fasadissa on teksti latinaksi “Spei suae patria dedit” (Isänmaa lahjoitti toivoilleen). Se muistuttaa varainkeruusta, joka talon saamiseksi järjestettiin. Kuva Museovirasto.

Lina oli niiden nuorten naisten joukossa, jotka vuonna 1868 ompelivat Pohjalaisosakunnan lipun, kun osakunnat asetettiin jälleen voimaan. Ne olivat olleet kiellettyinä 1852-1868.

Hyvän tekeminen on velvollisuus

Hyväosaisen perheen jäsenenä Lina osallistui myyn perheen tavoin hyväntekeväisyyteen. Kristillisen perinteen velvoittamana kaikkein heikommassa asemassa olevia tuli auttaa.  Sitä Snellmanin perhe teki asemansa mukaisesti.

Jeanette Snellman toimi Helsingissä asuneen sisarensa tavoin Rouvasväenyhdistyksessä (Fruntimmersföreningen i Uleåborg, per. 1859) auttaen kaupungin köyhimpiä. Tähän työhön liittyi myös Lina saavutettuaan aikuisiän. Suurina nälkävuosina 1867-1868 naisten rooli oli käytännönläheinen; naiset opiskelivat ja sitten opettivat hätäleivän valmistusta. Ajatuksena oli, että ylempien velvollisuus oli neuvoa ja sivistää alempia ja se oli ennen muuta naisen tehtävä. Köyhien auttaminen ilmensi äidinrakkautta. Siksi se oli naisille hyväksytty tapa toimia kodin ulkopuolella.

Kauppaneuvos Snellman kuului muun muassa nälänhädästä kärsiville perustettuun varoja keräävään ”apuwarain pääkomiteaan”.

Lina osallistui aktiivisesti Rouvasväenyhdistyksen lisäksi lastenkotityöhön, ollen mm. johtokunnan jäsen. Lisäksi hän toimi apuopettajana pientenlastenkoulussa ja ompelukoulussa.

Musiikistako ammatti?

Kuvitus Sanna Mander.

Linan tiedetään olleen taitava käsitöiden tekijä – ja sen taidon naisten odotettiin hallitsevan. Hän oli myös etevä pianisti harjoiteltuaan musiikkia määrätietoisesti vuosien ajan. Piano oli suosituin ja soveliain soitin naiselle. Lina jopa matkusti Tukholmaan vuonna 1871 opiskellakseen musiikkia. Ehkä Linasta olisi tullut soitonopettaja? Se oli säätyläisnaiselle varteenotettava vaihtoehto elättää itsensä ennen 1800-luvun loppua. Tuolloin hyväksyttyjen ammattien kirjo alkoi monipuolistua, kiitos naisasialiikkeen vähittäisen nousuun.

Linan opinnot naapurimaassa jäivät kuitenkin lyhyeen. Hänelle kasvoi suuri sisäinen hätä, kun uskonnollinen elämäntapa ja maallisempi elämäntyylin joutuivat ristiriitaan.  Hän masentui ja matkusti kotiin jo muutaman kuukauden kuluttua.

Oliko naimattomuus oma valinta?

Lina ei avioitunut vaan jäi asumaan lapsuudenkotiinsa, kuten naimattomien naisten oli tapana tehdä. Oliko naimattomuus Linan oma valinta, sitä eivät käytettävissä olevat lähteet paljasta. Oleskeluun Tukholmassa on uumoiltu liittyneen sydänsuruja. Linan naimattomuus oli joka tapauksessa perheelle hyödyksi, kun perhepiirissä tarvittiin sairaille hoitajaa tai muuta apua.

Naimattomuus ei Linan aikuistumisen aikoihin ollut enää yhtä selkeä epäonnistuminen kuin muutama vuosikymmen aikaisemmin. Naisen tärkein tehtävä oli edelleen äidinkutsumus: avioituminen ja lapset, joista äiti kasvatti kunnon, sivistyneitä kansalaisia. Asenneilmasto oli kuitenkin hiljalleen alkanut muuttua 1800-luvun puolivälissä, kun säätyläisnaisten naimattomuus yleistyi. Avioliittomarkkinoilla kilpaan ylempien sosiaaliluokkien miehistä oli nimittäin tullut alempien yhteiskuntaluokkien naisia.

Hän hoiti vanhempansa heidän elämänsä loppuun saakka. Äiti Jeanette sairastui ja kuoli vuonna 1878, jonka jälkeen vastuu kodin taloudenhoidosta ja kauppahuoneen vieraanvaraisuudesta lankesi Linalle. Seuraavana vuonna sairastui isä Johan ja Lina toimi kahden vuoden ajan hänen omaishoitajanaan.

Kun isä kuoli tammikuussa 1881, oli 34-vuotiaan Linan aika miettiä, mitä tästä eteenpäin? Hänellä heräsi ajatus jossakin muodossa antautua työhön kärsivien lähimmäisten parissa.