Viestinnällä on vaikutusta

Lina toivoi sisarten määrän kasvavan.  Mutta hän joutui pettymään ensimmäiset 10 vuotta. Kiinnostus diakonissan kutsumusta kohtaan oli laimeaa, oppilaiksi tulijoita oli vuosittain vain muutamia 1890-luvun alkuun asti. Diakonia ja diakonissojen työ oli melko tuntematonta ja tästä kumpusi paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä – toiminnan ja kasvun edellytyksiä oli vähän.

Johtajattarena Lina oli yksin ja työtä oli paljon. Lina halusi muutosta: laitoksen tarvitsisi myös johtajan kuten muissa pohjoismaisissa laitoksissa oli. Päätoiminen johtaja keskittyisi ulkosuhteisiin ja johtajatar laitoksen sisäisiin. He olisivat sisarkunnan “isä” ja “äiti”.

Johtokunnan puheenjohtaja Herman Råbergh toimi oman luottamustehtävänsä ohella johtajana, mutta ratkaisu ei ollut kestävä. Varsinkaan vuoden 1892 jälkeen kun puheenjohtaja valittiin Porvoon piispaksi. Uusi tehtävä vei aiempaa enemmän hänen aikaansa ja asuinpaikkakin muuttui Helsingistä Porvooksi.

Muutos

1890-luvulla asiat alkoivat muuttua myönteiseen suuntaan. Lina sai toivomansa työparin loppuvuodesta 1893, jolloin Kurkijoen kappalaisena toimiva pappi Carl Gustaf Olsoni aloitti diakonissalaitoksen johtajana. Hän tulisi toiminaan johtajana seuraavat kuusi vuotta ja hänen jälkeensä valitut johtajat olisivat pappeja.

Carl Gustav Olsoni ryhtyi kiertämään seurakuntia eri puolilla maata ja piti niissä esitelmiä diakoniasta. Hän osallistui myös pappeinkokouksiin vieden viestiä diakoniatyöstä ja sen merkityksestä.

Johtokaksikko jakoi yhteisen käsityksen siitä, että diakoniatoiminnan elinehtona oli tietojen levittäminen tästä työstä yleisön keskuuteen. Oppilaaksi haluaville oli painettu jo 1880-luvulla pieni esite “Tiedonantoja”, joka sai nyt sai uuden ja parannetun muodon. Lisäksi tietoa jaettiin lehden ja kirjojen muodossa.

Oma julkaisukanava

Lina ja Olsoni perustivat aikakauslehti Från Diakonisshuset / Viesti Diakonissalaitokselta välittämään tietoa diakoniasta ja Diakonissalaitoksen toiminnasta. Joulukuussa 1893 julkaistiin näytenumero ja seuraava vuonna aloitettiin säännöllinen, kuukaisittainen julkaisu. Esikuvana oli ruotsalainen lehti Människovännen.

Viesti Diakonissalaitokselta ilmestyi kuukausittain vuoteen 1902 Diakonissalaitoksen julkaisemana. Vuonna 1903 julkaisijaksi tuli myös Viipurin diakonissalaitos ja Pyhäkouluyhdistys ja lehden nimeksi annettiin  Betania. Se ilmestyi vuoteen 1925, jonka jälkeen Diakonissalaitos toimi jälleen yksin Viestin julkaisijana. Viimeinen Viesti ilmestyi 2017. Sen jälkeen uutisia Diakonissalaitokselta on välitetty Uutiskirjeellä.

Sisarsiteitä kirjeitse

Muualla Suomessa työskenteleville muutamille sisarille ryhdyttiin kirjoittamaan kiertokirjeitä vuodesta 1894 alkaen. Kiertokirjeet olivat sen ajan sisäistä viestintää; oman toiminnan ohella kerrottiin siihen vaikuttavista ympäristön tapahtumista, joilla saattoi olla vaikutusta laitoksen toimintaan. Lina kirjoitti sisarille myös henkilökohtaisia kirjeitä – näin hän noudatti säätyläisten elämäntapaa, johon kuului sosiaalisten suhteiden ylläpito kirjeiden välityksellä. Hän odotti kirjeisiinsä vastauksia, mutta joutui usein pettymään. Monilla sisarilla ei ollut muodostunut kirjeiden kirjoittamisen perinnettä, eikä harjaannusta kirjoittamiseen. Myös aika saattoi olla esteenä; työ vei suuren osan vuorokauden käytettävissä olleista tunneista.

Lina aloitti 1896 Diakonissalaitoksen julkaisusarjan. Ensimmäisinä siinä ilmestyivät pienet kirjaset Diakoniatoiminta ennen ja nyt sekä Th. Fliednerin elämä ja toiminta. 1900-luvun alussa Aurora Karamzinin kuoleman jälkeen Lina kokosi hänestä kertovan kirjasen, jotta perustajasta säilyisi muisto perustajasta

Lina oli taitava kirjoittaja. Eräs aikalaistoimittaja olikin todennut, että Linasta olisi tullut loistava toimittaja mihin tahansa suureen lehteen.